Wigwam - guestbook

Name : Risto, Turku
Current favourite song : Jukka Orma: Kuka kertoisi minulle
  
Message : Monkin keikka oli loistava, en ole aiemmin Gustavsonia noin hyvässä kokoonpanossa elävänä nähnyt. Minulle tuntematon kitaristi Winter ei aina soittanut yhteen muun bändin kanssa tai lainkaan, ilmeisesti hän oli hieman kipsissä, Gutsi kyllä osoitteli hänelle soolopaikkoja. Musiikki oli välillä melko vapaata jatsia, jossain keikan puolivälissä oli varsin yllättävä ambient-kohta. Suosittelen, jos keikkailevat lisää. Olisi kyllä edelleen hauskaa nähdä Gustavson soittamassa omia biisejä, viimeisimmätkin soololevyt ovat hyviä.
  
  04/02/13 16:33

Name : juha
  
Message : Lähikuvassa Jukka Orma kertoo mm. Jimin tulevan levyn teosta.

http://yle.fi/radiosuomi/template/export/areena.jsp?clip=1777121
  
  04/02/13 13:44

Name : Jore
  
Message : Tulipa tsekattua LIVE AT MONK:
Uffe Krokfors Quartet: In the Spirit of Coltrane.

Tosi hieno keikka, joskin Gutsin oman bändi Organ fusion band on tyylillisesti lähempänä sydäntäni.

Keikasta näkyi selvästi että treenejä ei ole paljon alla, vaikka kyllähän soitto kulki silti komeesti. Gutsi meinas välillä varastaa shown, mutta kyllä Uffekin pääsi välillä kiinni juonesta. Kontrabasson soundi on kyllä hieno kun sitä osaa soittaa. Gutsin Hammondeja jäin kyllä kaipaamaan.
  
  02/02/13 14:05

Name : Mikko
  
Message : Wigwam and... Link Wray, I suppose:

http://www.eurotrib.com/comments/2013/1/25/103711/850/50
  
  02/02/13 00:16

Name : Mikko
Home page : Nuclear Netclub
Current favourite song : Ringa: Huomaan maa jo elää
  
Message : Tänne vieraskirjaan kannattaa tosiaan ilmoitella keikoista. Olen tiedottanut niistä etusivun uutisissakin, jos olen saanut suoraa tietoa tai muuten sattunut huomaamaan, että keikkoja on tulossa. Mutta monesti ne menee kyllä varkain ohi.
  
  29/01/13 10:50

Name : Jukka, Vieremä
Current favourite song : Pinball Wizard
  
Message : Kiitokset näistä! Kyllähän sitä varmaan netistä löytyy kaikki mahdolliset keikat, mutta aina ei muista käydä läpi kaikkia mahdollisia lähteitä, ja sitten pääsevät lipsahtamaan ohitse... Vaan jos talkoohengessä esim. tähän vieraskirjaan aina ilmoitellaan havaintoja Wigu-miesten liikkeistä, niin sehän se vasta olisi hienoa. Tuo Strandberg-Kotilainen-veto on ainakin pakko nähdä!
  
  29/01/13 09:32

Name : Matteus
  
Message : Gutsilla lisäksi seuraavat keikat:

23.2 Strandberg Project
Tyykijazz,Forssa

8.3.Time Traveller feat Jukka Gustavson ja Pax Romana
Malmitalo,Helsinki

2.4. Strandberg Project ja Esa Kotilainen
Malmitalo Helsinki
  
  28/01/13 23:53

Name : TimoV, Tampere
  
Message : Hoedownin vieraana Gustavson on seuraavilla keikoilla 14.2. Malmitalo, Helsinki ja 21.4. Tampere-talo, Tampere
  
  28/01/13 13:52

Name : TimoV, Tampere
Current favourite song : Black Motor: "Tennessee Waltz!
  
Message : Taitaa noiden Gutsin keikkojen suhteen olla niin, että aivan hyvä jos tämän vieraskirjan aktiivit niitä tänne ilmoittaisivat, kun jostain bongaavat. Tuossa aivan kokeeksi yritin etsiä ja kyllä niitä löytyy, mutta monta paikkaa pitää tutkia. Hoedownin kanssa on tänä vuonna kai useampikin keikka ja ensi perjantaina olisi Turussa tälläinen, harmi kun huomasin vasta nyt: FRIDAY NIGHT LIVE AT MONK:
Uffe Krokfors Quartet: In the Spirit of Coltrane
Ovet 20:30, keikka 21:00 ja liput 8/6€
Jukka Gustavson - Urut / Niklas Winter - kitara / Uffe Krokfors -basso / Reiska Laine - rummut
  
  28/01/13 13:38

Name : EsaJii
  
Message : Löysin Nigel Kennedyn progelevyn. Ei se nyt ihan Zappaa tai Pohjolaa ole, mutta kyllä se kuuntelukelpoinen on
http://youtu.be/73vXCvR6LqQ
  
  27/01/13 16:46

Name : Jukka
  
Message : Kuka myy nykyään Gutsin keikkoja? Missasin juuri Vaasan keikan, harmittaa... Herran keikoista ei löydy ajantasaista tietoa ainakaan Rockadillon sivuilta, näiltä sivuilta tai meteli.netistä. Mistä kannattaisi tarkkailla?
  
