Wigwam-saaga, 1973: Ulkomailla havahdutaan - Wicked Ivoryn Charisma-julkaisu

Pekka Pohjola piti soololevyään hyvänä lisänäyttönä, kun Wigwamille yritettiin järjestää esiintymisiä ulkomailla. "Ennemmin tai myöhemmin me lähdetään Englantiin", hän aavisteli Suosikissa. "Ja tavalla tai toisella. Mitään tarkempaa emme tiedä vielä itsekään. Nyt meitä on alkanut järjestää sinne Thomas Johansson, sama mies, joka järjesti Pressankin sinne, joten eiköhän pian ala jotain tapahtua."

Tasavallan Presidentti oli tosiaan päässyt pitemmälle ulkomaisten yhteyksien luonnissa. Erikseen toiveita asetettiin Jukka Tolosen läpilyönnille.

"Siinä vaiheessa kun tämä Tolonen: Tolonen! tuli, joka myi aika hyvin, niin ihan selvästi meidän yhteistyökumppanit Ruotsissa - jotka oli siihen aikaan Sonet Records ja EMA Telstar eli Thomas Johansson - yritti kaapata Tolosen Sonetille", Otto Donner kertoo.

"Mehän pantiin haiseva vastalause ja sanottiin, että hei pojat, älkää luulko että tää näin käy. Sitten Dag Häggqvist ja Thomas Johansson tuli Ruotsista ja yhden päivän me siitä asiasta riideltiin, kunnes ne huomasi, että tuossa on niin kova betonimuuri edessä, ettei ne siitä läpi pääse. Tolonen säilyi Love Records -artistina, mutta sitten tehtiin yhteistyösopimus, jossa Sonet ja Sonet UK osallistui Tolosen lanseeraukseen, jonka jälkeen Tolonen oli sitten melkein vuoden Englannissa. Käytännössä mä hoisin oikeastaan Tolosen asioita siihen aikaan. Siinä tapahtui semmoinen kaappausyritys, joka me torjuttiin."

Donnerin mukaan Wigwam ei vielä tuossa vaiheessa herättänyt vakavampaa kiinnotusta Ruotsissa tai Englannissa. Juhannuksen alla 1973 ruotsalaisen ohjelmatoimisto EMA Telstarin edustaja - luultavasti Thomas Johansson tai Norman Hines - kuitenkin kävi Helsingin N-klubilla tutustumassa yhtyeeseen. Ilmapiiri oli Suosikki-lehden raportin mukaan myönteinen, mutta managerin kiireiden vuoksi mitään varmaa ei voitu sopia. Ronnie kertoi, että EMAn mies oli periaatteessa kiinnostunut, mutta parissa asiassa mielipiteet menivät ristiin:

Hän nimittäin sanoi, että meidän pitäisi vaihtaa bändin nimeä, sillä nimi Wigwam saattaisi herättää mielikuvia Sweet-yhtyeestä ja sen musiikista. Meidän mielestä "Wig Wam Bam" on pian täysin unohdettu piisi, ja muutenkin yhtyeen nimen vaihtaminen tuottaisi suuria hankaluuksia. Se tietysti olisi ikävää, jos joku kuvittelisi meidän olevan jotain samaa kuin on Sweet.

Toiseksi hän sanoi, että meidän pitäisi ottaa bändiin kitaristi. Se olisi kuulemma visuaalisesti tärkeätä. Nythän meillä neljä miestä istuu soittimensa takana ja vain yksi seisoo. Mutta me ei tehdä mitään, mikä on vain visuaalisesti tärkeätä.

Ronnie kertoi kuitenkin luottavansa siihen, että Wigwam voisi lähteä Englantiin omilla ehdoillaan. "Aikoinaan kitaristin puuttuminen oli meille ongelma", hän myönsi Suosikissa. "Enää se ei ole. Jim on oppinut käsittelemään sähköpianoa jo siksi hyvin, ettei me oikeastaan tarvita kitaristia. Soundi tyydyttää nykyisellään meitä. Ja sitä paitsi Suomesta ei löydy tällä hetkellä sellaista kitaristia, joka sopisi täydellisesti meidän bändiin."

Uuden Wigwam-lp:n oli määrä valmistua syksyksi, sillä mukaanviemisiksi Englantiin tarvittiin tuore näyttö yhtyeen taidoista. "Mitään varmaa Englantiin menemisestä ei ole vielä sovittu, mutta me ollaan kuitenkin hyvin toiveikkaita, melkein vakuuttuneita siitä, että asia järjestyy", Ronnie kertoi.

Viitaten Tasavallan Presidentin kokemuksiin Ronnie tunnusti, että Englantiin pääseminen oli Wigwamille todella tärkeä asia. Suosikin mukaan suunnitteilla oli myös merkittävä Pohjoismaiden kiertue. Wigwam oli saanut yhteispohjoismaiselta rahastolta kymmenen tuhannen Tanskan kruunun stipendin järjestelyjä varten.

