Jukka Gustavson:
Jokainen sana merkitsee tunnetta,
erilaista ja samanlaista tunnetta eri sanalle.

Marjoriitta Gustavson:
   Emmekö ole kuulleet abstrakteista käsitteistä?
   Ritariperhonen hiipii kuin yöt varjoista,
   ainoa turva on metsä.
   Taipuisat sanat voi muotoilla ihmisille tunteiden pohjaan,
   tosin kaivossa on aina pohjavettä.
   Uskokaa, kaikki sanat ovat taipuisia, ihmiset eivät.
   Ne, jotka tietävät tietävänsä, eivät tiedä.
   Ne tietävät, jotka tietävät, etteivät tiedä.

JG:
Me tuhoamme maan altamme ja kuitenkin
lennämme etsimään uutta maata jalkojemme alle.
Mikä on se voima?
Älkää kuunnelko minua, jos ette voi.
Selittäkää, kuten aina,
ettette voi uskoutua, sillä huomenna on tilipäivä.
Kumpi on loogisempi ratkaisu, kumpi epäloogisempi,
eivät ne ratkaise mitään.

MG:
   Katso, tuo puu kukkii keskellä erämaata.
   Se on jotain käsittämätöntä,
   suurta ja arvostettavaa.
   Se on jotain käsittämättömän käsittämätöntä,
   suurta ja arvostettavaa.
   Se ei tiedä, onko taivas sininen vai punainen.
   Silti se kukkii.
   Ja vaikka loukkaat sitä, se ei ota loukkaustasi korviinsa,
   joita yrittää peittää, koska sillä ei ole niitä.

JG:
Miksi ei-sanat voi niin helposti unohtaa?
Onko sellaisia persoonallisuuksia,
joiden tuntomerkit voidaan luetella?
Jokainen ihminen on persoonallisuus.
Hyvä, että tiedämme.
Ei!
Voitto vei taas mahdollisuudet ajatteluun,
syventymiseen, sitten kehitykseen.
Ei hyvältä näytä.