Wigwam - guestbook

Name : Inspired
  
Message : Suruperhonen ei minussa herättänyt ollenkaan negatiivisiä fiiliksiä tai tunnetta minkäänlaisesta ylituotannosta. Soundimaailma toki on modernimpi, mutta ei se tässä tapauksessa ole mitenkään huono asia. Oudon nuivaa ja suorastaan hyökkäävää tämä suhtautuminen Hakokönkääseen. Mielestäni jopa vähän törkeää puhua vähättelevästi "soittelemisesta" ja "sovittelemisesta" - ikään kuin levyyn olisi käytetty noin ruokatunnin verran aikaa. Teknisesti huonolaatuisten kotidemojen pohjalta on kuitenkin aika vaativaa kenen tahansa lähteä tällaista projektia tekemään.

Ehkä levylle olisi pitänyt värvätä pari Landolaa rämpyttelevää ikihippiä jostain metsäbileistä, jotta se saisi ammattisoittajia karsastavilta hyväksynnän.
  
  19/01/09 12:56

Name : äre
  
Message : Suonna varmaan muistaa, että Jukka Hakoköngäs soitti myös Ronnien ja Rekun kanssa Freemanin bändissä, mutta siinähän ei ole paljon muistelemista.
  
  19/01/09 08:08

Name : Matteus
  
Message : Gutsin uutta levyä odoteltaessa mainittakoon,että Björkenheim-Gustavson Quartet soittaa Porvoossa Supreme Jazz Clubilla Street Bar & Cafessa 1.2.

Koska harvat ovat vielä kuulleet tätä superkokoonpanoa,tässä settilista yhtyeen viime kesäiseltä Keravan keikalta:

1.Tony Williams Lifetimen Vashkar
2.Gutsin Cohesion(hieno sävellys ja aika progea)
3.Once I Loved(upein versio,jonka olen kuullut.Alusta tuli mieleen kosmiset kirkonkellot)
4.John Coltranen Resolution
5.Gutsin Fight for Human Rights("Walking and Talking" henkinen,mutta rankempaa mättöä)
6.Big Nick
7.Jukka Tolosen Last Night
8.Skip Jonesin Hard Time Killing Floor
9.Encorena enemmän tai vähemmän improvisoitu avantgarde-kehitelmä.Jukalta nerokasta urkutyöskentelyä.Kappaleessa kuultiin myös Björkenheimin viola da gimbria.
  
  18/01/09 23:52

Name : Suonna
  
Message : Joonia Streng puhui hyvin päivän Hesarissa siitä, että hänestä nämä laulut ansaitsivat tulla kuulluiksi. Ollaan varmaan kaikki kiinnostuneet samaa mieltä tästä. Toteutuksen tapa herättää vain ristiriitaisia ajatuksia. Soitettiinko Nick Draken left-overit päälle uusiksi? No, Lennonin Free As A Bird ja Real Love toimivat minun mielestä kyllä hyvin Beatletettuina... Siellä oli tietysti tutut kaverit soittamassa. Oiskohan nyt pitänyt malttaa koota Wallit ja Ahvenlahdet asialle.

Streng-projektissa alussa mukana olleena voin kertoa, että aluksi vahvoilla oli ajatus tupla-cd:stä, jonka toisella levyllä olisi ollut Strengin Ylessä tekemien biisien parhaimmisto, toinen levy olisi koostunut paljaista kotidemoista.

Minusta on hienoa, että polveileva projekti on saatu päätökseen. Toisaalta Suruperhosen syntikoita kuunnellessa mielen valtaa ajatus siitä, että onko tälle käänteis-karaoke-keikalle päässyt se kompetentein henkilö so(v)ittelemaan lauluraitojen taustalle.

Hakokönkään sovitusduuneista Hectorin Varjoilla ja lakanoilla tykkäsin kyllä kovasti. Muuten en ole miehen töihin aktiivisesti tutustunut.
  
  18/01/09 23:10

Name : Finnspång
  
Message : Tuosta Hesarin sivujen Streng-maistiaisesta tulee väistämättä mieleen, että olisikohan sittenkin ollut parempi julkaista kaikki nauhat sellaisenaan? Nuo modernit synahommelit tuntuvat ainakin näin ensikuulemalta aika rivoilta tuossa viitekehyksessä...
  
