Wigwam - guestbook

23:10 09-30-2018
Risto

Current favourite song:

Sane Again
Arto Mellerin kuunnelma Syvän etelän yöt on Ylen areenassa kuunneltavissa. Rekkun musiikki. https://areena.yle.fi/1-4522150
Toisessa Mellerin kuunnelmassa Paholaisen sakramentti musiikki on Edward Vesalan, ja Esa Kotilainen soittaa Sound and Furyn mukana. https://areena.yle.fi/1-4522146
19:16 09-30-2018
Hannu
Komea oli konsertti eilen Tampereella. Tamperetalo suuri sali oli täynnä lisäkatsomoa ja parvea myöten. Soitto oli vapautunutta, nautittavaa ja hienoa. Setti oli täysin identtinen Kultsan keikkojen kanssa. Biiseistä minun iskivät tehokkaimmin Lucky Golden, No New Games, Absalom, Losing Hold noin neljän kärkenä. Heikkoa lenkkiä biisilistasta ei löytynyt. Hienoa, että uusimpien levyjen biisejä myös soitettiin. Wigwamin urkutrio vaihetta esiteltiin oikeastaan vain yhden kappaleen verran , mutta se olikin sitä mahtavampi Losing Hold, joka oli Jukan ja urkujen juhlaa. Tuohon settiin olisi Rekun ja Jimin klassikoiden lisäksi sopinut jokin Jukankin sävellys. Toivottavasti Wigwam jättää keikasta meille vielä musiikillisen käyntikortin esim. livelevyn. Vierailijoina oli Pedro ja Mikko.
17:50 09-30-2018
Finnspång
Mielestäni Nikke oli yleisössä Kultsalla keskiviikkona. Tervehti ainakin Pedroa ja Tolosta lämpimästi salissa. Matsin ja Måssen poissaoloa itsekin ihmettelen.
14:47 09-29-2018
Inspired
Yksi asia jäi eilisen keikan jälkeen ihmetyttämään - nimittäin se, että lavalla nähtiin vierailijana basson varressa jopa Jukka Tolonen, joka ei koskaan ole ollut bändin jäsen sen enempää kuin basistikaan. Måssen peräänkin Jim kovasti kyseli, mutta tulee kuulemma Tavastialle (ilmeisesti vain yleisöön? Måssehan jäi soittohommista sivuun jo 2000-luvun alusta psoriasiksen takia). Vaan kukaan ei maininnut sanallakaan Mats Huldenia, vaikka mies on käsittääkseni edelleen varsin hyvissä voimissa. Vähän outoa, kun Mats on kuitenkin bändin perustajajäsen ja oli mukana bändin viimeisimmällä tulemisella, sen loppuun asti. No, ei siellä Nikkeäkään näkynyt eikä mainittu, mutta sen jotenkin ymmärtää helpommin, kun Nikke ei taida nykyään olla kitaristina kovinkaan aktiivinen, eikä setissäkään ollut yhtään biisejä aivan alkuajoilta. Mutta Matsin puuttuminen kieltämättä herätti ajatuksia mahdollisista välirikoista tms. No, oli syy mikä tahansa, niin harmillista ja vähän tyylitöntäkin mielestäni.
23:55 09-28-2018
Mikko Meriläinen
Wigwam-kirjaa saa taas. Pehmeäkantinen, jatketuin jälkisanoin ja diskografioin päivitetty painos myynnissä konserttikiertueella ja kohta varmaan myös (verkko)kirjakaupoissa.

Tämän illan setti ja soittajisto samat kuin keskiviikkona, paitsi että Kettunen ei vieraillut.
20:14 09-28-2018
Del Montte

Current favourite song:

Bancco - Il Ragno
Terve kaikille Wigu-faneille pitkästä aikaa! Hienoa että nämä sivut ovat edelleen olemassa, iso kiitos Mikolle. Itse tämän sivuston kautta aikoinaan Wigwamiin tutustuin tuossa vuosisadan vaihteessa =) Oulun keikalla nähdään!
22:51 09-27-2018
Mikko
Hbl:ssäkin arvio: https://www.hbl.fi/artikel/vitalt-50-arskalasande/
22:44 09-27-2018
Mikko
Demokraatin arvostelu eilisen keikasta: https://demokraatti.fi/konserttiarvio-wigwam-ialtaan-viisikymppinen-soittokunnoltaan-ikinuori/

