Wigwam - guestbook

Name : Urpo
Current favourite song : Sail on sailor
  
Message : Beach Boys teki mielettömän hilpeitä hittisinglejä jo kauan ennen Pet Soundsia. Lauluja Kalifornian tytöistä ja autolla ajelemisesta. Siis ihan kestäviä kunnon aiheita eikä mitään poliittista revolution-plörinää nyrkit pystyssä. Albumeilla on täytebiisejä, mutta seasta saattaa löytyä kipeimpiä ja kauneimpia biisejä rakkaudesta mitä ikinä on tehty. Yhtye teki vielä 70-luvun alussa hyvää musaa käytännössä ilman Brian Wilsonia. Yhtyeen tarina on melkein yhtä kiinnostava kuin Beatlesin. Lukekaa Wilsonin elämäkerta "Wouldn't it be nice", jo kirjan nimestä ja kannesta voi päätellä ettei tarina niin mukava olekaan.

Mikko Rintasen Faustburger on toistaiseksi vuoden kovin kotimainen albumi. Mieshän laulaa paremmin kuin Pembroke ja soittaa kitaraa kuin Rechardt.
  
  01/04/07 13:14

Name : Kalzu Kalliosta
Current favourite song : Billy Joel: Uptown Girl
  
Message : Arto, asia jota pohdit on melkoisen keskustelun arvoinen, mutta se kävisi paremmin uudella foorumilla, ettei kaikkia argumentteja tarvitsisi mahduttaa yhteen viestiin.

Onhan Brian Wilson (=Beach Boys) ilman muuta popin etevimpiä melodikkoja ja harmonian taitajia, Jim Pembroken ja Ludwig van Beethovenin ohella :-). Tosin hänen todellinen lahjakkuutensa tuli ilmi vasta Pet Sounds -albumilla, jota myös Paul McCartney suuresti
ihaili. Miehen annit hukkuivat sitten melko äkkiä
huumeidenkäyttöön ja siitä seuranneisiin mielenterveysongelmiin,
ja hänen suureelliset sävellyssuunnitelmansa jäivät aikoinaan puolitiehen. Smile -albumi on vissiin rekonstruoitu
ja julkaistu pari vuotta sitten, mutta ei ilmestynyt silloin kun olisi pitänyt, eikä siten jättänyt jälkeä historiaan.
  
  01/04/07 01:34

Name : A, Ou
  
Message : Kyllähän se Tiukka Linja on ehjin Kirkan kokonaisuus, vaikka pitkänlinjan PresWig-fani oonkin.
  
  31/03/07 22:15

Name : Matti
  
Message : Tänään Tapiola Gardenissa Jukka Tolonen ja Elonkorjuu, tiedoksi :)
  
  31/03/07 19:35

Name : Siki Jokinen
  
Message : Ile Kallio soitti -77 Ruotsisita suomalaisille TV-Miehille, että nyt olisi todella kova juttu tulla tekemään juttua, kun bändi rikkoi paikassa kun paikassa yleisöennätyksiä ja homma oli tosi villiä. No eihän Kekkoslovakiasta laitettu/voitu laittaa ketään tekemään tällaista juttua.
  
  31/03/07 16:44

Name : Arto
  
Message : kertokaa nyt mikä Beach Boysissa on suurta verrattuna Beatleseihin. Mua ärsyttää, että Beach Boyseja hilataan nyt vuosien jälkeen Beatlesin rinnalle lähemmäs ja lähemmäs. Jenkkien alemmuuden tunnetta vai mitä, mutta totuushan on, että tuolta surkealta Brittein saarelta tuli läjä todella kovia juttuja ja jenkit olivat täysin äimänä ja ilman omia kovia staroja
joita sitten rupesi tippumaan jälkijunassa vähitellen.
  
