Olin tuolloin -74 tai -75 (olen valitettavasti onnistunut hukkaamaan kaikki dokumentit) lukiolaispoika, joka oli aivan kuralla Wigwamiin, ja päätin järjestää keikan Punkaharjulle. Ei kun tuumasta toimeen ja soitto Korjukselle Rockadilloon. Keikka sovittiin Punkaharjun keskuskoulun saliin.
Kaikki valmistelut menivät ihan ok. Huviluvat järjestyivät ongelmitta, mikä ei tuohon aikaan ollut niinkään itsestäänselvää, varsinkaan Kerimäen nimismiespiirissä. Innostus kohosi keikkapäivän lähestyessä ja sain kuulla monelta taholta, että yleisöäkin olisi tulossa riittävästi kustannusten peittämiseksi.
Olin hakenut tappiotakausta Punkaharjun nuorisolautakunnalta, mutta lautakunta jätti päätöksensä tekemisen samaan iltaan kun keikka oli. Pikkasen jännitti.
Keikkaillan koittaessa alkoi koulun pihaan ilmestyä pitkätukkaista porukkaa ihan mukavasti, mutta bändiä ei vaan kuulunut. Elettiin aikaa jolloin ei ollut kännyköitä, eli ei ollut mitään tietoa missä herrat viilettivät.
Bändi oli myöhässä jo varmaan tunnin verran, kun sain lopulta yhteyden Korjuksen vaimoon ja tämä sitten yhteyden mieheensä. No, Tapio soitti jonkun ajan kuluttua, että Wigut etsivät keikkapaikkaa Punkaharjun Vaahersalosta, joka oli noin 10 kilometrin päässä varsinaisesta osoitteesta. Korjus oli antanut pojille aivan väärät ajo-ohjeet.
Kaikki tuntui menevän päin sitä kuuluisaa persettä.
Yleisö alkoi poistua paikalta ja jouduimme palauttamaan heille maksetut pääsylippurahat... Onneksi kourallinen uskollisia faneja jäi paikalle odottelemaan idoleitaan.
Wigut ilmestyivät oikeaan osoitteeseen pari tuntia myöhässä, kamat kasattiin pikavauhtia, ja pian huomattiin, että PA-laitteisto oli sökö. Sitä yritettiin roudari-miksaaja Helgen kanssa vielä harsia kasaan, siinä kuitenkaan onnistumatta. Bändi päätti esiintyä ilman PA:ta, vaikka Mosse totesikin soundin olevan kuin kermaa.
Wigut soittivat kaikesta huolimatta loistavan keikan. Kuulin silloin ekan kerran Nuclearin biisejä.
Illan vaikeudet kruunasi meidän silloinen nuorisosihteerimme Mutikaisen Antti, joka tuli keikkapaikalle suoraan kokouksesta ilmoittamaan, että lautakunta ei myöntänytkään tukeaan. Meillä oli kasassa muutama sata markkaa. Antti oli itse kokenut keikkajärjestäjä ja rupesi neuvottelemaan bändin kanssa (Mosse taisi olla puhemiehenä) korvauksista. Sovittiin, että koska bändi oli myöhästynyt niinkin reilusti sovitusta ajasta, ja ilman järjestäjän syytä, niin laitetaan loput kustannukset Rockadillon piikkiin. Wigut itse suhtautuivat tilanteeseen yllättävän iisisti, ja niinpä päätettiinkin lähteä jatkoille Kultakiveen syömään ja juomaan niillä rahoilla mitä oli saatu kasaan. Ja meillä oli tosi hauskaa. Muistan mm. Jimin olleen todellisen huumorimiehen. Ronnieta olen monesti kaivannut. Hieno ihminen.
Että tällaista sattui, joskus 70-luvulla.