Wigwam - guestbook

Name : EsaJii
  
Message : Pari Tolosen 1970-luvun lopun haastattelua ilmestynyt Youtubeen
http://www.youtube.com/watch?v=uwgtCTHk4KE&feature=related
  
  31/10/09 16:14

Name : Harri
  
Message : Olen aivan samaa mieltä periaattessa. Vinyyli kuulostaa nyt entistä ihanammalta. Ketkä olivat ajamassa cd-formaattia 80-luvun alussa? Samaiset levy-yhtiöt jotka nyt ovat kusessa, kun eivät tajunneet mihin digitaalitekniikka, eli 1:1-kopiointi, johtaa. Luulivat säästävänsä jossain varastointikustannuksissa.
  
  31/10/09 00:56

Name : Mika
  
Message : kaikeen saa ja voi lähteä halutessaan mukaan. itse karsastin CD-formaattia sen tullessa kehiin. vakuuttavin argumentti oli, että ne on ikuisia.
Mitkä upeat syvät soundit vinyyleissä onkaan vaikka rätinää paikoitelleen esiintyykin.
Varsinaista totuutta ei taida ollakaan. Ja lisäksi musiikkia äänitetään studiossa nykyään aivan eri metodein, että tämä vanhanaikainen vertailu ei oikein käy edes päinsä. Korva vaan kertoo, että ei mitenkään hyvältä kuulosta.
  
  30/10/09 23:54

Name : Harri
Current favourite song : Cloudy Dream
  
Message : Niille jotka vielä siirtelevät vinyyliaarteitaan cd:lle Clas Ohlssonilla on myynnissä erinomaiset täysmustat "Vinyl Is Back"-levyaihiot. Mustat avattavat kannet tulee mukaan.

En ole CO:n miehiä, ajattelin vain kertoa.
  
  30/10/09 22:17

Name : Mika Koo, Oulu
  
Message : Niin sen täytyy olla. Minäkin fyysisformaattiuskollisena olen ostanut jo liki 20 levyä iTunesista. Voi aikoja, voi tapoja.
  
  30/10/09 18:13

Name : Suonna K
  
Message : ...Kari Tapiolta tulee 10CD. Ja Pokolta suomirokki-, hassisen kone- ja eppu-boksit. Nurmion boksi jo tulikin. Jotenkin hurjia aikoja eletään, oisko tää nyt viimeinen rahastuskerta ennen virtuaalitodellisuuteen ja virtuaalilevyihin siirtymistä. Sitten voidaan tsiikata Wiguja Habbo hotellissa tai Second lifessa.
  
  30/10/09 18:05

Name : Art, ToHa
  
Message : Columbia julkaisee Miles Daviesiltä 70 CD:n kontin!!!
Onko levybisneksellä hätä?
  
  27/10/09 19:07

Name : Mika
  
Message : näin pitää laulaa


http://www.youtube.com/watch?v=wUT1WgHat6I&feature=related
  
  25/10/09 00:47

Name : Tenu
  
Message : luin ton Merilahti jutun viestini jälkeen. Voi keut.
  
  25/10/09 00:39

Name : Tenu
  
Message : jos pitäisi valita kaikkien aikojen euroopan paras rockmuusikko, niin se olisi phil lynott.
  
  25/10/09 00:34

Name : Merkkari
Current favourite song : Wigwam: The Big Farewell
  
Message : Harri Merilahti R.I.P
  
  24/10/09 23:12

Name : Mika
  
Message : Pembroke ja grass for blades Charismalla? tuli täysin puun takaa.

Paras Charisma bändi Genesiksen jälkeen on van der graaf generator - mun mielestäni
  
  24/10/09 19:47

Name : Eddie
Current favourite song : Absoluuttinen Nollapiste: Valvoja-aika
  
Message : Kannattaa tsekata uusi abso. Avautuu vähitellen. Joku totesi hyvin muusikoidennetissä: "king crimsonoitunutta beatlesia". Tanan hyvä levy.
  