  18/01/09 21:57

Name : Esco, West Coast
Current favourite song : Screamin' Jay Hawkins: Constipation Blues
  
Message : Lähikuvassa: Pekka Strengin löydetyt laulut.

YLE Radio Suomi TäNääN klo 22:10 - 23:00
  
  18/01/09 20:07

Name : Jore
  
Message : Joo, ei tässä ainakaan vielä mitään suodattimia tarvita. Tämä ihan vapaa foorumi on kuitenkin pysynyt aika aisoissa tähän saakka. Pienet sivuraiteet ovat sallittuja ja joskus ihan piristäviäkin.
  
  18/01/09 16:33

Name : -rh
Home page : progeclub
  
Message : Tenu:
"Message : ei nyt sentään mitään suodattimia."

Perinneyhdistysten sivuilla yleisiä. soitetaan vain valmiista nuoteista.
Jos tulee provokaatio, so what?
  
  18/01/09 13:32

Name : Tenu
Current favourite song : Wishbone Ash: Sometime World
  
Message : ei nyt sentään mitään suodattimia. kaikenlainen keskustelu suht' hiljaisilla sivustoilla on ihan hyvä lisämauste. Jos nyt lipsahtaa politiikan puolelle, niin se sallittakoon.

Muuten Pervitiniä/amfetamiinia otettiin siksi, että niiden avulla oma henki todennäköisemmin säilyi. Siis vuosina 1939 - 1944.

Ottakaa Jacques Tati katseluun.
  
  18/01/09 13:24

Name : -rh
  
Message : Have You Heard
" ..eikös Streng ollut ihan huumemyönteinen kaveri. Stallaritkin myös ?"

Oli epäilevä, ja haastattelussa hän totesi, että oli lopettanut nimenomaan uskoen kannabiksen olevan "terveydelle haitallista". Ja kun otetaan huomioon tuo hänen sairaus, niin ...
Todettakoon: 1970-luvulla eduskunnan suuressa valiokunnassa arpa, vai oliko puheenjohtajan ääni, kriminalisoi kannabiksen.
  
  18/01/09 12:30

Name : Suonna
  
Message : Meikäläistä on kyllä ruvennut sieppaamaan, että täälläkin on alkanut norkoilemaan noita suomi24-tason paskanpuhujia ja jonninjoutavia välihuutelijoita. Rakennapa Mikko joku suodatin, joka ilman rekisteröitymishässäkkää päästää läpi vaan vakiintuneet nimimerkit ja muut tolkulliset.
  
  18/01/09 02:16

Name : ygä
  
Message : Niin, tuliko NL:n lähetystöön diplomaattipostissa valmiiksi painettujen Vietnamin sodan vastaisten banderollien lisäksi aina kattava sortimentti huumeita mädännäisten imperialistivaltioiden tiedostavien vallankumousnuorten luokkataistelutahdon kohottamiseksi? Pervitinhän oli heidän fascisti-isillään jo hyväksi havaittu 1944...
  
  18/01/09 02:15

Current favourite song : Have You Heard
  
Message : eikös Streng ollut ihan huumemyönteinen kaveri. Stallaritkin myös ? Borgå-svenske också ? Näistä ei saa puhua.
  
  17/01/09 22:58

Name : -rh
  
Message : Siis, kyllä.
Olihan lisäksi kokonainen taistolaisliike, joka ja suosi Strengiä. Suurelta osin erillinen tästä mainitusta manselais-musa-suuntauksesta. Taistolaiset, jo hiipuva liike tuolloin, muuten säikähtivät joukolla Strengin tapausta ja lopettivat pilvenpolton - Pekka itse vihjaisi jotenkin tähän suuntaan pilvestä Musan haastattelussa, muistan.

  
  17/01/09 21:49

Name : äre
  
Message : Musahan oli pienen piirin lehti ja ilmeisesti Strengistä ei ole olemassa vissiin kuin tuo yksjasama kuva, joka HSien nettisivullakin näkyy olevan. Eli ei perhosesta härkästä. älkää nuoret syyllistykö Jyräys- tai von Bagh-tyyliseen superlatiivien ryöstöviljelyyn. Se kuuluu Kekkosen aikaan.
  
  17/01/09 21:31

Name : Pekka
  
Message : Jes. Hieno biisi,mutta pelottaa.