Sekä tässä että HS:n arviossa pari pientä asiavirhettä, kuten että Gustavson ja Pembroke eivät olisi 1974 jälkeen soittaneet yhdessä yhtään Wigwam-keikkaa.
19:47 09-27-2018
Eeva Hallivuori

Current favourite song:

Bernd Alois Zimmermann: Die Soldaten
Logomon iltaa 6.10. odotetaan mielenkiinnolla. Jos täällä foorumilla on mukana Wigwamin faniklubin jäsenistöä 70-luvulta, niin treffataan Logomossa ennen konserttia. Blogissani on yhteystietojakin (https://ohikulkijalta.wordpress.com/)
17:34 09-27-2018
Mikko
Hesarin arvostelu keikasta: https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005843548.html
17:10 09-27-2018
Jukka

Current favourite song:

Fairyport
What, no Luulosairas or Fairyport? Sigh... Well, I guess I shouldn't complain, setlist looks long and impressive as it is!
16:30 09-27-2018
MikaJ

Current favourite song:

http://www.youtube.com/watch?v=bm7UPf4AocA
Expectations for the forthcoming gigs are rising... I have tickets for tomorrow at Kulttuuritalo, Sunday at Tavastia and yet Oct 6th in Turku. It will be interesting to find out how the tunes will develop during the tour.

@EsaJii: Last year Tolonen played bass with Vesa Aaltonen Proge Band in Sellosali Espoo. See the link in Current favourite song field. That was a warm and nice event with Pressa-vets on stage.
15:52 09-27-2018
EsaJii
There was word play in Doug's s scullery as well, Nic. Amazing news to hear Tolonen was on stage with a bass. He has been playing keyboards ever since his legal troubles.
13:11 09-27-2018
nic
Titans Wheel was never my favorite wigwam album, but after reading the sleeve
notes of svarts vinyl re-issue and finding out the tracks "Titans Wheel" and
"The Lost Lizard King (Ababacab)" were based on the story of osama bin laden
i've been listening to it with different ears and really enjoying the story telling of
the lyrics.
11:16 09-27-2018
nic
thanks mikko, let's hope they make a live album from these concerts, i'm still
gutted that i could'nt make it there.
10:24 09-27-2018
Mikko
Nic, Gutsi sang several songs. Pedro played the accordion on Grass for Blades too.
10:17 09-27-2018
Arto
Todella hieno ja hyväntuulinen keikka, jotkut klassikot kasvoivat ihan sfääreihin, esim. Cheap Evening Return neljällä kiipparilla. Gustavson esitteli lavalla olijat Wigwamin musiikin ystäviksi, ja selvästi palava intonsa soittaa (laulaa) tätä matskua kantoi koko show'ta alusta asti. Kauheasti ei muuten näkynyt kännyvideoiden loistetta yleisössä, taltioikaa nyt hyvät ihmiset, on sen arvoista :).
10:09 09-27-2018
nic
looks like great set list, but did gutsi sing anything apart from losing hold ?
09:25 09-27-2018
Mikko
Yesterday's set list: 1st set: Freddie Are You Ready | Lucky Golden Stripes And Starpose | Sandpainting | Bow Lane | Save My Money And Name | Simple Human Kindness | No New Games | Lost Without A Trace | Kabul Grill (Kettunen on drums) | Heaven In The Modern World (Kettunen on drums) | Eddie And The Boys | 2nd set: Just My Situation | Friend From The Fields | A Better Hold (Rintanen on keys and voc) | Nuclear Nightclub (Hietanen on accordion) | Cheap Evening Return (Hietanen on keys) | Absalom | Colossus | Bitesize (Kettunen on drums) | Losing Hold (Tolonen on bass) | Do Or Die (voc by Maijanen) | encores: Bless Your Lucky Stars (was Hietanen on keys?) | Grass For Blades (Rintanen replaced Gustavson for the latter half)
08:18 09-27-2018
Matias
Keikka-arvio eilisestä.
15:15 09-26-2018
EsaJii
Jännää! Toivottavasti jonkunlaisia äänitteitä ilmestyy.
23:08 09-22-2018
Panu
Kiitos Mikko tiedoista! Näyttää siltä, että tuon elokuvan tiedot tosiaan puuttuvat elonetistä ja siitä tämä mystisyys. Se on harvinaista, muttei mitenkään tavatonta.
20:54 09-21-2018
Mikko
A tuli TV1:ltä 20.11.1984. Kyseessä oli "musiikillinen videokertomus ajelehtivasta ja ailahtelevasta nuoresta miehestä". Suunnittelu ja ohjaus Arto af Hällström ja Ville Mäkelä. Mukana mm. Vesa Vierikko, Kari Heiskanen, Kari Väänänen ja Pertti Sveholm. Musiikki Pekka Rechardt ja Pengerkatu 11.

