Wigwam Oulun 45 Special-klubilla 10.4. 2001.

Ennusmerkit saatiin jo viimevuotisilla etelän pistokeikoilla, joilla yhtye keräsi tuvat täyteen. Sen jälkeen ilmestyi Fresh Garbage-tupla, joka tähän mennessä on myynyt liki seitsämän tuhatta kappaletta, mikä progressiiviselle rocklevylle on iso määrä. Levylle on koottu Wigwamin singlejä ja harvinaisia live-taltiointeja.

Nyt myös kovan kysynnän vuoksi Love Records on julkaissut vanhoja yhteen levyjä CD- muodossa ja tässä kuussa tulee ulos mestariteos Being, jolla kuuluu erityisesti alkuaikojen Wigwamia dominoineen, kosketinsoittaja Jukka Gustavsonin lyyrinen kädenjälki.

Ennen Oulun keikkaa kitaristi Rekku Rechardt kertoi myös, että kiertueen jälkeen yhtye menee studioon työstämään uutta materiaalia, joten levy on odotettavissa vielä tämän vuoden puolella.

Erikoista Wigwamin tulemisessa on, että uudet kuulijat ovat punkpolven kasvatteja ja nuorempiakin.

Oulun täpötäydellä klubikeikalla vanhana -70-luvun Wigwam-faninä oli mukava kuulla heidän kommentteja tyyliin: " Ennen vanhaan osasivat tehdä näemmä musiikkia..."

Aikoinaan uusi aalto vei mukanaan Wigwamin ja se hajosi. Silloinhan kappaleet piti ympätä 90 sekuntiin ja proge tuomittiin Jurassic Parkkiin. Tosin Rekun mukaan 'kohtalokas tapahtuma' Wigwamille oli myös rumpali Ronnie Österbergin kuolema vuonna -80.

Kun neljännesvuosisata sitten Wigwamilta ilmestyi jo klassinen Nuclear Nightclub-albumi, yhtye oli todella lähellä kansainvälistä läpimurtoa. Yhtye oli brittiläisen rocklehdistön lemmikki ja tukena oli Richard Bransonin Virgin-yhtiö, mutta Wigwamilta se olisi vaatinut Englantiin muuttoa. Ratkaiseva askel jäi ottamatta, eikä se enää kitaristi Rechardtia harmita.

- Ne olivat hienoja aikoja ja kaiken kaikkiaan musiikillisesti saldo oli positiivinen.

Ja totta tosiaan musiikki elää ja voi hyvin, sillä nyt lyhyelle Suomen kiertueelle oli saatu koottua Wigwam-miehistö, joka soittaa Nuclear Nightclub-levyllä. Vain edesmenneen Ronnien paikalla kapuloi Jari Kettunen, tuttu mm. HBTB- yhtyeestä.

Livenä oli ilahduttavaa huomata, että arvokkaasti harmaantunut Wigwam puhutteli ja sai vastakaikua yleisöltään. Soittajienkin kasvoista näki, että tässä oli hyvä olla. Mustien lasien takaa basisti Måns Groundstroem ja rumpali Kettunen komppasivat hymyssä suin, eikä ihme, että Rekku kuvasi tämän ryhmän yhteisfiiliksiä riemukkaiksi.

Wigwam pysytteli laulujen alkuperäissovituksissa ja luonnollisesti kitaristi Rechardt oli paljon valokiilassa. Hänen pitkissä linjakkaissa sooloissa oli herkkyyttä (Kite), leikkiä (Eddie and the boys) ja draamaa (Tramdriver).

Yhtyeen toinen laulunikkari Jim Pembroke keskittyi nyt enemmän lauluun, kun mukana oli toinen kosketinsoittaja, virtuoosimainen Esa Kotilainen. Miellyttävä elämys oli kuulla Kuusiniemen kanttorin huikeaa maalailua pitkästä aikaa. Mieshän ei ole yhtyeessä vieraillut sitten Nuclear Nightclub-päivien.

Meille pohjoisen ihmisillehän Esa on tuttu Nils-Aslak Valkeapään levyiltä. Erityisesti hän briljeerasi mielikuvituksellisella syntikkasoololla illan ylimääräisessä, Wigwamin yhdessä hienoimmista lauluista Grass for blades.