Brief summary in English: Wigwam diehard Suonna Kononen interviews Mikko Meriläinen of Nuclear Netclub fame. The main focus is on the recent Wigwam book, written by Mr. Meriläinen in 2000-2006, and released in Finnish over 500 detailful pages by a Helsinki-based Nemo Kustannus publishing company.
Onnittelut kirjasta, kauanhan sen julkaisua odotettiinkin.
Kiitos.
Kerrot kirjassa, että aloitit sen suunnittelun kevättalvella 2000. Valtaosan jäsenten haastatteluista olet lähdeluettelon mukaan tehnyt 2001. Mikä viivytti työn valmistumista? Nuclear Netclubin vieraskirjassakin Nemon hitaasta julkaisupolitiikasta tuli tuskastunut kestopuheenaihe.
Tein kirjaa enimmäkseen jaksoittain, lomilla, virkavapailla. Ensimmäisten haastattelujen aikoihin olin sopivasti työttömänä. Melkeinpä ratkaisevasti auttoi Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan kohdeapuraha, jonka vapauttamana sain ensimmäisen raakaversion valmiiksi vuodenvaihteessa 2003-04. Sitten kässäri lojui kustantajalla puoli vuotta, ennen kuin päästiin tekemään hiontakierroksia kustannustoimittajien kanssa. Välillä oli pinna katketa itseltäkin, mutta yksityiskohtia on turha enää setviä.
Toisaalta voidaan sanoa, että Wigwamin kaltaisen yhtyeen henkeen sopii, ettei kaikki ole nopeaa, päivänselvää ja lukkoonlyötyä. Wigwam ei ole niitä orkestereita, jotka lähettävät levytyksistä interaktiivista studiopäiväkirjaa ja kiertävät Suomea kaupallisradioiden promokierroksilla.
Tietoisuus tuosta lohdutti ajoittain.
Ennen kuin mennään syvemmälle kirjaan, niin kerropas vähän itsestäsi. Wigwamin kansiliepeissä paljastetaan se, että koulutukseltasi filosofian maisteri ja syntynyt 1972...
...Pohjois-Karjalan pohjoisimman kulttuurimaiseman ja synkimmän sysimetsän rajamailla. Hankittuani Wigwam-alkeistietämyksen saavuin vuonna 1991 opiskelemaan historiaa ja taiteensosiologiaa Joensuun yliopistoon. Valmistuttuani panin pystyyn Wigwam-nettisivuston.
Kun olin itse 90-luvun puolivälissä internetin rock-ulottuvuuksiin tutustuva jyväskyläläinen yliopisto-opiskelija, fantasioin Wigwam-aiheisesta sivustosta. GEPR oli, mutta tarkkoja suomalaisia progebändisivustoja ei. Olikin riemukasta löytää jossain vaiheessa yllättäen sivustosi varhaisversio - väittäisin, että se löytyi 1998 Altavistalla haulla "+rock +joensuu", kun Joensuuhun muuttoni jälkeen perehdyin paikalliseen rock-elämään... Silloin ei puhuttu googlettamisesta mitään...
Näin kuitenkin törmäsimme toisiimme ja saatoimme ryhtyä pohjustamaan Wigwam-kirjaa. Itselläni keskeisimpänä esikuvana Nuclear Netclub -sivustoa suunnitellessani oli norjalaisen Jan Høibergin The Band -sivusto, joka oli paitsi pieteetillä ylläpidetty myös uskomattoman laaja. Vuonojen nörttikansa oli pitkällä jo vuonna 1998.
Miksi teit sivuston tuolloin juuri Wigwamista? Olen vuosien varrella ollut ymmärtävinäni, että et ollut koskaan kuitenkaan fakki-idioottimaisella tavalla Wigu-fani. Se oli sinulle yksi mielenkiintoinen bändi muiden joukossa.
Aivan. Osittain on sattumaa, että kohteeksi valikoitui juuri Wigwam. Lähinnä halusin vain opetella, kuinka www-sivut tehdään. Mutta aiheen piti olla mielenkiintoinen.
90-luvun jälkimmäisellä puoliskolla elettiin hiljaista aikaa, mitä Wigwamiin tulee. Fanit räytyivät vielä Light Agesin jälkilämmössä. Näitkö Wiguja keikalla 90-luvun olomuodossaan?
Yhden ainoan kerran, Joensuun Ilosaarirockissa 1993. Kerubin jatkoklubilla, jossa soitti Melrose, vaihdoin muutaman sanan Jan Noposen ja Rekku Rechardtin kanssa.
2000 tuli sitten Ruisrockin reunion-keikka ja käynnistyi aktiviteettien vyöry. Aikoja Ruissalosta Titans Wheelin julkaisuun voisi melkein nostalgisoida. Oli hienoa kuulla hienoja biisejä pitkästä aikaa livenä... Fanit ottivat Fresh Garbagen ja Wigwam Plays Wigwam Liven hyvin vastaan.
Kyllä. Mutta jostain kumman syystä itse olin pian niin paatunut, että vain yllättävä uusi biisi tai nyanssi pisti kybällä hihkumaan. Toisaalta tulihan niitä keikkoja silloin nähtyäkin...