  31/03/07 16:38

Name : Matti
  
Message : Täten ilmoitan, että Gutsin Lowreyn ylämanuaalin 8', 4' ja 2' -äänikerrat soivat jälleen. Meikä kusee hunajaa täällä.
  
  31/03/07 15:01

Name : k.p.tikka-ri, saimaan kaupunki
Current favourite song : DC-3: Tanssiaiset
  
Message : Eilenillalla tuli RadioSuomesta Vesimiehen Aika-niminen arkistopätkä. Huimaa kamaa! Kuka tietää, mitä biisejä siinä oli? Meinaan jäi ainakin puolet tunnistamatta...
  
  31/03/07 10:06

Name : Heiskanen
  
Message : Wigwam heräilee henkiin taas: Iisalmen koljonvirran Sandels-rockfestivaaleilla 4.elokuuta mm. Wigwam, Kauko Röyhkä, Laika & the cosmonauts ym...
  
  31/03/07 09:54

Name : Teija, Tampere
Current favourite song : Tramdriver
  
Message : Haa, Ylen elävässä arkistossa on Ronnien tekemä Dave Lindholmin haastattelu.

http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=7&ag=80&t=374&a=3055

Harmi vaan, että ainakaan minä en saa Elävän arkiston ääniklippejä auki, vaikka videoklipit kyllä näkyy ja kuuluu.
  
  31/03/07 09:53

Name : TimoV, Tampere
Current favourite song : Doors: "Beat the Boots" (4cd boxi)
  
Message : Kirkan "Nykyaikaa" on ehkä miehen paras levy, sillä on Tolosen ja Robsonin biisejä, joita ei muualla ole julkaistu, lisäksi koko Pressa soittaa ko. levyllä, mukana myös Hasse Walli ja Wigwam yhteys löytyy viimeistään sillä, että Måsse on tuottanut ko. levyn.
Uudessa Soundissa muuten hyvä Jukka Tolonen haastattelu, jossa sivutaan myös Jim Pembroken tuoreimpia kuvioita, ilmeisesti kehitteillä on sooloprojekti.
  
  29/03/07 11:36

Name : tunari
Current favourite song : thin lizzy: dear lord
  
Message : Hurriganes DVD:ltä oowee-oohla käy ilmi Järvisen kuolinsyyn taustat. Herätettiin hepo yliannostuksesta jo 1979. Itse näin äijän silloin n. 1987, kun lehdet kirjoittivat miehen olevan kuivilla ja kuivilla pysyminen oli levytyssopimuksen ehto (tai sitten se, ettei mies koske viinaan ollenkaan). Näkemäni Järvinen oli täysin sekavassa tilassa. Viinalla ei mies sellaiseen tilaan ihan helpolla mene.
  
  28/03/07 20:45

Name : juha, vaasa
Found : Banner ad
  
Message : hei

onko tietoa wigujen huhutun dvd:n ilmestymisajasta
  
  28/03/07 15:42

Name : Timo, Kuopio
  
Message : Niin Rhodeshan se kyllä selevästi näyttääp tuo Töölönrannan keikan piano olevan. On muuten tuo '75 vuojen vaatemuoti ollut sitten kaunista, ei noin tyylikkäitä housuja ennää meinaa löytää mistään.
  
  27/03/07 14:44

Name : Risto
Home page : Kirkan kotisivu / Nykyaikaa
  
Message : Kirkan Nykyaikaa (1972) ilmestyy pian CD:nä. Osassa levyn biiseistä Pressa soittaa ilmeisesti taustabändinä. Tolonen ja Robson ovat tehneet myös biisejä levylle.
  
  26/03/07 17:09

Name : Jukka
  
Message : Joo ja siis Pembroke soitti kyllä Gutsin Rhodesilla silloin joskus niin kuin Pekka sanoikin jo. Hyvin mahdollista, että Pembrokella se soitin oli vähän hakusessa siinä vaihdoksen yhteydessä, mutta Rhodes se vissiin otti paikan sitten taas myöhemmin.
  
