Brief summary in English: Wigwam diehard Suonna Kononen is trying to find new aspects from Wigwam's debut album Hard N'Horny (1969). He renames the side A to "Jukka's", and wonders how on earth the album is so good and cohesive and well-sounding, although it actually is made by skill-showing youngsters and appears all too variable as to musical styles and aspects.
Hard N'Horny on härmärockin hurjimpia debyyttialbumeita. Yhtä voimansa tunnossa tehtyjä statementejä ovat Suomessa pystyneet ehkä julkaisemaan vain Pekka Streng (Magneettimiehen kuolema), Juice Leskinen (Coitus Int) ja Absoluuttinen Nollapiste (Neulainen jerkunen). Kyseessä ei ole ainoa hyvien suomalaisten ensi-lp:iden joukko; kyse on siitä, että anglosaksisesta rockperinteestä ponnistaen on juuri näillä levyillä osattu tislata täysin omalakisia maailmoja, joilla kajastelee jotakin aivan muuta kuin mitä koskaan aiemmin on kuultu. Näitä levyjä ei olisi voitu tehdä muualla, muissa puitteissa eikä todennäköisesti muina aikoina.
Wigwamin talentti rönsyää Hard N'Hornylla niin moneen suuntaan, että on ihme, että levyä ei ole laajemmin syytetty hajanaisuudesta. Ehkä syyttelyihin ei ole aihetta, kun yksittäiset kappaleet ovat niin laadukkaita. Hajanaisuushan sinänsä ei tee rock-levystä huonoa. Mitä Beatlesin Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band tai "Valkoinen tupla", The Bandin The Band, Procol Harumin A Salty Dog, Creamin Disraeli Gears tai Grateful Deadin From The Mars Hotel sitten ovat elleivät loistavien mutta toivottoman eriparisten laulujen koosteita.
Mikä klassikko Hard N'Horny olisikaan, jos se olisi jäänyt Wigwamin ainoaksi pitkäsoitoksi, vielä nykyistäkin suurempi! Ei ole epäilystäkään, etteivätkö Jukka Gustavson ja Jim Pembroke olisi tahoillaan jatkaneet soolouriaan. Molemmilla oli bänditaustaa, Pembrokella levytystaustaakin niin sooloartistina kuin Blues Section -miehenä. Wigwam ei ollut näille nuorille intiaaneille elämän ja kuoleman kysymys, jonka jäädessä vastinetta vaille olisi lyöty hanskat totaalisesti tiskiin. Voi olettaa, että Wigwamin maagisuus ja "elämääsuuremmuus" tuli yllätyksenä koko ensemblelle. Se maagisuus piti ryhmää koossa kauemmin kuin kukaan uskoikaan, vuositolkulla.
Jos Wigwamin tarina olisi jäänyt Hard N'Hornyyn, sitä todennäköisimmin muisteltaisiin tuhoon tuomittuna yrityksenä pitää samassa orkesterissa kahta täysin erilaista lauluntekijää: toinen sisäisen näkemyksen riivaama virtuoosi, jonka itsekritiikillä ja itsekurilla ei ole mittaa ei määrää, toinen omistaan pakkasukkojen keskelle eksynyt luonnonlahjakkuus, joka olisi heitellyt klassista poppia hihastaan todennäköisesti tuplasti enemmänkin, jos vain persiille olisi potkittu (mutta kun ei potkittu). Pembrokea on säännöllisin väliajoin muistettu mainita neroksi, mutta nero-sanaa käytellään niin surutta, että vasta jälkipolvet tietävät todella, että hän oli nero. Samat jälkipolvet tietävät, että Pembroke piirsi eristyneet omakuvansa Friend From The Fieldsin skitsofreeniseen variksenpelättihahmoon tai A Grim Affairin ja Pleasure Streetin kapakoiden friikkigallerioihin. Noiden kappaleiden aika on toki vasta tuonnempana. Henryn friikkihahmossa ne ovat idullaan.