  26/01/13 23:51

Name : Jore
  
Message : Hmmm.. ensikunntelun jälkeen oli aika vaikeata tunnistaa Rekkua.

Sorry Rekku, mutta itse en jaksa tällaista mättöä kuunnella, mutta moni muu kuitenkin jaksaa. Toisaalta, nyt ei kukaan voi sanoa, että et uskalla kokeilla mitään erilaista.
  
  23/01/13 11:57

Name : Mäntte
Current favourite song : Black Crucifixion - What the Night Birds Sang
  
Message : Finnish black metal band Black Crucifixion will release new album in spring 2013 with Rekku. Check out the new song: https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=56HZlWiVMkg#!
  
  23/01/13 08:13

Name : -rh
Home page : blog
Current favourite song : Bill Fay - The Never Ending Happening
  
Message : Yes, I have white suspenders.
Very familiar theme.
:)
  
  17/01/13 16:50

Name : Jukka, Vieremä
Current favourite song : White Suspenders
  
Message : Onko kellään mitään tietoa siitä Jimin tulevasta soololevystä?
  
  13/01/13 21:33

Name : EsaJii
  
Message : Uuusi vuosi, uudet levyt. Huomaan että sekä Pohjola että Sibelius ovat säveltäneet musiikkia näytelmään Jokamies. Ei Sibeliuskaan kehnosti, vaikka lauluosuudet alussa ovat melkoista hössötystä viktoriaaniselta ajalta. Sitten teoksen loppupuolella tulee synkempää.

Sibelius made music for the play Jokamies, I think of German origin, placed in m,edieval times. The song parts at the start are very corny. See Vänskä and Lahti.
  
  09/01/13 14:42

Name : Mikko
  
Message : Tänään 20.09- kuulokuva Wigwamin aikalaissoitosta radio-ohjelmassa. Klaus Thomassonin juontama Jokamiehen lista tammikuulta 1976:

http://yle.fi/radiosuomi/ohjelmat/2012/12/olipa_kerran_radio_512013_3445421.html
  
  05/01/13 00:54

Name : the Tanskalainen
  
Message : Kiitos, Kalzu

Happy New Year to all of you out there, and particularly to Mikko for running this excellent site!

Alt godt i det nye år til jer alle sammen!

Claes
  
  02/01/13 20:11

Name : TimoV, Tampere
Home page : http://www.cherryred.co.uk/esoteric-exd.asp?id=4000
Current favourite song : Absoluuttinen nollapiste:Kohtaaminen
  
Message : Esoteric jatkaa Wigwam uusintajulkaisuja vuoden 2013 puolella, tulossa ainakin Tombstone Valentine, bonuksina Häätö ja Pedagogi.
  
  31/12/12 13:20

Name : Kalzu
  
Message : @ the Tanskalainen:

"Send you back to Turkey
Scratch you, fertilize your beer"

I believe it's "Send you back to Turkey Scratch".

It's the little place in Arkansas, USA, where Levon Helm of The Band was from.
  
  28/12/12 04:10

Name : EsaJii
Current favourite song : Vänskä Sibelius 4
  
Message : Joo ei se äänite toimi Suomen ulkopuolella vaikka osa Areenasta joskus toimiikin.
  
  20/12/12 05:28

Name : Jesse
Current favourite song : Up On Cripple Creek
  
Message : Pohjola on myös soittanut Brubeckia, ks. Jee jee jee -arkistokokoelma.
  
  17/12/12 23:38

Name : Mikko
Home page : Miten minusta tuli minä: Atte Blom
Current favourite song : Ars Nova / The Move: Fields of People
  
Message : Jos ken ei ole huomannut, vielä runsaat pari viikkoa kuultavissa Atte Blomin harvinainen haastattelu Yle Areenassa. Wigwamia sivutaan.
  
  14/12/12 22:10

Name : EsaJii
Current favourite song : Circle: Vesitorni-kaupunginsairaala
  
Message : Hmm, löytyy vaan Time Out. Pitää kuunnella.
  
  10/12/12 20:43

Name : Ilkka, Jyväskylä
Current favourite song : Pekka Pohjola: Virtojen Kiharat
  
Message : Kyllä Pekka Pohjolakin oli Dave Brubeckinsa kuunnellut, ja arvatenkin digannut kuulemastaan. Esim. Pihkasilmä Kaarnakorvalla on sovituksellisia ja rytmillisiä vaikutteita ammennettu Brubeckin mestarilliselta Time Out-levyltä.
  
  10/12/12 12:43