Wigwam kehitti legendaarisen maineen 1970-luvulla: Suomen paras bändi ja samalla yksi maailman parhaista bändeistä, hehkutettiin. Vanhan Wigwam-leirin liepeiltä löytyy taas aktiviteettia: iloisin uutinen on kitaristi Pekka "Rekku" Rechardtin soololevy.
Suurimman ja kauneimman arvonimien jakamisesta ei ehkä ole iloa, mutta yksi suomalaisen rockin tärkeimpiä bändejä Wigwam joka tapauksessa on. 70-luvun mittaan yhtye teki Beingin ja Nuclear Nightclubin kaltaisia täysipainoisia albumeita, jotka voi häpeilemättä asettaa ajan englantilaisten ja amerikkalaisten merkkiteosten rinnalle. Yhtye onnistui myös lavalla: Wigwamin kokoonpanojen keikkamaine on noussut myyttisiin mittoihin.
Ilman Wigwamin jäsenten soolouria suomalainen rock olisi olennaisesti köyhempää. Jim Pembroke, Jukka Gustavson, Pekka Pohjola ja Heikki "Pedro" Hietanen ovat kaikki julkaisseet erinomaista musiikkia samalla, kun Mats Hulden ja Måns Groundstroem ovat tuottaneet Suomi-rockia Kauko Röyhkästä Don Huonoihin ja YUP:hen.
Wigwamin uusi yhteenliittyminen vuosina 1991-94 jätti jälkeensä hyvän Light Ages -albumin ja muistoja erinomaisista keikoista. 90-luvun jälkimmäinen puolisko oli wigwamillisesti hiljaisempaa aikaa, mutta nyt vanhasta tiipiistä nousee taas savua.
Jukka Gustavson julkaisi viime vuonna pitkästä aikaa uuden soololevyn, Momentsin, ja elvytti 70-luvun lopun kokoonpanonsa Sahdin, joka keikkailee nykyään Hottoe-nimellä.
Aktivoitumassa on myös kitaristi Pekka "Rekku" Rechardt, joka on viime vuodet kätkenyt kynttiläänsä Lapinlahden linnuissa. Rekku on koonnut ympärilleen uuden kokoonpanon nimeltä Snake Charm, joka on jo äänittänyt albumin. Yhtyeen rumpalina toimii Sami Kuoppamäki ja ainakin levyllä tullaan kuulemaan Hannu Leidenin laulua.
Love Records -levy-yhtiön perintöä vaaliva Siboney julkaisee tänä vuonna koosteen Wigwamin singleistä ja keikkataltioinneista. Harvinaisuuskokoelmaa on odotettu kärkkäästi, sillä sen ilmestymisestä puhuttiin vuonna 1996 julkaistun Wigwam-best-of Highlightsin kansiteksteissä.
Wigwam keikkaili viimeksi huhtikuussa 1999 Pedro Hietasen 50-vuotissyntymäpäivillä, mutta tilaisuus ei ollut suurelle yleisölle avoin eikä johtanut yhtyeen uudelleenkokoontumisiin. Live-Wigwamin nälkää päästiin poistamaan viime viikonloppuna Helsingin Tavastia-klubilla, jossa 90-lukuista suomalaista progressiivista rockia edustava Ageness-yhtye soitti Wigwam-tribuutti-konsertin. Yhtye oli saanut vieraakseen Rechardtin.
Tiivistyvää hartautta
Agenessin oma tuotanto liittyy hengenheimolaisesti enemmän Rushiin ja Marillioniin kuin Wigwamiin, joten keikkaa odotettiin lievällä varauksella. Yhtye kuitenkin karisti epäilyt. Materiaali tulkittiin kunnioituksella ja kappaleet oli selvästi harjoitettu huolella: vain muutamissa siirtymissä, esimerkiksi Never Turn You Inissä, yhtye haparoi.
70-minuuttisessa setissään Ageness keskittyi niin sanotun "uuden Wigwamin", vuosien 1974-77 kokoonpanon tuotantoon. Suomalaisen progressiivisen rockin klassikko Losing Hold ja muutkin Jukka Gustavsonin ja Pekka Pohjolan kirjoittamat Wigwam-kappaleet jäivät syrjään.
Tommy Eriksson lauloi omalla nenäkkäällä äänellään pyrkimättä liiallisiin Pembroke-imitaatioihin. Sen sijaan ulkonäöllisesti, Jeesus-tukkineen, partoineen, laseineen ja huonoine ryhteineen Eriksson näytti yllättävän paljon 70-luvun puolivälin Pembrokelta.
Jari Laasanen kaivoi koskettimistaan Esa Kotilais -henkisiä soundeja, mutta uskalsi esimerkiksi Kitessa sovittaa stemmojaan hienovaraisesti uusiksi. Kitaristi Vesa Auvisen soundissa oli jo teknisempää kumua ja rumpali Kari Saaristo innostui turhankin kovakätiseen soittamiseen.
Muutamaa kappaletta väritettiin naistaustalaululla ja Dark Albumin eeppisessä Cheap Evening Returnissa lavalla vieraili ylimääräinen akustinen kitaristi Mika Hella.
Yleisön hartaus tiivistyi, kun Rekku Rechardt nousi lavalle kolmen viimeisen numeron ajaksi. Eddie And The Boys soitettiin Wigwamin liveversioita ytimekkäämpänä edittinä, mutta Bless Your Lucky Starsiin saatiin kehitettyä sitä maanista minuuttien jauhamista, josta Wigwam-keikat muistetaan.
Keikan encore oli illan yllättävin kappalevalinta ja ainoa nyökkäys vanhaan Wigwamiin: lystikäs Rockin' Ol' Galway tupla-lp Fairyportilta. Tähänkin numeroon Rechardt intoutui sooloilemaan maukkaasti.
80-luvulla syntyneet
Tavastian tribuutti-illan viimeisteli Dr. Bogenbroom -kokoonpano, jonka seitsenpäisestä miehistöstä olivat tunnistettavissa Tarotin Marco Hietala (laulu) ja Siberian Jari Loisa (basso).
Hyväntuulisesti esiintynyt yhtye soitti kolme varttia Jethro Tullin klassikoita Stand Up- ja Aqualung-levyihin painottuen. Erikoisin sovitus kuultiin Fallen On Hard Timesista, joka tulkittiin vain akustisen kitaran ja huilun taustoituksella.
Toisten kappaleiden soittaminen ei ehkä vie rock-musiikkia eteenpäin, mutta tribuutti-illoissa on oma puolensa. Wigwamin ja Jethro Tullin musiikki on klassista rockia siinä missä Bachit ja Beethovenit klassista klassista. Hyvän biisin kuuleminen elävänä on elämys: silmä poimi Tavastian yleisöstä paljon 80-luvulla syntyneitä, jotka kuulivat Wiguja nyt ensimmäistä kertaa - ja olivat selvästi vaikuttuneita.