Pysyykö kosketisoittaja Hakoköngäs esiripun takana muissakin kappaleissa.

Itse olisin kyllä tässäkin käyttänyt jousisoittimia.
  
  17/01/09 21:14

Name : -rh
Home page : progeclub
  
Message : Tjaa, Musa-lehti oli ylistänyt Strengiä (ja julkaissut kuva). Se oli ajan raamattu.
Minä jo yksin muistan ne parinkymmentä diggaria, ja se oli sentään vain yks´fasistinen pikku kaupunki.
  
  17/01/09 21:08

Name : äre
  
Message : Sisältäni portin löysin on ainut biisi, joka Strengillä suurinta osaa puhutteli. Mikään muu ei. Harva edes tiesi minkänäkösestä miehestä oli kyse..Tosin helsinkiläisen mielipidettä Wiguista ja Pressasta en allekirjoita. Eihän ne massoja puhutelleet, mutta tunnettiin paremmin ja niillä oli omat diggariporukat..lukiolaisten täyty ymmärtää niitä ja notkutella...
  
  17/01/09 21:01

Name : Friend from the Fields
Current favourite song : Pekka Streng: Suruperhonen
  
Message : Hesarin sivuilla on näytebiisi Pekka Strengin uutuuslevyltä:

http://www2.hs.fi/extrat/hsfi/kulttuuri/aanet/pekka_streng-suruperhonen.mp3

Aika modernit soundit sinänsä, mutta ihan perusteltua tässä yhteydessä. Jännä tapaus.
  
  17/01/09 21:00

Name : -rh
Home page : progeclub
  
Message : Jaa, kyllä mä muistan toisin; oli 69/70/71 kun proge - sen mestariteokset - syntyivät sähköisen r&b:n, psykedelian ym. pohjilta. Ja Streng oli hyvin valtakunnallisesti digattu.
  
  17/01/09 19:26

Name : hginmiehenkommentti
  
Message : äre kirjoittaa asian kuin se oli silloin. Strengiä ei varmaan aktiivisesti kuunnellut kuin muutama kymmen tyyppi ja nimenkin tiesi vain muutama sata. Pressa oli kuivaa marginaalimusaa, vaikka sitä musaohjelmissa yritettiin markkinoida. Wigwam oli kanssa jonkinlainen ufo ja ei sen musaa oikein digattu, vaikka kuviteltiin, että siitä tulee maailman tähti. Sen sijaan Hectoria kuunneltiin pirusti, Hurriganesia vielä enemmän ja sitten jatkossa tuli Juice...ulkomaisista kelpasi Status Quo, Slade, Mud, Sweet - no Beatles kaikille, -- kattokaa sen ajan listoja/musalehtiä. Sieltä löytyy aivan käsittämättömiä nimiä. Aika oli tosi kummallista.
  
  17/01/09 17:05

Name : äre
  
Message : Ei Pekka Streng ja hänen musiikkinsa mitään kohua aiheuttanut hänen elinaikanaan, tällä sukupolvella on tapana mystifioida aikaa, mitä eivät itse ole eläneet. Sitäpaitsi Strengin musa oli lähinnä maanalaista menoa, eikä tavallista kadunkulkijaa hetkauttanut. Eikö tämä Hakoköngäs aikanaan pilannut myös Lasse Mårtenssonin laulut?
  
  17/01/09 16:02

Name : EsaJii
Current favourite song : Wigwam: Planetist, Häätö
  
Message : forgot the favorite song line
  
  16/01/09 16:11

Name : EsaJii
  
Message : Hang in there Claes, at least you got to meet Pekka a couple of times.

With his minimal role in Being, I think his arrangements shine through, I think Jukka alone would never have achieved the final arrangement, or it would have been mostly keyboards.

I have been playing the albums, I have some mp3s on a disc and to me it sounds good in this order

Being
Fairyport
Twilight

I never went and picked out the Pohjola tracks from assorted albums, I like them as part of the albums.
  
  16/01/09 03:03

Name : Hande, Tampere
  
Message : Nimimerkin Inspired konserttiviestiin täydennys: Eero Raittisen ja kumppaneiden esittämä kappale oli gospel-klassikko Peace in the Valley. Kuuluisin esittäjä lienee alkuperäisen levyttänyt Mahalia Jackson.
  
  16/01/09 00:16