Jukka Gustavson Albums: Kadonnut häviämättömiin - Lost In The Imperishable

Kadonnut häviämättömiin cover
  1. Meren pauhu meren laulu
  2. Metsä meren keskellä
  3. You My Brother
  4. Rakkautta rakasta
  5. Tuomion humussa
  6. Turkooseja tarinoita
  7. Kontrasteja
  8. Alla tähden alakulon
  9. Tässä mielettömässä maailmassa
CD: Beta BECD 4032 (1995)

Jukka Gustavson, vocals, keyboards, speech
Seppo Tyni, guitar
Heikki Virtanen, bass
Vesa Aaltonen, drums
Pekka Rechardt, guitar
Tim Ferchen, marimba, vibraphone, drums
Rauno Ruonala, speech
Jouko Harjanne, piccolo trumpet
Leena Gustavson, assistant speech

Recorded by Martin Brushane at Studio Brushane & by Pentti Männikkö at Yleisradio's studio

"Kadonnut häviämättömiin - alaotsikoltaan Tiimalasissa sinisen horisontin valkea hiekka - osoittaa, ettei Gustavson ole pelkkä reliikki progressiivisen rockin loiston päiviltä. Uusi albumi ei ole tasapainoinen tai edes ehjä kokonaisuus, sillä hienojen sävelmaalailujen joukkoon on mahdutettu turhan monta teennäistä ja nopeasti itseään vastaan kääntyvää sommitelmaa. Parhaimmillaan Kadonnut häviämättömiin on kuitenkin loistava levy - vertaus Wigwamin perusteoksiin nousee väistämättä mieleen.
Gustavson on ennen kaikkea omaperäinen säveltäjä ja vahva instrumentalisti. Kadonnut häviämättömiin -albumin lauletut biisit ovat hienoja instrumentaaleja selvästi heikompia suorituksia: You My Brother on vielä kohtuullisen kiinnostava, mutta Rakkautta rakasta ja varsinkin Tuomion humussa jäävät etäisiksi ja osin jopa käsittämättömiksi kokeiluiksi. Levyn painopiste on silti vahvoissa, pikku hiljaa avautuvissa progesävellyksissä, joista varsinkin Meren pauhussa meren laulu ja Turkooseja tarinoita ovat pyörineet ahkerasti meikäläisen soittimessa.
Kuulijansa avarakatseisuutta Gustavson kokeilee Kontrasteja- sävellyksellään, jossa hän häivyttää kappaleen melodisuuden taustalle nostaen esille aivan muita elementtejä.
Saatekirjeessä Gustavson kertoo periaatteestaan "ilman etiikkaa ei ole estetiikkaa". Kadonnut häviämättömiin käsittelee sellaisia ikuisia totuuksia, jotka eivät Gustavsonin mukaan voi koskaan hävitä. Myös hänen musiikissaan on jotain ikuista ja ajatonta: Kadonnut häviämättömiin -levyn meriteema korostaa tätä avaruutta."
Tommi Aitio, Rumba 8/95
Lehtiarviot Gustavson levyistä ovat vuosien mittaan muuttuneet ylimalkaisemmiksi. Syynä lienee paitsi lehtien yleinen tilankäyttöpolitiikka myös se, että progemmassakaan musiikissa ei enää katsota tarpeelliseksi analysoida(/kuvailla) jokaisen biisin jokaisen soittimen tähtihetkiä ja niiden merkitystä teeman kannalta. Se on ymmärrettävää, vaikka Gutsin musiikki sinänsä on tuntunut pitäneen linjansa. Väistämättä häntä tulee verranneeksi vanhaan Wigu-toveriinsa Pekka Pohjolaan. Pohjola tunnetaan ja hänen fuusiotaan myydään maailmalla, joten miksei myös Gustavsonin musaa, joka on yhtälailla ylevää ja rikasta? Ja sumeilemattoman ohjelmallista: meren laulu, meren pauhu. Itse asiassa Gutsin sävelmaalailua voisi väittää jopa lajissaan populaariksi.
Tällä levyllä vakuuttavampia ovat todellakin instrumentaalit. Jos kyynisen asenteen ottaa, niin laulubiisien alakulo kuulostaa suorastaan parodialta tekijänsä ikiaikaisesta pessimismistä. Mutta eihän Gustavsonin rehellisyyttä tietenkään käy epäileminen. Sitäpaitsi toivonkin hän antaa hymneissään pilkahtaa. Päätösraidan synkän rupattelun lopuksi Gutsi virkahtaa: "mutta äkisti kaikki muuttui, isäni toi minulle kuoritun omenan."