Wigwam - guestbook

Name : Juhana
  
Message : Oli hieno tunnelma Gnomuksen ja Gutsin konsertissa. Gnomus viritti ensin tunnelmaa luomalla yhden kappaleen vakiokokoonpanolla ja sitten kutsuttiin Jukka lavalle. Jännittyneen odotuksen ilmapiirin saattoi suorastaan aistia Jukan alkaessa kehitellä urkukuvioitaan. Verkkainen alku johti lopulta melkoiseen vyörytykseen. Kuvaavaa etenkin Gutsin soiton intensiivisyydelle on, että pian hikipisarat tippuivat hänen kasvoiltaan koskettimille. Aina välillä yhtye sai hengähdystauon Gutsin lausuessa runoja joiden pohjalta lähdettiin taas improvisoimaan. Esityksestä tuli erityisen hyvin esiin Jukan taiteilijapersoonan syvyys ja aitous.
Kaikkiaan oikein onnistunut konsertti muutenkin(täysi sali,intiimi paikka,äänenvoimakkuus kohdallaan jne.)Kiitokset myös Gnomukselle Gustavson-diggarien puolesta.
  
  03/11/03 00:13

Name : Inspired
  
Message : "Muut, en minä", "Taiteilijan seitsemän angstista huokausta"

Ainakin nämä muistan Gutsin esittäneen tammikuisella keikallaan Rytmissä.
  
  02/11/03 20:39

Name : Suonna
Current favourite song : Ageness: Marigold
  
Message : No Mikkohan Wigu-kirjaa vääntäessään törmää koko ajan uusiin tutkimustuloksiin...
  
  02/11/03 19:28

Name : Kale Kallio
Home page : http://www.dinofish.com/
  
Message : Mistä tämä Hakkarainen yht'äkkiä on ilmaantunut proto-Wigwamin ekalle keikalle?
  
  02/11/03 18:33

Name : mika
Current favourite song : still alive
  
Message : Timo V, onko "saatanan radikaalit" hyvä ? tarkoitatko sitä elokuvaa vuodelta 1971 ?
  
  02/11/03 18:03

Name : Arto, Seinäjoki
  
Message : Gutsin ja Gnomuksen keikka oli mahtava! Taitavasti hoidettu improvisaatio toimi hyvin Gustavsonin biisipohjien päälle.

Gnomus ilman Gustavsoniakin oli ihan mukavaa kuunneltavaa, mutta vasta Gutsin tultua mukaan homma naksahti ihan uudelle tasolle.

Esitetyt biisit saattaisivat olla nimiltään mm. "Muut, en minä", "Taiteilijan seitsemän angstista huokausta", "Omistus".
  
  02/11/03 16:27

Name : WEM
  
Message : Näin alkaa Cat Stevensin (nyk. Yusuf Islam) takavuosien biisi "I Want To Live In A Wigwam":

I'd like to live in a wigwam
Yes I'd like to live in a wigwam
I'd like to live in a wigwam and
Dance round the totem pole
  
  02/11/03 13:11

Name : Esco, West Coast
Current favourite song : West Side Story: Somewhere
  
Message : Muinaisella kahdeksankymmentäluvulla muistan Soundi-lehdessä olleen artikkelin, jossa kenraalibasisti avautui juomisestaan ja kertoi silloisesta täysraitistumisestaan.

Mutta niinhän se Alppu Järvinenkin oli viimeisinä vuosinaan "yhdistetyn" miehiä, eli välillä vesiselviä kausia ja välillä mentiin perse maata viistäen.
  
  01/11/03 14:34

Name : Aivokalvo, Mäntsälä
Current favourite song : Losing Hold tai Grass for blades tai joku
Found : Just surfed on in
  
Message : Mitähän piisejä Wigwam ja Pressa soittavat kiertueellaan/Savoyssa? Onko kellään tietoa?
  
  01/11/03 14:14

Name : Down
Current favourite song : Gaught from the Air
  
Message : Milloin Pressat menee studioon!
Kun Pressat esiintyi Britanniassa(tai Suomessa)niin eikö muka yhtään keikkaa nauhoitettu,niitä olisi muka kuunella.Ja mitä joku puhui aikoja sitten että hän voi kuunella jotakin vanhaa Ruisrockin keikkaa. Ja jos levy-yhtiöillä ei ole yhtään live nauhaa niin varmasti Yleisradion arkistosta joku nauha löytyy.
  
  01/11/03 12:54

Name : Pertti, Hyvinkää
  
Message : Onko ketään tulossa tänään Telakan keikalle? Kävin parin vuoden takaisella Keravan keikalla (josta Esa alempana kirjoittikin) ja se oli erittäin, erittäin mielenkiintoinen :) Encoren fuusiorytistys suorastaan salpasi hengen; oli sen verran huikeaa menoa.

Eli suosittelen!
  
  01/11/03 10:25

Name : Spiff
  
Message : Mitämitä, onko Pohjolalla alkoholiongelmia?
  
