Wigwam - guestbook

Name : EsaJii
  
Message : TW on kyllä ihan "vanhaa Wigwamia" kun taas Moons on lähempänä Jimpan omia tekeleitä. Moonsilta jäi vähemmän kestosuosikkeja kun oli soittanut jo 20 kertaa. Olisin kaivannut siihen karsittuja sovituksia jos kerran oli tuollaisia tarinajuttuja kuin Deep Pop ja Bow Lane. Olisivat vaikka akustisesti toimineet. TW taas sisälsi fantasiaa ihan kivasti. Toimivat omilla tavoillaan.
  
  03/06/08 15:34

Name : Finnspång
  
Message : Meikäläinenkin kuuntelee Titans Wheeliä ihan mielikseen. Pari täyteraitaa kun skippaa, niin hyvin toimii. En ole oikein koskaan ymmärtänyt mussutusta levyn soundeista.
  
  03/06/08 09:35

Name : Jore
  
Message : Kun ostin Titans Wheelin, se ei oikein kolahtanut ja sounditkin tuntuivat liian kompressoiduilta. No nyt olen löytänyt sen uudestaan ja se soi aika usein. Levyllä ei ole varsinaisia helmiä, mutta se toimii kokonaisuutena, joskin pari biisiä olisin jättänyt siitä pois.
  
  02/06/08 15:51

Name : Kai Hirvasnoro, Järvenpää
  
Message : Light Ages herättää näköjään keskustelua. Itsekin "löysin" levyn vasta viime talvena, kun ostin sen 4 eurolla alesta. Tuoreeltaan 1990-luvun alussa LA oli hirveä pettymys ja myinkin sen nopeasti pois. Nyt nostaisin esim. Crystal Ballin ihan parhaaseen A-ryhmään wigu-asteikolla.

Olisiko tässä kyseessä cd:n uudelleenmasterointi, koska silloin aikoinaan levy ei todellakaan tuntunut yhtään miltään.

Titans Wheeliä ei taida pelastaa edes 15 vuoden ajallinen etäisyys.
  
  02/06/08 15:45

Name : gamla
  
Message : kuuntelin melkein kaikki Kinksit läpi. Miksi loistava bändi meni jossain vaiheessa täysin USA college suuntauntuneelle linjalle - perverssiä perkele.
  
  31/05/08 21:28

Name : Tommi
  
Message : Jaska tarkottanee 93-lokakuun vanhan keikkaa jossa itse myös olin paikkeilla. Se on parasta mitä Wigwam on ilmoille päästänyt.
  
  30/05/08 22:55

Name : Jaska vaan
Current favourite song : Beck's Bolero
  
Message : Se Planetstar...kun soittaa volyymilla, niin maa tärisee. Kaunista 90-luvun Wigwamia.

Ja se Vanhan about 3 tunnin keikka 90-luvun alussa...soittivat miltei kokonaan v. 75-77 tuotannon ja mitä kaikkea muuta (?). Kun se olisi videoitu/äänitetty !

Siinä seisoin hypnoosissa kaljapullo kädessäni ja ihmettelin, että "Wigwam livenä, jumalauta" -- enkä oikein älynnyt edes mennä hakemaan lisää, vaikka se kaljapullokin oli jo tyhjä.
  
  30/05/08 18:19

Name : Matti Kervinen, Vantaa
Home page : http://www.katayaband.com
Current favourite song : Yes: Astral Traveller
  
Message : Ou jee! Se siis olikin jo -92 tuo Käpylän keikka, ja se oli teltassa. Muistan tuon Takun spiikkauksen (Wow!) ja sen miten Crystal Ball kolahti ja miten vakuutuin Noposen oivaltan kepeästä tatsista.
Mitään en uskaltanut odottaa mutta ainakin puoli metriä ilmassa käveltiin teltasta ulos lämpimään kesäiltaan...
  
  30/05/08 09:19

Name : Urpo
  
Message : Minullekin tuo Käpylän keikka (1992) on jäänyt mieleen yhtenä parhaista. Käpylässäkin Bless your lucky stars lähti liitämään. Saatiin kuulla livenä tuolloin vielä levyttämättömiä biisejä: Crystal ball, Skyscraper, Borders to be crossed. Olin varta vasten hankkinut äänittävät korvalappustereot (n. 500 mk), joilla yritin tallentaa joitakin keikkoja. Tuloksena oli onnetonta pörinää. Biisit tunnistaa juuri ja juuri.

Käpylän nauhalla Takku Kotilainen (?) esittelee yhtyeen: "...nimittäin Wigwam - WOW!!!. Täytyy myöntää että jotkut (?) ovat vaihtuneet. Ainoa aivan alkuperäinen Wigwam-jäsen on tässä: Jim Pembroke! Mutta kaikki nämä pojat ovat soittaneet Wigwamissa enemmän tai vähemmän...ei sillä ole mitään väliä...aloitetaan tuolta: Mikko Rintanen - keyboards. Erittäin hyvä kitaristi, vaikuttanut paljon meihin toukohousuihin sonnustautuneisiin lapsiin: Rekku Rechardt. ...(en saa selvää, jotain latinaa?).. and his magic percussion: Jan-Erik Noponen... Ja toisesta erittäin hyvästä bändistä peräisin oleva basisti, ikuisesti yhtä kaunis, nuorekas, seksikäs ja haluttava: Måns Groundstroem! WIGWAAAM!!!"

