Wigwam - guestbook

Name : Suonna
  
Message : Tein vapaapäivänä wigwamologisia tutkimuksia WPWL:n parissa. Täytyy edelleen sanoa, että en ole tyytyväinen soundeihin. En sano, että ne ovat huonot an sich, mutta ne ovat epä-wigwammaisen modernit. Äänikuva on pikkuisen tukossa. Jos Light Ages kuulostaa nykyään vähän 90-luvulta, niin tämä tulee kuulostamaan 2000-luvun alulta. 70-luvun Wigu-levyt kuulostavat ajattomilta... Rinnakkainsoitot keikkojen kanssa osoittautuivat mielenkiintoisiksi. Jimin laulukaikua on pantu uusiksi. Sen huomaa vaikka DOD:n jälkeisistä esittelyistä, jotka ovat Tavastialta 18.4. DOD:n perästä. Spiikki tulee kokonaisuudessaan, siitä ei ole poistettu mitään tyyliin Plantin vittuilut Led Zeppelin MSG-nauhoituksilla. Saman 18.4.-päivän ottoja ovat ainakin FFTF, Kite, Tramdriver ja SMM&N. Tavastialta 7.7. on ainakin NN. Versio on encoresta ja on rentoutuneempi kuin 4.4. keikan alussa soitettu.

Täytyy vähän katua "peukalointiepäilyksiä". Jim laulaa Tavastialla 18.4. Kitessä "spirit, spirit". Tramdriveria ei ole lyhennetty. Olisin voinut vaikka vannoa, että biisi oli pidempi kuin levyn 4.50! Asiaa oli pakko tutkia. Kurkimäessä 7.4. biisille kellottuu 5.00, Oulussa 10.4. jo 5.30. Kappale eli kiertueen mittaan.

Materiaalin jälkikäsittelyä tekevät toki gurutkin, Neil Younginkin livejen kuorot lauletaan uusiksi. Siispä mahdollinen FFTF:n stemman uusiksilaulu ei ole iso rikos. Vertailukuuntelun perusteella en voi olla varma, onko hommaa uusittu. Kyllä Mosse Tavastiallakin lauloi, tosin alemmaksi miksattuna. Basso soi levyllä hyvin läsnäolevana. Esa on hieman peitossa, mutta niin oli ehkä keikoillakin. Jimin koskettimia on häivytetty paikka paikoin lähes kuulumattomiin, tämä on ehkä kuuluvin miksauspoliittinen ratkaisu. Jim soittaa tietysti aika lailla takoen :-) Jimin lauluraidat kuulostavat livellä hyvin autenttisilta. Jim fraseeraa biisit aina hieman eri tavalla,
joten otot identifioituvat. Mitä todennäköisesti on tehty, on se, että Rekun/Esan soolo-osuuksissa lauluraita on paikoin suljettu. Jimhän laulaa soolostemmoja aina välillä ääneen.
  
  26/10/01 11:38

Name : janus
  
Message : Pekan musan kompressoimattomuudesta hyvä esimerkki vaikkapa Changing Waters-levyn päätösbiisi: pianojakson jälkeen kun bändi tulee mukaan niin johan tärähtää.
  
  26/10/01 10:46

Name : Janne Yliruusi
  
Message : Petellä tarkoitin tietenkin Anttia.
  
  26/10/01 10:17

Name : mika
  
Message : hei se kompressointi - onko se juuri sitä äänipiikkien tasaamista?
Tehdäänkö nykyään wav. tms. tiedostolle tietokonepohjaisesti?
(Wave editorilla tai muulla vast.)
Käytännössä kai häiritsevät äänet karsiutuu?
  
  25/10/01 21:50

Name : mika, espoo
  
Message : No eipä ois heti pitäny mennä kirjoittelemaan kommentteja ensikuuleman jälkeen tästä Livestä.
Toisella kerralla kuulostaa hienolta. Missähän korvat olivat ekalla kerralla - kuuntelin tinnitukseni takia alhaisella volyymilla. Pistin nyt lisää volaa tänään ja vaikutelma oli aikatavalla toinen - ja oiskohan ollut omatkin fiiliksetkin paremmat,
vaikken ketterää ollutkaan nauttinut (arvostelin kertakuuleman perusteella niitä Rekun sooloja ja pannujen soundia sekä Jimin ääntä).
Vedetään nyt selkeästi takaisin.
  