  31/10/03 22:37

Name : Copyright Aamulehti/Jussi Niemi, osa 2
Current favourite song : Virtojen kiharat
  
Message : Musiikki herättää
runosuonen

Petri Nevalainen on tyyliltään kuivakka faktojen kirjaaja. Hänen runosuonensa herää musiikista puhuttaessa. Värikkäimmät arvionsa hän esittääkin Pohjolan levyistä, joita käsitellään kiitettävästi.

Yllättävä puute on se, ettei Pohjolalle itselleen – kuten rivien välistä paljastuu – erittäin tärkeisiin projekteihin toisten artistien työtoverina puututa mainittavasti kuin kohdalla, vaikka laaja discografia paljastaa kumppaneiden ulottuvan Tapani Kansasta, Kirkasta ja Mikko Alatalosta Marja Mattlarin ja Eero Koivistoisen kautta M.A. Nummiseen. Ristiriitainen Wigwam ja lyhyt Zappa-episodi perataan tarkoin. Samoin lapsuus, jonka sittemmin aukaistu isäsolmu yhä ihmetyttää isää.

Suomen musiikkielämästä saadaan maukkaita väläyksiä: 1970-luvun aaton rajat ylittänyttä jamiperinnettä tulee ikävä.

Muiden haastattelut painottuvat Pekan bändikavereihin, etenkin pianisti Seppo Kantoseen ja rumpali Anssi Nykäseen, sekä Pohjolan uraa ja omaa levymerkkiä väsymättä hoitavaan manageri Tapio Korjukseen. Heidän näkemyksensä ovatkin valaisevia. Maestron soittajapojat, Verneri ja Ilmari, saavat myös ansaitun puheenvuoron. Vaimot ja tyttöystävät valitettavasti eivät.

Kohtuullinen kuvasto sisältää niukasti informaaleja tuokiokuvia, bändien sukupuu on mukava lisä. Bassonsoitosta puhutaan riittävästi, säveltämisestä, ihan oikein, enemmän. Sekin tärkeä asia paljastuu, ettei Pohjola ole tylsä tosikko, vaikka jääräpäinen ja jäyhä pohjalaistaiteilija onkin.


* Kirjat: Petri Nevalainen: Pekka Pohjola – Bassokenraali
202 sivua, 25 euroa Jalava 2003

Jussi Niemi
  
  31/10/03 13:40

Name : Copyright
  
Message : Suoraa puhetta sähköbasson takaa
30.10.

Virallisen elämäkertansa karussa kannessa Pekka Pohjolan eläneet kasvot katsovat lukijaa suoraan silmiin. Se on enteellistä. Petri Nevalaisen opuksessa sähköbasson mestari ei peittele pimeitä puoliaan, jotka varjostavat hänen yli 30-vuotista uraansa nyt entistä enemmän.

Kymmenenvuotiaana Pohjolan progeen ihastunut Nevalainen on täysiverinen fani. Onnekseen hänen ei tarvitse arvioida Pohjolan ongelmia, idoli tekee sen itse. Ehkä taiteellisesti yhä vireä Pohjola puhuukin alkoholismistaan ja musikaalisesta suvusta nousevan massiivisen suorituspakon kuristamasta psyykestään näin suoraan ajaakseen itsensä lopulliseen nurkaan, josta selviää vain radikaaleilla ja pysyvillä elämänmuutoksilla.

Ne pitäisi tehdä pian. Helppoa se ei ole, muttei mahdotontakaan. Henkinen voima ja syvyys kuuluvat Pohjolan luonteeseen. Ne löytyvät sieltä kun hän lakkaa syöttämästä itselleen realismina rappioromantiikkaa, että hänen taiteellinen luomisensa vaatii periodista pohjalla käymistä.

Hyvin mielenkiintoisen kirjan ärsyttävimmässä kohdassa Pekka kertoo kokeneensa raittiin minänsä vastenmieliseksi. Asioiden onnistuminen selvinpäin meni päähän! Nöyryys vain ei löydy pullosta, se on itse puserrettava sisältään. Bonuksena prosessi tuo musiikki uutta ulottuvuutta.



* Kirjat: Petri Nevalainen: Pekka Pohjola – Bassokenraali
202 sivua, 25 euroa Jalava 2003

Jussi Niemi
  
  31/10/03 13:35

Name : Mikko Meriläinen
Home page : Aamulehti
  
Message : Tämän päivän Aamulehdessä arvio Petri Nevalaisen Pekka Pohjola -elämäkerrasta Bassokenraali. Verkkoversiosta luettavissa tämän päivää ilmaiseksi, jos on rekisteröitynyt.
  
  31/10/03 13:27

Name : Esa Onttonen, Helsinki
Home page : http://www.tampere.fi/festival/music/jazz03/gnomusjg.htm
  
Message : Vielä viime hetken muistutukseksi, jos etusivu on jäänyt huomaamatta:

Jukka Gustavson esiintyy lauantaina 1.11. Tampereen Telakalla klo 22 yhdessä Gnomus-yhtyeen kanssa. Liput tilaisuuteen maksavat 10 euroa.