Pekka Pohjola herätti huomiota omillaankin Frank Zappan ja Mothers of Inventionin vieraillessa Helsingissä elokuussa 1973. Kahden Kultsan-konsertin ohella Zappa pääsi haistelemaan naistentanssien tunnelmaa Vanhassa Maestrossa, mutta kalifornialaisretkueen jäseniä päätyi myös N-klubille, jossa muiden mukana jammaili Pekka Pohjola - mies, joka oli edellisenä kesänä kertonut Tapio Korjukselle, että Mothers of Inventionissa hän vähän aikaa voisi soittaa. Zappa huomasi Pekan kyvyt, mutta ei puhunut tälle mitään. Sen sijaan Mothers-basisti Tom Fowler ehdotti Pohjolalle, että tämän kannattaisi lähteä Suomesta vaikkapa Mahavishnu Orchestran riveihin, ja vihjaili, että Pekan on syytä vielä odotella soittoa jenkeistä. Tästä syntyi inside-pila Wigwamin sisälle. Jim saattoi Pekalle soittaessaan aloittaa puhelun sanoilla: "Well this is Frank Zappa speaking from Los Angeles, California. Is mister Pekka Pouhjoula there?"

Ulkomaiden rintamalla otettiin myös konkreettinen askel, kun Jimin Wicked Ivory ilmestyi Englannissa heinäkuussa 1973. Jo edellisen vuoden kesäkuussa ennen albumin Suomen-julkaisua Jim oli käynyt esittelemässä Wicked Ivoryn nauhaa englantilaisille levy-yhtiöille: EMI vaikutti erittäin innostuneelta ja kiinnostusta oli osoittanut myös Island. Fly-lafkan mies sen sijaan oli inhonnut nauhaa. Samaan aikaan Tasavallan Presidentin kaverit olivat tahollaan avaamassa päätä Britanniaan; Jim kävi katsastamassa Pressan keikan Lontoon kuululla Marquee-klubilla.

Wicked Ivoryn julkaisijaksi ilmaantui lopulta Charisma, Tony Stratton-Smithin vauhdikkaasti luotsaama riippumaton levy-yhtiö, joka oli nostanut pinnalle Genesiksen, Lindisfarnen ja Van der Graaf Generatorin kaltaisia proge- ja folknimiä, mutta joka julkaisi rohkeasti kaikenlaisia esiintyjiä laidasta laitaan. "Muistan tavanneeni Stratton-Smithin Soho Squarella yhtenä päivänä", Jim mainitsee. "Joku heistä kai kiinnitti minut tai oli kiinnittänyt jo, en tiedä."

Tapio Korjus kertoi Introssa, että sopimuksen järjesti vanha Ruotsin-yhteys Roger Wallis. Jutun mukaan Charisma osti Love Recordsilta täydet oikeudet levyyn Skandinavian ulkopuolella tuhannella punnalla. Otto Donner arvelee, että diili oli Atte Blomin virittämä: "Sehän on aika erikoinen levy ja se ei mennyt näitä normaalikanavia myöten. Kyllä se on Aten junailema koko se kauppa."

Charisma painatti Wicked Ivoryyn uudet, pianon koskettimia kuvaavat avattavat kannet, sillä Jimin itsensä piirtämä alkuperäinen kansitaide ei firman mielestä ollut tarpeeksi selkeää ja kaupallista. Charisman edellinen pohjoismainen löytö oli ollut ruotsalainen urkuri Bo Hansson, jonka Tolkien-tarinoiden innoittama lp Lord of the Rings oli noussut Englannissa myyntilistojen huipulle asti. Jim ei kuitenkaan uskonut oman levynsä menestykseen Englannissa vaan piti sitä liian erikoisena ja sisäänlämpiävänä.

"Tietyllä tapaa minulle Wicked Ivory oli aina kuriositeettilevy", Jim sanoo. "Se on ihmisille jotka todella ovat kiinnostuneita siitä. Ajattelin että jossakin täytyy olla joitakin ihmisiä jotka haluavat omistaa tämän levyn, koska se olisi kuriositeetti. Sivussa siltä valtaväylältä jossa levyjä oikeasti tehdään myytäväksi, hirviön ruuaksi, jotta niitä voitaisiin tehdä lisää. Mutta minä kyllä ymmärrän sen että Charisma nappasi sen, koska se on täynnään monimielistä brittihuumoria. Se tuntui samanlaiselta kuin Bonzo Dog Doo-Dah Band, joka taisi olla Charismalla. Ainakin he olivat osa sitä tiettyä lontoolaista musiikkiskeneä. Heistä tuli aika suosittuja undergroundhenkisissä opiskelijapiireissä."

Anarkistis-humoristinen Bonzo Dog Doo-Dah Band ei levyttänyt Charismalle, mutta Jim on oikeilla jäljillä, sillä Stratton-Smith oli toiminut orkesterin managerina. Charismankin rosterissa absurdi komiikka oli edustettuna, sillä Monty Python -ryhmä julkaisi levynsä yhtiön kautta. Koska Stratton-Smith ymmärsi yhtä lailla niin hirtehishuumoria, teatraalisia pyrkimyksiä kuin progemuusikoiden kunnianhimoakin, ei ole ollenkaan ihme, että hän iski silmänsä Wicked Ivoryyn, joka sisälsi kaikkia näitä aineksia.

Seuraavasta soolo-lp:stään Jim kaavaili kuitenkin helpommin sulavaa. Hän oli kertonut aikeistaan jo kesällä 1972 Tapio Korjukselle: "Atte Blom sanoi, että tehdään seuraava syksyllä, mutta meillä on niin paljon tekemistä bändin uuden levyn kanssa, että mä en usko pääseväni studioihin ennen joulua. Mulla on päässäni valmiina tarkka suunnitelma seuraavasta LP:stäni - kannesta ja kaikista - ja se tulee olemaan just sitä mitä pitääkin."

Jimpan toisen sooloalbumin äänitykset lykkääntyivät kuitenkin vielä reilulla vuodella.

--Mikko Meriläinen