Wigwam - guestbook

Name : Uhmis
  
Message : Ensiksi kiitos hienoista Wigwam-sivuista ylläpitäjille ja kirjoittajille. Kaikkea hyvää myös myös nykyisille ja entisille Wigwam-muusikoille, joiden musiikilla on ollut tärkeä sija elämässäni jo 70-luvun alusta lähtien.

Sitten on kysymys asioista tietäville.

Muistan, että Beingin ilmestymisen aikoihin tuli radiosta aivan hemmetin hyvä Wigwamin nauha (studiolive?), joka oli ainakin sen ajan mittapuun mukaan myös teknisesti korkeatasoinen.

Esitykseen sisältyi muistaakseni hieno versio The Bandin Moon Struck One, Imagine ja tietysti Wigujen omia biisejä, joista on erityisesti jäänyt mieleen mahtava versio Friend from the Fieldsistä, missä muistini mukaan oli Pohjolan bassossoolo.

Mielestäni kyseessä ei ollut sama versio,joka on samalta ajalta julkaistu Fresh Garbagella, mutta muistaako joku tarkemmin? Onkohan Ylessä näitä nauhoja vielä ja mitä niiltä on julkaistu levyillä?
  
  13/01/04 00:25

Name : EsaJii
  
Message : Siinä oli jotain häiritsevää äänitteessä, en osaa sanoa mitä. Kyllä sekin on kelpo alku, ja kuvaa hyvin nykybändiä, soundia. Muutama raita on semmoisia jotka kopioin auotssa soitettavaksi muun joukossa.

Mutta jos haluaa tututstua 1975 jälkeiseen bändiin pitää aloittaa Nuclear Nightclubilla. Jossei se kelpaa, menee taaksepäin ajassa. Jonkin luulisi kelpaavan.
  
  12/01/04 23:30

Name : Finnspång
  
Message : Olenko ainoa, joka liputtaa Wigwam Plays Wigwamin Liven (2001) puolesta? Levy dokumentoi hienosti bändin keikkakunnon 2000-luvulla, sekä Nuclear-kokoonpanon iskusävelmät 1975-93. Bonuksena Pembroke kuullostaa hetkittäin Bless Your Lucky Starsissa aivan Lemmy Kilmisteriltä...
  
  12/01/04 23:07

Name : EsaJii
  
Message : Oikeastaan tää vaikuttaa hyvältä kokoelmalta:
Wigwam Compilations: Classics - The Rarest

Tuollaisen voisi itse koota luetelluista raidoista. Jakakaa skideille että innostuvat vanhasta bändistä.
  
  12/01/04 21:21

Name : EsaJii
  
Message : Highlights on kyllä aika turha juttu, näin CDRn aikoihin saa oman kokoelman aikaiseksi. Onkohan siinä raitaakaan tarpeellista?

Rumours olisi ollut parempi kokoelma aloittaa, kattaa vain yhden kokoonpanon. Mutta se on vain vanha LP juttu, siis kokoelmia ei juuri ole Garbagen lisäksi jotka tarttee hankkia.
  
  12/01/04 21:16

Name : Tommi H., Oulu
Current favourite song : Led Zeppelin: The Train Kept A-Rollin'
  
Message : Pilke, Nuclear Nightclubin jälkeen kannattaa *ehdottomasti* hankkia Fresh Garbage, joka on eräänlainen rariteettikokoelma. Löytyy Wigujen sinkkubiisejä ja niiden B-puolia sekä mahtavaa live-matskua. Samalla pääset tutustumaan bändiin eri ajanjaksoina. Levy ei myöskään "vanhene" hyllyssä vaikka hankkisit kaikki Wigu-levyt, sillä sen biisejä ei ole muilla levyillä. Suosittelen lämpimästi!
  
  12/01/04 18:49

Name : snake
  
Message : Pilke,
Hommaa Highlights, jolla pääsee helposti alkuun. Sitten suoraan asian ytimeen eli Hard&Horny, Tombstone Valentine, Fairyport, Being, Live Music..., Lucky Golden... ja Dark Album. Rinnalla koko ajan Fresh Garbage -koostetta sekä 90- ja 2000-lukujen matskua.
Kyllä se siitä!
  
  12/01/04 15:59

Name : Pilke
  
Message : Kertokaapa konkarit aloittelijalle, mikä Wigwamin levy kannattaisi ostaa näin niinkuin ekana? Nuclear Nightclubia olen kuullut ja ihastuin.
Kiitos.

*
  
  12/01/04 15:52

Name : Urpo
Current favourite song : Peter Franzén: Rebecca
  
Message : Mukavaa kun Måssen Wutu-Banale pärjäsi noinkin hyvin Pressa-pollissa. "Kuuntelin Tasavallan Presidentin Wutu-Banalea mielialaa nostattaakseni: en tiedä oliko siitä hyötyä", näin tuumii päähenkilö Arto Mellerin 13-vuotiaana kirjoittamassa kertomuksessa Meno-paluu (1970).
  