Tuosta lähti sitten Crystal ball ekana biisinä. Onkohan More Fresh garbage suunnitteilla. Anttilasta saa sopuhintaan 8,99 Fresh garbagea, mutta sehän meillä kaikilla jo on.

  
  29/05/08 22:14

Name : Ilkka, Jyväskylä
Current favourite song : Jim Pembroke: The white suspenders
  
Message : Wigfan 61: Kiitokset oivaltavista kommenteistasi! Allekirjoitan.

Jautaa oli myös Wigwamin Hesan comeback-keikka Tavastialla 90-luvun alussa: oli upeaa kokea, miten bändi ja yleisö 'vapautuivat' timangin Bless Your Lucky Stars-vedon päätteeksi. Loppukeikka oli yhtä juhlaa... Upeita muistoja!
  
  29/05/08 00:20

Name : Suonna
Current favourite song : Antti Vuorinen: Konevitsan kirkonkellot
  
Message : Kovin tuntuu olevan nyt hiljaista Wigwam-nimen alla. Tarkempia tietoja odotellessa olisi myös mukava tietää, voiko Rekun Snakecharmia kuulla kesällä missään elävänä?
  
  28/05/08 22:21

Name : Kcrimso
Current favourite song : Portishead: We Carry On
  
Message : Keith Emerson kyllä taisteli hampaat irvessä Love Beachin kantta ja nimeä vastaan. Piti jopa gallupin jossain lentokentällä ja kyseli ihmisiltä että sopiiko moinen ELP:n levynnimeksi. Ei auttanut.
  
  28/05/08 18:00

Name : Matti Kervinen, Vantaa
Home page : http://www.myspace.com/tainatar
Current favourite song : Man: Welsh Connection
Found : Just surfed on in
  
Message : Wigfanin kanssa samaa mieltä, LA:n aikanen kokoonpano oli dynamiittia livenä, mm. 1993 keikka Käpylän Kyläjuhlilla oli loistava ja loksautti yllätyksellisesti leukapielet ns. Hangon keksi -asentoon... Mikko R. ja Jan N. ruletti vahvasti.
  
  28/05/08 13:47

Name : Wigfan 61
  
Message : Kuuntelin pitkästä aikaa LA:n eilen eikä se minusta mikään tumppu äänitys ole, päinvastoin, ilmava ja tukeva. Soittimet hyvin balanssissa, toisin kuin SSM -levyllä. Itseasiassa LA on turhan aliarvostettu levy, mielestäni se on yksi Wigwamin onnistuneimmista kokonaisuuksista ja sisältään ehkäpä Rekun parhaan soolon No New Gamesillä. Ja livenä tämä kokoonpano oli loistava.

Tuosta ELP:stä oli myös juttua ja lainasin juuri kirjastosta Trilogyn. Levy oli parempi kuin muistin ja soundit erinomaiset. Trilogy kuuluu samaan kastiin kuin Pictures, Brainsalad ja Tarkus. Tuo Love Beach on mielestäni itseironisuuden huipentuma tai sitten naivismin ruumiillistuma, ainakin kun tuota BeeGees kantta katsoo. ELP, yksi vaikeimmista progebändeistä, heittää levyn nimeksi Love Beach, poseeraa rintakarvat hulmuten palmurannalla valkoiset hampaat korvia myöden hymyssä, niin siinä on jotain mielettömän humoristista yritystä tosikkomaiseksi väitetyltä bändiltä. Eikä se levy itseasiassa niin huono ole kuin siitä puhutaan. Mutta tuo kansi jo tyrmää paatuneet progediggarit. Jos levyllä oli toinen nimi ja toinen kansi, niin mainekin olisi paljon parempi. On se kuitenkin aivan toista luokkaa kuin ELP:n viimeiseksi rykäisyksi jäänyt In the Hot Seat, joka oli aivan mielettömän onneton tekele, eikä Black Moonkaan häävi ollut. Love Beachiä tehdessä bändi oli jo hajoamassa joten kyseessä saattoi olla kuivan bändin hirtehishuumoria. Kyllä siinä varmasti monen ELP fanin kahvit meni väärään kurkkuun kun levyn näki... Arvaa mikä bändi; BeeGees, Beach Boys vai ELP?
  
  28/05/08 12:34

Name : EsaJIi
Current favourite song : Richard Thompson, Henry The Human Fly LP
  
Message : Minä en kyllä mitään ELP levyjä autiosaarelle hanki. Emerson kyllä oln ajoittain kelpo soittaja, soundeista en aina pidä. Mutta Greg Laken sanat kyllä tympäsee jo melkein kaikki. Kentien sillä King Crimsonilla on joku kelvollinen teksti. The Nicen hullut tekstit meni ohi aika huomaamatta, ei ne tällä tavalla alkaneet kaivella.