  24/03/07 14:27

Name : Jukka
  
Message : Kyllähän noista Töölönrannan kuvista näkee aika selvästi, että Pembroke vetää Rhodesilla. Kannattaa muistaa, että niis rarites levyn livevedois Hessu näprää kans jotain kiipparia mikä kuulo oikeasta kanavasta ja Jimin näpräys muistaakseni vasemmasta. Se Jimin soitto kuuluu sitten huomattavasti hiljempaa.
  
  24/03/07 14:21

Name : Pekka, Imatra
Current favourite song : John Sloman: Temperance Town
  
Message : Eikös Pembroken Pohjola/Gustavson -vuosina soittama Rhodes ollut Jukan omaisuutta? Siksi ehkä Jim käytti aluksi Wurlizeria, kun Jukka lähti bändistä.
  
  24/03/07 01:33

Name : Conway Twitty
Current favourite song : Curtis Mayfield: Move on up
  
Message : While still waiting for the rumoured Wigwam-dvd, those YLE-pages are gas!!!

http://www.yle.fi/elavaarkisto/


  
  24/03/07 01:14

Name : Martin Witty, Sunderland England
Current favourite song : Tubas In The Moonlight - Bonzo Dog Band
Found : Just surfed on in
  
Message : Had to post my agreement with Suonna regarding "Snakecharm" cd.
Have only listened to it once so far,but was knocked out by vocals of Marika Liuski - esp.on "Regaining Hold".
Big "thumbs-up" for the whole album,Rekku!.
BTW - for non-Finns looking to source the cd,could I suggest you look at www.jukeboxshop.net.
Juha and the guys will look after you well and offer an efficient and speedy service.
  
  23/03/07 22:48

Name : Jani
Home page : http://web.mac.com/jan.noponen/iWeb/Wigwam/Kuvia.html
  
Message : Olin itse paikalla katsomassa Töölönrannan keikkaa ja muistelisin kyllä Jimin soittaneen Rhodesia. Valitettavasti ylläolevassa osoitteessa olevissa Töölönrannan kuvissa ei Jimiä näy - täytyy käydä alkuperäiset läpi ja samantien skannata ne paremmalla resoluutiolla...sieltähän se selvinnee.
  
  23/03/07 21:44

Name : xfiles
  
Message : Ennen Teemalta tullutta Pilvilinna elokuvaa tuli Eläköön Nuoruus ja sitä ennen Ismo Sajakorven lyhytelokuva Luukku. Luukun alussa soi jotain musaa. Onko kellään tiedossa kenen esittämää se oli?
  
  23/03/07 14:48

Name : TimoV, Tampere
Home page : http://www.pepeahlqvist.com/tour.html
Current favourite song : Cliff Richard: "Girl, You'll Be Woman Soon"
  
Message : SF-Blues featuring Jukka Gustavson ja Eero Raittinen keikkapäivät toukokuun lopusta syyskuun loppuun löytyvät tuolta Pepe Ahlqvistin webbisivuilta.
  
  23/03/07 13:39

Name : Suonna
  
Message : Rekku's album sounds tasty imho. I was expecting a guitar dominated album, based on the experiences of 2000 Snakecharm band's show's, but newly recruited female vocalist Maikki Liuski is very prominent on the final mix. Rekku's lyrics deal with humanity, time & space, interesting Castaneda-like influences... Some Oriental scales a la Kingston Wall, heavy riffing reminding of Rekku's later day favourite Rage Against The Machine. Everybody should grab a copy.
  
  23/03/07 09:36

Name : Inspired
  
Message : Hienoja pätkiä Elävässä arkistossa. Kiten varhaisversio on dokumentaarisesti aika mielenkiintoinen, nelimiehisen bändin versio biisistä on huomattavasti kankeampi ja progempi kuin NN:n lennokas, Beatlesiin kallistuva veto.
  
  22/03/07 23:43