JUKKA GUSTAVSON ORGAN FUSION BAND:
Joensuun Teatteriravintola 23.1.2004
Talvi 2003-2004 on pidätellyt enimpiä pakkasia ja lumimyrskyjä, mutta antaapa nyt tulla vaan. Jukka Gustavsonin lämpimääkin lämpimämmän Suomen-kiertueen voimalla jaksaa kyllä kolata ja kerrospukeutua.
Oletan, että näistä sentensseistä ei tarvitse ruveta riitelemään:
Kertakaikkisen hienoa, että lähinnä pääkaupunkiseudulla pistokeikkaileva Gustavson saatiin Jazzliiton sponsoroimalle kiertueelle soittamaan muuallakin Suomessa. Halki kiertueen täyteen myydyt salit, olkootkin vaikka sata-kaksisataapaikkaisia, kertovat siitä että maan yhtä legendaarisimmista kosketinsoittajista on kaivattu. Urkufuusiota, jazzia, rhythm n bluesia, bluesia, freetä progemaustein - turhaa selittämistä. Saisiko puhua esimerkiksi Musiikista?
Kitaristi Pekka Nylundilla vahvistetussa Organ Fusion Bandissa - kiertuepromootiossa lyhyemmin vain Jukka Gustavson Bandissa - Gustavsonilla on ehkä teknis-taiteellisesti paras kokoonpanonsa koskaan, mitenkään Sahdin ja Hottoen sympaattisuutta tai Momentsin nuorempaa hesalaiscoolia väheksymättä.
Toiminta alkoi projektiluontoisesti vuosituhannen taitteessa ymmärrettävistä syistä ja onneksi vaihdetulla Jang Vans -nimellä. Rami Eskelisen rönsyilevän asialliset rumpaloinnit tiedetään Trio Töykeistä. Saksofonisti-huilisti Pentti Lahti on UMO:n taustapiruja ja puhaltanut vähän jos kenen veteraanin kanssa Edward Vesalasta Paroni Paakkunaiseen. Basisti Juha Verona on tuntemattomampi, mutta CV:stä löytyy esimerkiksi Maaritin ja Katriina Honkasen bändejä.
Muun kolmikon lailla Pekka Nylund ei vielä esiintynyt Gustavsonin viimeisimmällä soololevyllä Between Fire And Ice (2003). Keikkakokoonpanoon tämä Sahdin, Toden toiston ja Hottoen veteraani ja muista kuin Gustavson-bändeistä esimerkiksi Piirpaukkeen ja Pohjantahdin kolunnut kitaristi toi mukavasti rosoa ja säröä.
Nylund on oivallinen komppaaja ja esimerkiksi Ai ai ai vapaus on päässyt karkuun -raidan riitasointuiset funk-aksentit olivat hienoa kuultavaa. Joensuun Start Runissa koettiin hauska hetki, kun soololoveen Stratoineen langennut Nylund havahtui soittavansa tyhjän päällä - alkamassa oli Eskelisen soolo.
Toden toistoa
Sormensa laastarikuntoon Joensuuhun mennessä takonut maestro Gustavson ja kumppanit ovat fanien selvitysten mukaan kelanneet koko Suomen-kiertueensa läpi samalla settilistalla. Tilanteen elämisestä lavalla kertovat kuitenkin kolmen peräkkäisen päivän keikan kestot: Helsinki 1.45, Jyväskylä 1.55, Joensuu 2.02.
Käväisin kuulostelemassa myös Jyväskylässä, ja kappaleet totisesti elivät tavalla, jollaisesta musiikkinsa puhkisovittavat popparit saisivat painajaisia. Etenkin Ai ai ai vapaus on päässyt karkuun, Fraktaali symmetria ja Yksi suru yksi riemu tarjoavat teemojensa välissä kosolti tilaa hetkeen tarttumiselle.
Maa on niin kaunis -henkiset koraalibluesmuunnelmat jäivät Joensuussa kuulematta, mutta toisaalta Jyväskylän Fraktaalin symmetrian ilmatilassa eivät liikkuneet Lahden, Nylundin ja Gustavsonin hanhimuuttotörähdykset.
Ohjelmistossa on siis ollut Between Fire And Icen Gustavson-originaaleista neljä ja aiemmalta albumilta Momentsilta (1999) kaksi. Kiertueen avausteemaksi noussut tarttuva Blue Grace on Momentsilta ylijäänyt sävellys.
Antonio Carlos Jobimin repertuaarista Gustavson on aiemmin nostanut keikoilleen Santanan tunnetuksi tekemän Stoneflowerin, mutta nyt kuultiin bossanovaballadi Once I Loved totaalisesti dekonstruoituna versiona. Harvoin kuulee yhtä surumielistä esitystä kuolleesta rakkaudesta, love is the saddest thing when it goes away ; mieleen tulee kaivella lähinnä Gustavsonin omia rivejä Toden toistoa -levyltä (1981): Sen siemen ei milloinkaan itänyt / sen kylvö ei noussut oraaksi / sen taimi ei milloinkaan kasvanut / sen varsi ei jaksanut kantaa...
John Coltranen Big Nickiin rakenneltiin osuuksien pallottelua Gustavsonin, Lahden ja Nylundin välillä. Yleisö otti tilanteet omikseen, kuten myös Veronan juurevan soolobassottelun.
Joensuun konsertin lopuksi Gustavson julisti levykioskinsa avatuksi - lihavat lompakot saivat Between Fire And Icen 20 eurolla ja laihemmat viisi euroa halvemmalla.
Merkillistä kaupankäyntiä, selkärankaista ja inhimillistä.