Kahden vuoden takaisen Keravan keikan tapaan soittanemme ensin Gnomuksella kolmeen pekkaan (allekirjoittanut, Kari Ikonen ja Mika Kallio) yhden lyhyen "lämmittelysetin" ja Jukka tulee seuraksi toiseen pidempään settiin.

Musiikki ja äänimaisemat ovat täysin improvisoituja, joten sisällöstä on tässä vaiheessa paha mennä sanomaan. Jos jotain tyylillistä vertailukohtaa kuitenkin haetaan, niin Jukan LP "Valon vuoksi" käynee tällä keskustelufoorumilla sellaiseksi.

Edellisellä keikallamme Jukan runonlausunnan siivittämä "usva" yltyi Weather Report -tyyppiseksi jamitteluksi. Tulkaa kuulemaan mitä tällä kertaa tapahtuu!

t. Esa O. / Gnomus
  
  30/10/03 21:16

Name : TimoV
  
Message : Tuossa muuten linkki siihen puheena olleeseen Kalevala julkaisuun:

http://www.shroomangel.com/shroom/news.htm
  
  30/10/03 15:54

Name : TimoV, Tampere
Current favourite song : "Saatanan radikaalit" (DVD)
  
Message : Tampereella elokuvateatteri Niagarassa perjantaina ja sunnuntaina Anssi Mänttärin Eero Koivistoinen dokumentti. Tässä lisätietoa:

Anssi Mänttäri:
WHAT IS THIS - MUSIC OF EERO KOIVISTOINEN
(Suomi 2003)
-S- Pituus: 55 min
Esitys videotykillä
Vain pe klo 16.30 ja su klo 12.30
Anssi Mänttärin pirteä dokumentti yhdestä suomalaisen jazzin peruspilarista.
Mänttäri - itsekin muusikko-
ymmärtää antaa kuvan ja äänen toimia ilman kommervenkkejä. Sympaattinen Koivistoinen
puhuu urastaan ja soittaa jazzia eri kokoonpanojen kanssa ympäri maapalloa ja väliin
on leikattu kuvamateriaalia menneiltä vuosikymmeniltä. Toimiva kokonaisuus ja hieno
dokumentti Tampere Jazz Happeningin viikonloppuna.
  
  30/10/03 15:48

Name : k.p.tikka-ri, saimaan
Current favourite song : Laszlo Hortobagyi: Russian Chakra
  
Message : Viimeeksi, kun kuulin tuosta Kalevala-Live-jutusta, homma oli tainnut lipsahtaa bootziosaston puolelle. Mitenkä lie nyt?
Ajatuslapsesta sensijaan pommittakaamme kovasti Loven sivujen Keskustelupalstaa, jos saatais vaikka työvoitto sen cdistämisessä....
  
  30/10/03 14:47

Name : juha, kuopio
  
Message : Hei!
Tietääkö kukaan tuosta vielä enemmän?

Kalevala - Anthology - Shroom has successfully negotiated for an official Kalevala CD. The Anthology CD is to be released in 2003. Material will include rare live recordings from 1970 through 1977 and the reissue of Abraham's Blue Refrain (3rd LP). Everything is currently in production so we should have this soon.
  
  30/10/03 14:16

Name : Fani
  
Message : Näyttää huuto.netin keräilyharvinaisuuksissa olevan Esa Kotilaisen Ajatuslapsi-LP myynnissä. CD:nä sitä ei taida mistään saada? Kuka levyn on edes kuullut? Kommentteja sisällöstä?
  
  30/10/03 12:43

Name : keravan takatukka
  
Message : Tuli oikein teinivuodet mieleen, kun näki Suonnan Stonea kuuntelevan. Hauskaa musiikkia :-)
  
  29/10/03 10:52

Name : Jukka Peinola, Lieksa
Home page : Website Peinola
Current favourite song : June may be too late
Found : Search engine
  
Message : Tosi hyvä juttu, että on nämä sivut, loistava tietopaketti Wiguista. Satuin vain lainaamaan Wigwamin levyjä kirjastosta, kun kuulin että Pekka Pohjola oli soittanut siinä Yllätyin Jim Pembroken laulun siivittämää brittimeininkiä, aivan loistavaa! Itse en ole nähnyt Wiguja livenä koskaan, koska en elänyt vielä silloin (synnyin 88), mutta toivon joku päivä vielä näkeväni...
  
  28/10/03 14:31

Name : Suonna
Current favourite song : Stone: White Worms
  
Message : ...ja jos ei saa, niin löydät ne Fairyportin uudesta cd-versiosta, alkuperäisvinyyliinhän niitä ei oheistettu, Siboneyn ekasta cd-laitoksesta puhumattakaan.
  
  28/10/03 10:33

Name : Iivo Johansson, Mäntsälä
Current favourite song : Vaihteleepi
Found : Just surfed on in
  
Message : Saisiko Losing Hold:in sanat sivuille??
  
  28/10/03 09:23