Pembroken Henry's-sarjaa on tavattu pitää Hard N'Hornyn ehjempänä levypuoliskona. Gustavson itse ei ole pienin syyllinen siihen, että hänen säveltämää A-puoltaan on vähätelty ja syytetty näkemyksen keskenkasvuisuudesta. Aivan yhtä hyvin voisimme kääntää näkemyksen nurin niskoin, todeta että Pembroken musiikilliset sketsit ovat sinänsä taidokkaita tyylilajipastisseja ja lomittuvat toisiinsa taiten, mutta Henry-kertomus jää kuitenkin efemeraalisuudessaan roikkumaan vuorenhuippujen ilmaan omiin geograafis-astronomis-keskitysleirillisiin sfääreihinsä. A-puolen Jukka's-teos sen sijaan, siellä on jo olemassa kaikki, mitä Gustavson myöhemmin yrittikään kertoa tosi elämän riemusta ja oikean elämän ekstasiasta. En aio paeta ennakoi vuoden 1981 Toden toistoa -lp:n jumalasuhteen tilitystä. Pidän sinusta -kappaleen urkugroove sai albumin mittaisen toteutuksen vuoden 1999 Momentsilla. Puhe- ja äänikollaasi Neron muistolle; hyvää yötä on taas linkki vuoden 1992 Bluesioniin ja sen kokeellisimpaan viitosraitaan, jolla etsitään sinijuurta kliseeviidakon vilinässä.
Ylipäänsä, mikä Jukka'silla on enemmänkin kuin idulla, on Gustavsonin muusikkous. Kolmijakoinen urkupala Pidän sinusta ei ole muistetuimpia Wigwam-raitoja, mutta kuunnelkaapa sitä ajatuksella esimerkiksi Siboneyn vuoden 2003 hienolta remasteroinnilta ja esittäkää sitten, miten homman voisi panna paremmaksi. Tunnelma on käsinkosketeltavan lämmin. Eikä nyt kehuta pelkkää urkuria: Mats Huldén bassottelee läsnäolevasti, Nikke Nikamon melankolinen kitarasoolo on persoonallinen, Ronnie Österbergin rummut jytisevät paremmin saundein kuin parilla seuraavalla Wigwam-lp:llä konsanaan. Rockin äänittäminen 60-70-lukujen Skandinaviassa oli onnenkauppaa, etenkin suurempien teosten välimiksaukset söivät soundeja, kuten Mikael Wiik on huomauttanut. Pidän sinusta leikataan En aio paeta -raitaan, jonka koraalimainen sävellys on omintakeista Gutsia. Jos No Pens, ei karsinoita menee hieman näkemyksettömäksi karsinattomuuden manifestaatioksi, niin sitä edeltävä Guardian Angel, No Future on sen sijaan kelpo raita, jossa hymnimäiset ja svengaavat ynnä soulahtavat ainekset lomittuvat. Kaiken muun hyvän lisäksi Gustavson osasi todella laulaakin.
Puolen kääntö. Ihmeellinen matka. Outo Henry's Mountain Range Or Thereabouts. Nätti Henry's Geographical And Astronomical Mistakes. Svengaava Henry's Highway Code, levyn ainoa singlelohkaisu ja itseoikeutettu sellainen. Edelleen svengaava Ghastly And Diabolical Mistakes. Melankolinen Henry's Ears, Eyes, Girlfriend And Feet. Kinksmäiseen vaudevilleen riehaantuva Henry's Hard And Horny All-Niter. Bai-bai Henry good bai, ja aamuksi duuniin: Henry's Milk Round In The Morning. Mitä kaikesta jää käteen? Ainakin yksi Luther-viite, joka ei ole ensimmäinen kerta, kun Jeesus ja opetuslapset ja selittäjät ovat Pembroken käsittelyssä. Palataan heihin, jos vielä Wigwam-lp:itä käydään läpi.
Olemmeko unohtaneet jotakin? Olemme unohtaneet levyn avauksen. Hard N'Horny käynnistyy Mats Huldénin virrellä 633 Jesu Fåglar. Tai sen pitäisi etiketin mukaan käynnistyä, mutta alkuperäinen virsi ei mahtunut kiekolle ja se korvattiin muutamalla sekunnilla "lintujen ääntelyä". Alkuperäinen sanoitus löytyy joka tapauksessa alkuperäistä lp-painosta seuranneesta vihkosta. Koko kappaletta ei ole koskaan fanipiireissä kuultu; sävellyksen tai nauhoituksen olemassaolo voi olla suuri vitsikin.
Mutta vapaita kuin taivaan linnut, sitä Wigwam-miehet olivat debyyttialbumillaan. Antakaa heidän tulla Hard N'Hornylla luoksenne!
Nuclear Netclubin S.K.'s Supermarket -juttusarjassa Suonna Kononen häröilee Wigwamista. Kolmas osa "Madame Tussaud'n väljähtynyt kalja ja puoliksi syödyt lihikset - vieraantuneisuuden teemat Jim Pembroken Party Upstairsilla" julkaistaan alkuvuonna 2004.