Huutomerkkejä kuin yläastelaisella, kolmea pistettä kuin Haanpäällä. Löperöä nostalgiaa ja taiteilijaelämän romantisointia. Kyllä on kustannustoimittaja ottanut rennosti Kummitusjutun ilmakehän kanssa. Ja näiden lastujen kirjoittaja on sentään pystynyt semmoisiin myöhemmän suomalaisen sanataiteen helmiin kuin Varis minun vaakunalintuni tai Niin kuin taivas tuhlaa tähtiään. Niistähän ei tarvitsisi muuttaa sanaakaan. Mutta otetaanpa takapakkia. Sen verran pahassa liikenneonnettomuudessa Arto Melleri kesällä 1998 oli, että nämä tarinat ja muistelmanpätkät olisivat voineet jäädä kirjoittamatta. Olisiko se sitten parempi vaihtoehto. Kyllähän näistä kirjailijakuva täydentyy ja suomalaisen kulttuurielämän anekdoottimäärä karttuu. Esimerkiksi tällainen juttu saadaan "suunnattomasta suurnerosta Karjalassa".
Melleri on ollut Heikki Turusen kanssa Joensuun Jokelassa niihin aikoihin, kun Turunen on mainostanut Spectrum-tietosanakirjasarjaa televisiossa. Jokelassa on joku isäntämies yhyttänyt Turusen pisuaarista ja laukaissut:
- Kyllä taitaa olla niin kirjailija Turunen, että tämä Pekstrum on teiän paras kirja…
Kieli poikki
Arto Mellerin (s. 1956) kummitusjuttuja kehiessä vertailukohtana mieleen nousee Pekka Kejosen 60-luvun kuvat. Tokkopa kaikki Mellerin hassistentit haluaisivat huumausainerikoksistaan kansien välistä lukea. Toisaalta Mellerin sävy ei ole ilkeilevä, eikä hän säästele itseään. Päin vastoin, kertoo pikemmin mitä vain auton alta löytyneestä impotenssista Neuvostoliitosta Suomeen 1978 salakuljettamaansa "geroiniin".
"Joensuussa Rekku katkaisi demonstroiden skittansa kielen, ja kyllä sen kuntoon saaminen vei aikansa. Heitin tyypillistä linjaani: ´Hyvää iltaa kaikki kamppailu-urheilun ystävät´ ja niin edelleen; olin imaissut raakapaukut pilveä ja se löi vähän polvet veteläksi, mutta tokenin siitä kyllä."
Muisti ei pätkine, sillä Karjalainen 15.2.1993 kuvaa keikkaa ristiriidattomasti. Nimetön kirjoittaja painottaa, ettei Mellerin artikulointi ollut aivan puhdasta. "Kun Rechardtin kitarasta katkesi kieli, huudettiin Mellerille: ´Varo, ettei sultakin mene kieli poikki!´"
Kovin kristallisoitunutta ja viisauksia tarjoavaa Kummitusjutun ilmakehän kieli ei ole, pikemminkin "olen päättänyt etten toistaiseksi kuole" -tyyppistä. Jonkinlaisen sisäisen rauhan ja hyväksynnän Melleri kolarikoomasta herättyään tuntuu kuitenkin saavuttaneen. Kejosen Ihmisen ääni, edes puoli on Mellerin lastujen toinen vertailukohta - taiteilijan paluu pimeän, julkaisemattoman kauden jälkeen, pakkokirjoitettava, pakkojulkaistava, luettavana vähän kiemurtelemaan paneva.