  11/01/04 19:19

Name : Hezzu
  
Message : Sopis. Ja Kotilainen sais olla enempi esillä eikä vaan sielä taustalla (niin oli ainaskin tuosa studiolevyllä).
  
  11/01/04 17:50

Name : Arto, Oulu
  
Message : Mitä mieltä? Sopisiko nyky-Wigwamiin kaksi laulajaa?
  
  11/01/04 16:51

Name : Jani
  
Message : Rytmin urkuviikkojen soittimena on ollut Maijasen Paavon Hammond - jota muuten voi kuulla myös Light Ages-levyllä.
  
  11/01/04 09:25

Name : Finnspång
Current favourite song : Pösilö naapuri luukuttaa seinän takana kybällä don Huonoja
  
Message : Ainakin täällä pääkaupunkiseuduilla olleilla keikoilla Gutsi on irvistellyt nimenomaan Hammondinsa takaa.
  
  10/01/04 23:21

Name : Tipe, Siitinjärvi
Current favourite song : Royals: Out
Found : Just surfed on in
  
Message : Hei kertokeepa Gutsin urkufuusion keikkoja nähneet, kokeneet, että onko kyseisillä keikoilla kulkenut matkassa se kuuluisa Hammondi vaiko ei. Jos on, taidanpa käydä kokemassa Kuopion keikan. Rauhaa ja rakkautta.
  
  10/01/04 22:29

Name : Inspired
  
Message : ...ja tuo video tuossa linkissä onkin sitten rikki, pitää korjata.
  
  09/01/04 18:29

Name : Inspired
  
Message : Tässä vielä videopätkä Gutsin keikalta:

http://koti.welho.com/easpelin/impro.avi
  
  09/01/04 17:49

Name : EndBrax
  
Message : Tässä nyt loputkin tiedot Hezzulle ja muille tuosta Oulun keikasta:

Jukka Gustavson Band
su 18.1. klo 19.00, iso sali
Jukka Gustavson, koskettimet, laulu
Pentti Lahti, puhaltimet
Pekka Nylund, kitara
Juha Verona, sähköbasso
Rami Eskelinen, rummut

Liput 7.5 / 6 € Nukun lippumyymälästä
Hallituskatu 7

Ja paikkahan löytyy Oulun keskustasta jotakuinkin Musiikki Kullaksen lähimaastosta.
  
  08/01/04 20:40

Name : Mikko Meriläinen
Home page : Tasavallan Presidentti
Current favourite song : Brigitte Bardot: Harley Davidson
  
Message : Pressa-sivuilta löytyy nyt äänestyksen tulokset. The results of the TP poll have been announced, follow the link.

Mitä tulee Wigu-keikkoihin, niin Rocktopsin sivuiltahan niitä voi kytätä: www.rocktops.fi. Joskus tosin tiedot ennättävät ensin tänne meikäläisen sivuille.
  
  08/01/04 16:39

Name : EndBrax
Home page : http://www.perrysmort.com
  
Message : Paikka on Nuoriso- ja kulttuurikeskus, jossa suurehko sali.
  
  08/01/04 15:36

Name : Hezzu, y-city
  
Message : Mimmonen paikka on tuo Oulun keikkapaikka ja misä se sielä on? Vähä kyllä himottas lähtä Gutsia tsiigaamaan, mutta saapas nähä... pyhäkin ois kyllä muuten sopeva päivä, mutta kun ei pääse samalla sitte shoppaileen :/
  
  08/01/04 13:32

Name : EndBrax
  
Message : Gutsi esiintyy Oulussa NuKulla 18.1. Etusivulla kun paikkaa ei ole mainittu...
  
  08/01/04 12:20

Name : Arto, Oulu
  
Message : Keikoista vielä vähäsen! Legendaarinen Topmost on tulossa ensi kesän Ilovaarirokkiin ja sehän on kuultava vai mitä?
  
  08/01/04 08:30

Name : Suonna
  
Message : No tässä kuitenkin Tommi Läntisen keikat odotellessa Rocktopsin sivuilta.


TOMMI LÄNTINEN *soolo

*23.01.
SALO, Maxim

*24.01.
UUSIKAUPUNKI, Ravintola Krista

*28.01.
KANKAANPÄÄ, Kultainen Kukko

*30.01.
PORI, Tulli Pub

*31.01.
TURKU, Music Bar Shadow

*03.02.
KUOPIO, Henry´s Pub

*04.02.
HELSINKI, Sir Eino

*05.02.
TAMPERE, Henry´s Pub

*06.02.
PAIMIO, Paimion Putka

*07.02.
TAMMISAARI, Santa Fe
  
  07/01/04 18:09

Name : lössykkä
  
Message : siis mikkohan hoitaa täysin nää sivustot mutta taitaa ne pellet tän bändin takana olla kun liisat ihmemaassa
  
  07/01/04 18:02

Name : lössykkä
  
Message : tuntuu olevan niin helvetin vaikeeta tolla wigujen taustaporukalla toi asioista tiedottaminen.Kai se Mikkookin rassaa kun kaikki utsii kaikkee.Ei voi puhua että ois mikään faniystävällinen bändi.
  
  07/01/04 17:57