  25/10/01 21:43

Name : Aitomaa, Tampere
  
Message : Pohjolan levyt ovat toki ääri-dynaamisia. Ja Heavy Jazz on se poikkeus joka vahvistaa tämän säännön.
  
  25/10/01 19:35

Name : Janne Yliruusi
  
Message : Jep, Pete saman homman olen minäkin kuullut. Eikä Pohjolan levyissä tosiaan kompressointia tunnu pahemmin olevan. Dynamiikkaa löytyy!
  
  25/10/01 17:53

Name : Heikki
  
Message : Pohjalla löytyy XL:n Jetiltä ja Live Balletilta.
  
  25/10/01 16:57

Name : Ilkka, Jyväskylä
  
Message : Onko tuo Rockadillon bileissä kuultu "Pohjalla" XL:n sävellys vaiko Pekan omaa matskua? Nyt en millään muista.
  
  25/10/01 16:45

Name : Antti, Kuopio
  
Message : Totta, Pohjolahan on sanonut välttävänsä kompressointia viimeiseen asti.
  
  25/10/01 16:10

Name : Pete
Home page : zepplant@hotmail.com
  
Message : Tavastia 24.10.2001
Hot Toe:
Stoneflower/Myöhässä taas (25min)
XL with Pekka Pohjola:
Flight Of The Angel/Pohjalla (10min)
Maestro Pohjola oli hyvässä vedossa,
varsinkin Pojalla biisissä tuli
semmoista tykitystä että oksat pois.
Gutsin setti oli kyllä aivan liian
lyhyt,kaksi biisiä ja sitten roudattiin Hammondit lavalta.
Kiitokset kuitenkin Suonnalle että
ehdin paikalle kahta minuuttia ennen
keikan alkua!
  
  25/10/01 16:06

Name : Janne Yliruusi
  
Message : No ei ne soundit sitten kovin huonot voi olla jos ne on paremmat kuin Heavy Jazzilla. En minä siinä mitään kompressointeja huomaa vaikka laadukkailla laitteilla olen sitä kuunnellut.
  
  25/10/01 13:30

Name : Aitomaa, Tampere
  
Message : On tällä WPW-levyllä paremmat soundit kuin Pohjolan Heavy Jazzilla. Enemmän HJ:lla kompressori ottaa korvaan kuin WPW-levyllä. Masterointitekniikkakin lienee kuudessa vuodessa kehittynyt aikalailla.
Jos livelevyt muutenkin kiinnostaa, niin kannattaa tsekata XL-yhtyeen Live ballet -levy (P.Pohjola mukana kahdessa kappaleessa). Hienoa kamaa, niin kuin Pohjola recordsin artistilta voi odottaa.
  
  25/10/01 13:01

Name : meka k., (i slept 4000 years)
  
Message : heipähei... oletko koskaan tuijottanut tähtien tuiketta tarpeeksi kauan? usko pois, ne saattavat alkaa kertoa hiljaista tarinaa elämästä; ajasta ja väistämättömästä yksinäisyydestä... tarina on kaunis ja surullinen, olen näet kuullut sen. ehkä se sinullekin kerrotaan, jos jaksat kunnioittaen odottaa. mutta jos epäilet, on turha uskotella... minulle tähdet kertoivat tarinansa nyt yöllä, pikkupakkasella.
  
  25/10/01 07:25

Name : Esa
  
Message : Mika, voit sitten verrata bluesiin ja jazziin, nekin parhaita itse paikalla kuultuna.
  
  25/10/01 01:02

Name : Jenni
  
Message : Terveisiä Tavastialta. Tapahtuma oli ihan jees, mitä nyt bändeille oli annettu liian vähän aikaa soittaa (n. 25 min). Yleisö ei päässyt kunnolla innostumaan.
Pohjola sai kovimmat aplodit - ansaitusti.
  
  25/10/01 00:54

Name : mika, espoo
  
Message : kyllä siellä kai on sellaista "hemohes" (=vilunkia)henkeä ollut viimeistelyssä (stemmalaulut ym.). Mutta mikähän bändi ei livejänsä jälkikäsittelisi? Colossus on tosiaan kohokohtia ja Freddie mielestäni yllättävän hyvä.
Pahimmillaan pitkiä kitarasooloja ja taustalla tuota em. pellin sihinää ja rumpujen naputusta (vrt. Ronnien Wigurumpusoundiin). Rekkuhan on siis paras kitaristi, mutta tuntuu, että nyt revittelyt ei johda mihinkään.
Tavastialla noita sooloja nähtynä kyllä kuunteli, mutta ihan vain levyltä ne ei jaksa niin paljon innostaa. Tämän levyn perusteella on Wigujen vaikea saada uusia kuuntelijoita. Toisaalta taas heidän ei enää tarvitse todistella mitään osaamisestaan. Vähän ristiriitaista. Tosin henk.koht. mielestäni ainoita ostamisen arvoisia kiekkoja.
  