  23/10/09 22:54

Name : Merkkari
Current favourite song : Hot Thumbs O'Riley: Graa For Blades
  
Message : Aika massiivinen ja kattava katsaus Charisma -Yhtiön tuotantoon. Mukana hienosti 'oma' Jim Pembrokemme Genesiksen, The Nicen, Fairpot Conventionin ja muiden suuruuksien seassa!!!

Lisäinfoa ja biisiluettelo:
http://www.progarchives.com/album.asp?id=25586
  
  23/10/09 08:39

Name : Mika
  
Message : hyvä taulukko. tosin kun klikkaa Wigwamia, saa oppia, että..."A wigwam or wickiup is a domed single-room dwelling"
  
  22/10/09 16:34

Name : Mihail
  
Message : Innostuin ostamaan gentle giantin levyn. Way of life. Aika huonot soundit, mistä on kyse? Liekö joku bootleg??? Biisit on kyllä hyviä.
  
  20/10/09 21:59

Name : EsaJii
  
Message : Jonkunlainen progen historiataulu
http://en.wikipedia.org/wiki/Timeline_of_progressive_rock
  
  20/10/09 20:00

Name : Pertti, Hyvinkää
Home page : Pertin progeblogi
  
Message : Ja edlliseen postaukseen hikäilemättä ujuttamani piilomainos eli linkki ei näämmä sitten ilmaantunutkaan :)

http:// progeblogi.vuodatus.net/
  
  20/10/09 12:13

Name : Pertti, Hyvinkää
Current favourite song : Gentle Giant: City Hermit
  
Message : Tänään kuuntelin ensimmäistä kertaa tuon Gentle Giantin alkuaikojen raidan, jota ei ole varsinaisilla GG- levyillä julkaistu. Oli hätkähdyttävää huomata yhtäläisyys varhaiseen Wigwamiin: erityisesti Minnearin urkusoundi ja vähän soittotyylikin muistuttaa kovasti Gustavsonia. Aikoinaan Jukkaa haastatellessani ja GG:iin viitatessani hän muisti Gentle Giantin luovana ja progressiivisena yhtyeenä, vaikkakaan ei suoranaisena esikuvana.
  
  20/10/09 10:59

Name : Harri
  
Message : Ja toissapäivänä 17.10 siis synttärit seuraavilla (käänteisessä ikäjärjestyksessä):

Kimi Räikkönen (30)
Jukka Gustavson (58)
Mats Huldén (60)
  
  19/10/09 17:32

Name : k.p.tikka-ri
Home page : http://progressiveears.com/
Current favourite song : Akvarium : Khalodnaja piva
  
Message : Menkääs äkkiä visiitille tonne Progekorviin, siel on Some Several Moons päivän cdnä. Kaipaa kommentteja.
  
  19/10/09 09:09

Name : Mika
  
Message : jep, noi 2 kiekkoa just sitä kärkipäätä.
  
  18/10/09 15:23

Name : Matti Kervinen, Vantaa
Current favourite song : Return To Forever: The Magician
  
Message : Joo, kyllä Secret of the Beehive ja Gone to Earth on ihan autiosaaritavaraa, ajattomia klassikoita...Jälkimmäisellähän Roope häärii kitaroineen tuntuvasti mukana.
  
  18/10/09 10:55

Name : Mika
  
Message : ei Japania kuitenkaan. Putoaa, kun kuuntelee Septemberin ja Let the hapiness innin tuupista - vinyylit menin myymään ajat sitten. Ja muu Sylvianin soolotuotanto on kauttaaltaan täyttä rautaa. Pidin alunperin äijää vara-Bryan Ferryna,
mutta äänissä on eroa :) :)
  
  17/10/09 23:04

Name : Matti Kervinen, Vantaa
Current favourite song : Oceansize: Unfamiliar
  
Message : Eipä ole Taavetti käynyt Suomessa, ex-bändikaverinsa Mick Karn (kuka muistaa Dali's Car-yhtyeen?),kyllä.
Mutta olispa makee saada Roope ja Taavetti vaikka Tavalle..:)
  
  17/10/09 17:30