Laitoin updates-osioon linkin Radio Vegan maanantaiseen ohjelmaan, jossa Jukka Gustavson oli vieraana.
23:34 09-17-2018
Panu
Tosiaan, myös tuossa Riston mainitsemassa kirjan kohdassa tämä mainittu “A” vilahtaa.
Muuten elokuvasta tuntuu kuitenkin olevan vaikea löytää mitään tietoa.
Sitä voisi olla helpompi etsiä, jos tietäisi muista tekijöistä jotain.
Esimerkiksi elonet-tietokannasta ei tuntunut löytävän kyseisestä pätkästä mitään, mikä on hiukan poikkeuksellista.
Myöskään Rechardtin tekijätiedoissa elonetissa ei mainita tällaista teosta:
https://www.elonet.fi/fi/henkilo/100245
Esim. tuo Iston mainitsema “Ensio” sieltä löytyy.
15:34 09-16-2018
Risto
A mainitaan myös Mikon kirjan sivulla 384. Ilmeisesti joku Ryhmäteatteriin liittyvä projekti?
22:58 09-15-2018
Isto
A? Tarkoittaisiko sittenkin Sina Kujansuun ohjaamaa Ensiota, joka perustuu Martti Mäkisalon samannimiseen romaaniin? Sitä ei olekaan ruudussa nähty sitten ensiesityksen. Sellainen teinipojan aikuiseksi tulemiseen liittyvän hässäkän kuvaushan tämä Ensio oli, ei mikään elokuvataiteen merkkitapaus. Muistan kyllä nähneeni sen, mutta täytyy kyllä sanoa, etten huomannut kiinnittää musiikkiin mitään huomiota. Katselin sitä etupäässä sen vuoksi, että pääosassa sattui olemaan yksi lapsuudenaikaisista ystävistäni.
17:22 09-15-2018
Panu
Löytyisikö vieraskirjasta elokuvan ystäviä?
Mikon Wigwam-kirjassa (sivulla 420) mainitaan, että Light Ages-albumin Absalom-kappale oli kuultu instrumentaaliversiona jo 1980-luvun alussa tv-elokuvassa A.
Olisiko kellään tarkempaa tietoa mikä elokuva tämä “A” on?
12:34 09-08-2018
nic

Current favourite song:

imppus tango live at the bbc proms
last night the bbc proms showed a "tango" night, most of the music was argentinian, but they
also had a lengthy finnish section with musicians like seppo kantonen, anssi nykanen and
lauri porra, i nearly choked on my beer when they played "imppus tango" my wife told me to
calm down. wonderful stuff!
14:13 09-05-2018
nic

Current favourite song:

lucky golden stripes-bonus tracks
absolutely loving the lucky golden stripes bonus tracks, jim is'nt a technically perfect singer, but
he is one of the really great vocalists in rock music because of his ability to improvise and never
sing a song the same way twice.
yes you can keep the jon andersons and others like him singing the song exactly the same way
a thousand times over, i'll stick with jim, "shine on you crazy diamond" , oh wait a minute i think
that might have been someone else.
12:40 09-04-2018
Hannu
Kuuntelin mielenkiintoisen progeilta Wigwam 50-v (joka löytyy mm. Mikon linkittämänä updates-palkista). Rekku, Jukka ja Jan taustoittivat juhlakonsertin kappalevalintoja ja esittelivät omia suosikkejaan Wigwamin levyiltä. Progeillan jutustelun mukaan konserteissa kuullaan 70-luvun suosikkien lisäksi uudempia 1990-2000-luvun kappaleita.
Onko jollain tietoa ja kokemuksia Wigwam Experience konserteista?