  24/10/01 22:06

Name : gling glo
  
Message : kyllä "Classics- the rarest" -levyn pitäisi kansikilpailu voittaa. se on upeaa työtä.
  
  24/10/01 20:52

Name : Mikko Meriläinen
Home page : Arctic History by Jukka Lindfors
  
Message : Take a look at that article about early experimental/underground music in Finland. Siboney will release a compilation CD featuring those artists (incl. Blues Section) in connection with the Avanto Festival in early November. The Finnish version of the article is longer.
  
  24/10/01 15:37

Name : Janne Yliruusi
  
Message : Aika pahalta kuulostaa Suonnan arvio livelevyn soundeista. Mitä mieltä muut ovat? En viitsisi ostaa jos ei soundit ole kunnossa. On Suomessakin hyviä livelevyjä osattu äänittää. Mielestäni Pekka Pohjolan Heavy Jazz muutaman vuoden takaa on loistava.
  
  24/10/01 14:27

Name : Friend from the Fields
  
Message : Itse olin oikeastaan positiivisesti yllättynyt, miten hyvältä Jimin ääni Livellä kuulostaa. Keikoilla eturivin huonomman äänentoiston vuoksi ei usein ääntä kunnolla kuullutkaan. Simple Human Kindnesissä varsinkin ääni soi oikein mallikkaasti.
  
  24/10/01 13:06

Name : Mikko
Home page : Aamulehti
  
Message : Tämän päivän Aamulehdessä Tapio Korjuksen haastattelu, jossa Wigwamiakin muistellaan. Juttu löytyy myös lehden verkkoversiosta, joka kuitenkin vaatii kirjautumisen.
  
  24/10/01 10:35

Name : Suonna
Home page : http://www.rockadillo.fi/
  
Message : Hot Toe tänään Tavastialla Rockadillo-bileiden yllätyslisäyksenä! Tsekatkaa uudet Rockadillon verkkosivut. Pete, nyt olen kateellinen että pääset paikalle....
  
  24/10/01 09:42

Name : Suonna
  
Message : WPWL löytyy nyt susirajaltakin. Ei mahda mitään, suhtautumiseni taipuu kriittisen puolelle. Mulla on ihan kohtuulliset stereot (Luxman>NAD>Kef), enkä voi sanoa olevani tyytyväinen albumin soundeihin. Keikoilla ne olivat parhaimmillaan oikein hyviä ja avaria, parhain kuulemani soundi oli ehkä Imatralla heinäkuussa, mutta levy soi puristeisesti. Diskantti on epämiellyttävä, Kettusen pelleistä tulee sellaista äänikuvaa dominoivaa siih-siihhiä. Epäilen, että kyse on liian vahvasta kompressoinnista, joka saa musan kuulostamaan liian tasapaksulta ja aggressiiviselta, kuten täällä on kuvailtu. - Toki mukana on muutamia erittäin hyviä versioita, tykkään Colossuksesta ja esim. Simple Human Kindnessin polkkameiningistä. Pitää palata vielä myöhemmin siihen, että onko peukalointia tapahtunut. Väittäisin, että FFTF:n stemma voisi olla studiossa laulettu. Ja lauloiko Jim esim. koskaan livenä Maijasen "spirit"-toisintoa? Kaikkinensa Jimin vokaaleissa on livellä sen verran rosoa ja viimeisten kirjainten nielemistä/laulamista mikin ohi (esim. Lucky Golden), että laulut lienevät aika autenttista äänitystä. Itse en rinnastaisi Jimin laulamista Ian Andersoniin. Anderson yrittää tavoitella vielä korkeita ääniä ja kuulostaa vanhoissa biiseissä eksyneeltä, mutta Jim on siirtynyt puhelaulullisempaan ilmaisuun ja matalampiin rekistereihin. Mielestäni hänen nykyäänensä on edelleen erinomainen ja ilmeikäs.
  
  24/10/01 09:37

Name : janus
  
Message : Löytyyhän se muovikassi sentään Fairyportin liitteessä olevasta kuvasta jos oikein muistan.
  
  24/10/01 09:30