Tällä levyllä Wigwam ei ole enää parhaimmillaan mutta ei myöskään huonoimmillaan, kuten levyn kansitekstissä huomautetaan. Bändi oli jo kauan tiennyt hajoavansa ja levyllä kuunneltavissa oleva materiaali nauhoitettiin kolmen viimeisen keikan aikana.
Joka tapauksessa bändi on tällä levyllä melkeinpä tutuimmillaan kuuntelijan kannalta. Tällaiselta Wigwam kuulosti keikalla, ja keikka-Wigwamhan erosi hyvin paljon studio-Wigwamista joka levyttäessään teki sellaisia temppuja että niiden toistaminen lavalla osoittautui liiankin vaikeaksi. Näin keikka-ohjelmistoon kelpuutettiin poikien helpoimmat omat piisit ja sopiva määrä muiden säveltäjien kamaa.
Tämä on myös yleisperiaate tällä kiekolla ja näin ollen esim. Gustavsonin sävellyksiä ei ole otettu mukaan ollenkaan. Pohjolalta löytyy ainoastaan Nipistys ja Jimiltä yhden levypuolen mittainen Grass For Blades. Rechardtin sävellyksiä on kaksi, kaunis Groundswell ja usein "Rekun jytäpiisinä" kuulutettu Pig Storm.
Ne jotka kaipasivat bassosooloja Pohjolan Harakka Bialoipokussa tulevat riemuitsemaan tämän levyn antimista. Useassa kappaleessa Pekalle aukeaa runsaasti tilaa omaperäisille sooloille.
Myöskin Rekku joka mielellään viljelee pieniä blueskuvioita piisissä kuin piisissä on varsinkin Sonny Boy Williamsonin Help Me/Checkin' Up On My Baby kuin omalla taka-pihallaan, ja tapa millä hän välillä siirtyy melodisesti lievästi blueskuvioiden ulkopuolelle lisää vielä soolon mielekkyyttä. Jukan lauluosuus samassa piisissä ei ole yhtä vakuuttava. Lauluosuudet ovat kauttaaltaan vaisuhkoja, toisaalta laulusoundeja ei ole millään tavoin kaunisteltu äänitysteknillisesti joka varmasti harhauttaa korvat.
Wigwamissa on Jim Pembroke aina jäänyt jotenkin varjoon. Samalla on kuitenkin säilynyt sellainen tunne että Jim on ainoa jäsen joka olisi täysin korvaamaton bändin koossapysymisen kannalta. Esim. tällä levyllä Jimillä ei ole yhtä paljon liikkumatilaa kuin bändin muilla jäsenillä, tämä siksi että Jim ei ole mikään instrumentalisti solistisessa mielessä ja laulajana joutuu hän kilpailemaan Gustavsonin kanssa joka luonnollisesti käyttää omaa lahjakkuuttaan erittäin dominoivasti. Ja kuitenkin Jimin läsnäolo tuntuu jatkuvasti kaikissa kuvioissa.
Kaikki rajoitukset jotka vanha Wigwam asetti Jimille puuttuvat uudesta Wigwamista jossa Jim todellakin pääsee oikeuksiinsa laulajana, säveltäjänä ja soittajana. Touko-kesäkuussa ilmestyy uuden kokoonpanon, eli Jimin, Rekun, Mossen, Ronnien ja Esa Kotilaisen Ruotsissa nauhoitettu levy joka on mahtava näyttö myös uuden Wigwamin kyvyistä.
Toinen mitä olennaisin osa Wigwamia on Ronnie Österberg. Se että Ronnie istuu rumpujen ääressä myös uudessa kokoonpanossa käy takeesta siitä että bändin peruselementit eivät ole muuttuneet. Jimin ja Ronnien tekemä työ on vuosien varrella muodostunut punaiseksi langaksi joka on kantanut bändiä onnistuneesti vaiheesta toiseen. Twilight Zone tuo mielestäni paremmin kuin studio-levyt esiin Ronnien ehdottoman tyylitajun ja vaiston myötäilemään muiden touhujen. Kaveri on täynnä pelkistettyjä nyansseja joita hän käyttää harkiten ja ajattelevaisesti. Ennen kaikkea Ronnie kuitenkin on rumpali joka on onnistunut täyttämään tehtävänsä fiiliksellä. Omasta mielestäni tämä on melko harvinaista mitä rumpaleihin tulee.
Oikeastaan tämän levyn voi myös käsittää jonkinlaisena Jukka Gustavsonin ja Pekka Pohjolan jäähyväisinä Wigwam-jäseninä. Molemmilta irtoaa juuri sitä kamaa mitä kansa heiltä janoaa, ja se irtoaa hyvin. Pekka on mahtava basisti ja Jukka on mahtava urkuri, siitä ei pääse yli eikä ympäri.
Wigwam oli, ja on, eräs täysipainoisimmista bändeistä maailmassa ja tämän levyn tunnearvo on mittaamaton.