Wigwam: Nuclear Nightclub

Mutta minähän lupasin itselleni ja kavereille, että otan iisisti. Vaan minkäs sille mahtaa, että meinaan väkisinkin innostua liikaa, kun tämä mahtava albumi on vihdoin ja viimein ilmestynyt. Sitäpaitsi muut Soundi-jätkät ovat olleet ihan yhtä innoissaan. Ja niinpä tämä on ollut koko Musa/Soundi-historiamme ylivoimaisesti eniten soitettu ja ihasteltu levy. Tätä on soitettu ihan jatkuvasti - meinaan j a t k u v a s t i . Eikä syyttä. Wigwam on todellakin lunastanut lupauksensa. Minä jopa pelkäsin, että jos tämä ei sittenkään olisi niin hyvä kuin olin odottanut. Mutta tämä on ja sillä selvä. Sitä varsinaista eloisan ja kauniin musiikin juhlaa. Parempi kuin esmes "Being", paljon parempi. (Ja "Being" oli sentään samassa luokassa kuin esmes Yesin parhaat, tietyllä tapaa jopa merkityksellisempikin.) Lähestyttävämpi ja niin eespäin. (Vaikka eihän niitä oikein voi verrata.)

Niin, sitä minä olenkin tässä pohtinut, että mihinkä tätä oikein voisi verrata - pelästään sen takia, että on tullut uhotuksi kuinka tämä on Vuoden Albumi ja sellaista. Hyvin vaikea tätä on verrata mihinkään, sillä niin täysin onnistuneesti Wigut ovat onnistuneet luomaan ihan omaa musiikkiaan. Kaverit puhuivat siitä miten "Nuclear Nightclub" on kepeesti samassa luokassa kuin esimerkiksi Procol Harumin tai Genesiksen parhaat albumit - mitä siihen sanotte? Meikäläiselle tuli mieleen, että jotkut ulkomaiset kriitikot tulevat varmaankin vertaamaan tätä Steely Daniin ja ehkä 10cc:een. Minusta tämä on ainakin yhtä hyvä kuin Danin "Countdown to Ecstasy", ainakin yhtä hyvä kuin Creamin "Goodbye"-levyn studio-osuus, ainakin yhtä hyvä kuin "Abbey Road" tai ainakin melkein. En tosiaankaan kaihda vertaamista alan parhaimpiin saavtuksiin. En yksinkertaisesti voi tehdä Wiguille sitä vääryyttä, että vastoin tahtoani (ja vastoin vääjäämätöntä totuutta) potisin tätä vanhaa suomalaisten alemmuudentunnetta: "Miten suomalainen levy voisi muka olla maailman huippuluokkaa?" Well, ystävät, nyt se on tapahtunut. (Ja jos totta puhutaan, niin onhan niitä monia muitakin, Pohjola ja Pressa ynnä muut.)

Mikä tästä sitten tekee niin hyvän mukamas? Ei siihen paljon analysointia tarvita, itsekunkin omat korvathan sen sanovat. Tämä on täydellistä nautintoa: melodiat äärettömän kauniita, soitanta puhdasta ja inspiroitua, laulanta ilmeikästä ja lämmintä, tuotanto kristallinkirkas, tunnelma aseistariisuva. Ei sitä tuon kummemmin voi sanoa ilman että sekoaa tolkuttomaan ylistykseen. Kyllähän se on jo todettu moneen kertaan viimeisen vuoden aikana, että nyky-Wigwam on kiintein ja toimintakykyisin kokoonpano mitä on ollut. Sitä, että näillä miehillä on lahjakkuutta, ei ole koskaan epäilty - ainoastaan sitä että pystyvätkö he käyttämään sitä hyväkseen parhaalla mahdollisella tavalla. Nyt he ovat pystyneet.

Kun on vielä kerran todettu, että koko bändi on aivan timantti, niin voidaan ryhtyä kehumaan yksityisiä jäseniä. Ja ensimmäisenä on mainittava Rekku, jonka viisi piisiä ja mahtava kitarointi muodostavat sellaisen näytön, että harva on moiseen tässä maailmassa pystynyt ensimmäisessä varsinaisessa levytystilanteessaan. Hänen sävellyksensä ovat melodioiltaan käsittämättömän tarttuvia, kevyitä, svengaavia. Suosikkini on "Bless Your Lucky Stars" ja "Do or Die" ja "Save My Money and Name" ja "Freddie Are You Ready" ja mahtavaakin mahtavampi instrumentaali "Pig Storm". Entäs hänen kitaransoittonsa? Well, kuuntele "Kite"! Sanon, että siinä lentää Claptonkin perseelleen kun kuulee! Siirrytäänpäs Pembrokeen. Mikä nautinto kerrankin tosiaan kuulla miehen laulu ja piano (jota hän soittaa paremmin kuin kukaan on halukas tunnustamaan) kunnolla. Pemin suoritus on mahtava niinkuin odottaa sopii, sillä tämä mies on vaatimattomuudestaan huolimatta pahuksen monipuolinen ja ilmeikäs vokalisti. Måssea ja Ronnieta en viitsi sen kummemmin hymistellä. Kukaan ei pystyisi hoitamaan heidän hommiaan niin hyvin kuin he. Silkkaa asiaa. Eikä sovi unohtaa Esa Kotilaistakaan, jonka syntetisaattorit ja viulukoneet toimivat musiikin olennaisina ja tärkeinä osina, eikä minään ihme-efekteinä ilman muuta funktiota kuin kuullostaa hassulta. Wigwam ei käytä mitään keinoja turhaan, vaan kaikella on tarkoituksensa. Ja se tarkoitus on luoda kestävää ja nautittavaa musiikkia. Mikä olisi sen tärkeämpää?