Alussa Blues Section oli nimensä mukaisesti bluesbändi, mutta pian yhtye eteni melko kauas bluesista. Bändin keikkamusiikki oli suurelta osin Bluesbreakers-tyylisen ohjelmiston varassa, johon oli sovitettu usein sangen pitkiä kokeilevia improvisaatiojaksoja. Keikkojen huomattavinta antia olivat Wallin kitaran ja Koivistoisen alton lennokkaat vuoropuhelut ja soolot, jotka yhtyeen loppuaikoina kävivät yhä jazzahtavimmiksi. Bändi oli suosittu etenkin diggari- ja muusikkopiireissä. Blues Sectionin kaverit soittivat silloin tällöin myös kokeilevaa jazzia Otto Donner Treatmentissa. Blues Sectionilla oli hyviä keikkoja myös Ruotsissa, mm. Filips-klubissa Tukholmassa.
Blues Sectionin levytykset eivät juurikaan vastanneet yhtyeen keikkamusiikkia. Heidän toukokuussa 1967 levyttämänsä ensilevy oli Pembroken säveltämä "Call Me on Your Telephone". Levytettäessä kerrotaan Donnerin joutuneen koko ajan näyttämään tempoa varjonyrkkeilemällä! Lokakuussa 1967 levytetty toinen single "Hey, Hey, Hey" oli Jimi Hendrix -vaikutteinen Pembroke-sävellys. Kääntöpuolen "Shivers of Pleasure" oli säveltänyt Eero Ojanen ja sanoittanut Atte Blom.
Loppuvuodesta 1967 julkaistiin bändin LP, jonka materiaalista valtaosa on Pembroken kirjoittamaa. Wallilta on kolme sävellystä ja Donnerilta kaksi; lisäksi on mukana lyhyt kiinalainen kansansävelmä. Levyn tuottajina olivat Atte Blom ja Otto Donner. Groundstroem soittaa levyllä basson lisäksi urkuja ja nokkahuilua. Wallin sävellyksessä "Apartment 51" soittaa bassoa Pekka Sarmanto. Blues Sectionin LP on monessakin suhteessa erittäin merkittävä. Se oli ensimmäinen kerta, kun rockbändi sai Suomessa tehdä LP:n omista piiseistään tarvitsematta levyttää tuottajan määräämiä käännöspiisejä. Lisäksi levy on onnistunut mainiosti. Pembroke on erinomainen lauluntekijä ja Walli vakiinnutti asemaansa Suomen ensimmäisenä "superkitaristina".
1967 Blues Section toimi säestäjänä Kirkan ensimmäisellä singlellä "Anna suukko vain". 1968 yhtye säesti Ronnie Österbergiä tämän laulaessa singlen "Hei vaan". Syyskuussa 1968 Blues Section levytti Pembroken säveltämän singlen "Semi-circle Solitude". Samalla bändi purkitti myös piisin "The Straight and Narrow", joka julkaistiin kuitenkin vasta vuonna 1969 bändin singleistä kootulla albumilla.
Keväällä 1968 oli Groundstroem joutunut lopettamaan keikkailun ylioppilaskirjoitusten vuoksi. Hänen tilalleen tuli jazzpiireistä Pekka Sarmanto. Hieman myöhemmin menetti Pembroke mielenkiintonsa bändiin ja viimeisinä kuukausina toimi laulusolistina Frank Robson, jonka kanssa yhtye levytti singlen "Faye" (Donnerin sävellys). Blues Section levytti myös piisin "Football", joka julkaistiin LP:llä "Perspectives '68 - Music in Finland" vuonna 1968. Vuonna 1970 ilmestyneellä kokoelmalla "Reunion" on kaksi Blues Sectionin instrumentaaliraitaa, "For Mods Only" (säv. Shepp) ja "Lucy Jane" (säv. Blues Section). Nämä ovat lähempänä yhtyeen keikkalinjaa voimakkaine jazzsävyineen.
Hyvän alun jälkeen Blues Section oli lamaantunut. Heillä ei ollut uutta tarpeeksi hyvää materiaalia, joten homma meni lähinnä jammailuksi. Lisäksi Koivistoisella, Sarmannolla ja Wallilla oli niin paljon muita hommia, ettei Blues Section harjoitellut juuri milloinkaan. Koivistoisen lähdettyä kesällä 1968 bändi hajosi. Koivistoinen ja Österberg menivät Boyseihin, jälkimmäinen perusti hieman myöhemmin Wigwamin. Robson lähti Englantiin, mistä tuli Groundstroemin kesällä 1969 perustamaan Tasavallan Presidenttiin. Sarmanto soitti myöhemmin mm. Kareliassa ja Walli Donnerin Treatmentissa.
Blues Sectionia voidaan pitää ensimmäisenä progressiivisena rockbändinä Suomessa. Se näytti tietä omaehtoiselle suomalaiselle rockmusiikille. Bändin levytyksistä on koottu kaksi kokoelma-albumia, 1969 julkaistu "Some of Love" ja alkuvuodesta 1980 ilmestynyt "Once More for the Road".