Muuten milloinka tää nettisivun pääbändi, tämä Wigwam, tekee jotain taas julkisesti?
  
  28/05/08 04:45

Name : Inspired
  
Message : Mainittakoon kotimaisista rumpalisuosikeistani, myös soundien puolesta ja erityisesti SMG:n uusimmalla levyllä: Antti Lehtinen.
  
  25/05/08 01:50

Name : tommi
  
Message : mitäs asiaanpaneutuneet tykkäätte Maru&Mikael Wiikin levystä Destination Nowhere? Siis lähinnä tuo Ronnien rumpalointi...? mie ainakin tykkään
  
  24/05/08 23:44

  
Message : joni mitchell ei tiedä vieläkään kuka on dan mccafferty.
  
  24/05/08 22:47

Name : Matti Kervinen, Vantaa
Home page : http://www.myspace.com/tainatar
Current favourite song : Queen: White Queen (As It Began)
  
Message : Pitkälle samaa mieltä Pula-Ahon kanssa ELP:stä. Tarkus on ihan autiosaarikamaa. Bändi on kuin esimerkki siitä kun saa liian paljon liian nuorena ("superbändiin" vähän yli kakskymppisenä) ja kaikkivoipaisuuden harha saa niin sanotusti pointsit hukkumaan. Brain Saladillä bändi alkoi jo seota näppäryyksiinsä vaikka sillä hetkensä onkin. Kuitenkin 4-CDn Return of Manticore sisältää pääosin mainiota materiaalia vaikka Love Beachin aikaiset vedot kyllä puistattaa.
Huvittavaa vaan oli miten bändin musaa aikanaan kutsuttiin "kylmäksi", Greg Lakea suurempaa romantikkoa saa hakea ja esim. Lucky Man ja Still you turn me on ovat yhä läpeensä kohottavia ja koskettavia lämminhenkisisä ralleja.
Muuten Camelin Moonmadness omaa myös oivat rumpusoundit....
  
  24/05/08 16:25

Name : Pula-Aho
Current favourite song : Wigwam: Marverly Skimmer
  
Message : opin juuri formula-kieltä. He is on his "do-or-die flyer".
  
  24/05/08 15:24

  
Message : Rory Gallagher oli HAHMO. Valkoinen, mutta hahmo.
  
  23/05/08 22:22

Name : Pertti, Hyvinkää
  
Message : Hyvistä rumpusoundeista puhuttaessa ei voi sivuuttaa Lenny Whitea, soololevyllään "Streamline" ja tietty Return To Foreverin "Romantic Warriorilla"

Kotimaisista Matti A. Takalalla oli hyvä soundi levyillä ja livenä.
  
  23/05/08 21:48

Name : Pula-Aho
  
Message : Mun mielestäni (vaikka ex-ELP kuuntelija olenkin) ELP:in Trilogylla on, ainkin avausraidalla ja Sheriffillä sellaiset "70-luvun parhaimmistoja" edustavat rumpusoundit.

Tarkennan, että ELP:iä olen kuunnellut ahkerastikin joskus, mutta sen kiinnostavuus ei ole kantanut nykypäiviin, kuten vanhan Genesiksen, Yesin, etenkin Crimsonin ja myös Van Der Graafin. Se itsensä ehostus pilasi koko homman - pojat yritti liikaa. 1., Tarkus ja Trilogy on kuitenkin progen kultajuhlaa. Tää on vaan mun tätä jutustelua, mutta kuitenkin.
  
  23/05/08 21:02

Name : Matti Kervinen, Vantaa
Home page : www.myspace.com/openeyeband
Current favourite song : Robert Wyatt: Stay Tuned
  
Message : Totta turiset Heikki. Tuohon on kyllä seiskaripuolella lisättävä Deep Purplen Pictures Of Home ja Led Zepukan " When the Levee Breaks" jotka kyllä jytisee kympillä ellei jälkimmäinen sillä yhellätoista...
  
  23/05/08 14:32

Name : Heikki K
Current favourite song : Pentagram: Forever my queen
  
Message : Eri vuosikymmenten soundimaailma ja sen iskevyys taitaa vaihdella musagenreittäin ja artistienkin välillä ja ennen kaikkea kuulijoidenkin välillä melko paljon.

Mää tykkään tiettyjen 80-luvun bändien rumpusoundista varsin paljon. Tykkäsi sitten musiikista tai ei, niin mun mielestä monen TukkaMetalli-yhtyeen rumpusoundit ovat mun mielestä ihan hullun makeat. 70-luvun hevin puolella taas rummut ei mun mielestä niin hienosti kolise, paitsi tietysti esim. Deep Purplen Burnissa, kun taas kitarassa on monella 70-luvun bändillä sellainen rouhevuus, joka myöhemmin on jäänyt vähemmälle. Esim Schenker UFO:n Rock Bottom- kappaleessa on ihan hillitön.

Ylipäänsä genressä kuin genressä "tämän päivän" soundit tuntuvat iskevän eniten niillä bändeillä, jotka soittavat tämän päivän musiikkia.
  
  22/05/08 23:26