Suurin yksittäinen liputuksen aihe tuoreimpien keikkojen todistajille lienee lavan toisella laidalla istuva moog-mestari Esa Kotilainen. Niinpä tälläkin tuplalla kuullaan niin fantastisia liidinaukuja ja sooloulvotuksia, ettei armoa kannata pyytää. Kunniamaininnan ansaitsee myös rumpali Jari "Kepa" Kettunen, joka tiesi millaisen mikroskoopin alle joutuu Österbergin (ja bändissä 90-luvun alussa jälkiä jättämättä poikenneen Jan Noposen) tontille asettuessaan. Kepa hoitaa tehtävänsä ylväästi, aivan kuten kaltaiseltaan musadiggarilta ja raudanlujalta ammattilaiselta sopii odottaa.
Entä Jim Pembroke, Pekka "Rekku" Rechardt ja Måns "Måsse" Groundstroem? Kuten tuore liekehtivä konserttitallenne todistaa, he ovat sekä keskeisiä hahmoja suomalaisen musiikin historiassa että edelleen relevantteja musikantteja. Miettikää tykönänne, kuinka monesta heidän aikalaisestaan voi käsi sydämellä sanoa samaa. Miettikää myös, kuinka monesta tämän hetken pop- tai rockmuusikosta voidaan sanoa näin esimerkiksi 2025. Eipä olekaan outoa, että itse Jean Sibeliuskin näyttää valinneen aikakonematkan kohteeksi Wigwamin keikan! Kuten muutkin muusikot, on myös Ainolan isäntä ryhtynyt miksauspöytäpoliisin vaativaan toimeen. Ja mikä on maestron Wigwamia Tavastialla tsekatessa, kun nykyään pääsee taas Hotel Kämpiinkin yöksi, jos ei jaksa Tuusulaan asti yötä myöten matkata. Niin ne syklit täyttyvät.
Kun Pembroken sekä Pembroke-Rechardt -akselin maaginen biisintekotaito
yhdistyy vielä miespolvenkin päästä näin käsinkosketeltavaan bändikemiaan,
ei tarvitse ihmetellä euforiaa, joka Plays Wigwam Livelle on tallentunut.
Bändin viriiliydestä kertoo silti parhaiten, että se on paraikaa siunatussa
tilassa: Tavastian heinäkuisesta yöstä tulee yhdeksän kuukautta
maaliskuussa 2002. Noihin aikoihin onkin lupa alkaa odotella Wigwamin
ensimmäistä studiolevyä yhdeksään vuoteen. Tuolloin tulee myös täyteen 25
vuotta yhden episodin päättäneestä levystä nimeltä Dark Album ja orkesterin
toistaiseksi viimeisestä Skandinavian turneesta.
PETRI SILAS
4