Pistin tuossa innostusaikajanan loppumaan Titans Wheelin ilmestymiseen, koska jotenkin tuntuu, että silloin jengille tuli tunne, että ok, "tämä on nyt tätä". Eli että vaikka saatiin valtaosan mielestä ulos varmaan hyvä levy, niin moni sen raskaista amerikansoundipainotuksista ei pitänyt, kuten ei myöskään näistä ilmiöistä Some Several Moonsinkaan kohdalla. Ulkomaan kuvioiden hiipuminen jälleen kerran toi ehkä myös sellaista väsymistä Wigwam-fanien hehkutukseen?
Jotenkin kymmenen tai jopa kolmenkymmenen vuoden takaiset kuviot toistuivat. Suomi on pieni maa tällaiselle musiikille. Ulkomaille olisi saatava muutama keikka maantieteellisesti strategisiin kohtiin, joihin fanikouralliset eri puolilta palloa voisivat kokoontua.
Mennään nyt tuohon kirjaasi. En ole varmaan ainoa, jonka oli suorastaan pakko lukea se kertalinttuulla läpi, kun sen lopulta sai käsiinsä.
Sellaisia ihmisiä tuntuu olevan.
Miksi nimeksi tuli "Wigwam"? Muistelen tiukkoja kapakanpöytä- ja saunanlaudepyörittelyjä tyyliin "Talking Brought Me Here - Wigwamin tarina", "1969-2006 Lost In The Snow: The Ultimate Wigwam Companion", "Ja seuraavaksi on vuorossa tämän hetken paras bändi: WIGWAM!", "Luulosairas Atomiyökerhossa", "Wigwam, maailman paras, piste" ja "Nerojen muistolle, hyvää yötä"...
Muistelisin, että kun tein ensimmäisen haastattelun Jimpan kanssa, hänkin rupesi hahmottelemaan nimiä tyyliin "Young Person's Guide to Wigwam" tai "The Oxford Companion to the History of Wigwam". No, käytännössä alaotsikon olisi pitänyt olla suomenkielinen, eikä sopivaa tahtonut vain löytyä.
Kriitikontöitäkin tekevänä sanoisin, että kirjasi parhaita puolia on se, että Wigwamin tarina tulee tasapainoisesti kerrotuksi. Ulkomaisten lehtileikkeiden suomennosten lukeminen on antoisaa, kun Wigwamia on kuitenkin aina peilattu sitä mahdollista 70-luvulla Englannissa breikkaamista vasten. Lisäksi olet onnistunut hyvin henkilöhaastatteluissa. Nikke Nikamon, Jan Noposen ja Mikko Rintasen kaltaiset hahmot saavat lisää syvyyttä - Wigwamin tiimoiltahan yleensä ovat olleet äänessä lähinnä Jimppa ja Rekku.
Tällaisia "aukkopaikkoja" kirja varmaan täyttää hyvin.
Onko sinulla kirjassa joitakin omia suosikkijaksoja, joissa koet onnistuneesi erityisen hyvin tai löytäneen joitakin uusia näkökulmia tähän sinänsä useinkin rocklehdissä kerrattuun Wigu-saagaan?
On, ja sellaiset on varmaan aika helppokin osoittaa. Yhtenä voisi mainita luvun, jossa kerrotaan brittitoimittajien vierailusta Wigwamin Korpirockin keikalla.
Tuo onkin hyvää rock-journalismia. Toinen mieleenjäävä episodi on, kun näitä ulkomaisia toimittajia lomailutetaan Itämerellä ja Max von Sydowit rupeavat kummittelemaan kalliosaarilla. Ilmeisesti tämä luku on vaatinut aikamoista tietojen yhdistelyä eri lähteistä?
Sydow kummittelee juuri Korpirock-luvussa. Siinä käytettävissä oli monta poikkeuksellisen yksityiskohtaista aikalaiskuvausta, ja niiden tietoja sekä haastattelulausuntoja yhdistelemällä episodin sai rekonstruoitua.
Itse diggailin lukea eritoten 90-luvun Wigwamista. Noposellinen kokoonpano oli kuitenkin se, johon livenä ehdin tutustumaan, kun nyt kuitenkin olen syntynyt 1971. Provinssirock 1991 oli ja on minulle "se Wigu-keikka". En ole ainoa, jonka mielestä Noponen soitti helkatin hyvin, pehmeästi ja musikaalisesti. En ole koskaan unohtanut, kuinka ystävämme Pete hehkutti liikuttuneena Tavastian keikoilla helmikuussa 2003, että tässä pitää ruveta puhumaan Noposesta "sinä Wigwam-rumpalina" eikä Ronniesta...
Se on Wigwamissa niin mainiota, että diggailtavia yksityiskohtia löytyy niin monia. Olen varma, että itsekin saan vielä ahaa-elämyksiä, jahka kykenen nollautumaan bändin kuunteluun taas uudella korvalla.
On selkeästi ollut tietoinen valinta, että teet pikemminkin tuollaisen "Barney Hoskynsin Band-kirja" -tyyppisen ratkaisun yhtenä tekstimassana etenevästä yhtyehistoriasta kuin "Santtu Luodon Eppu-kirja"- tai "Viljami Puustisen Pistepirkko-kirja" -tyyppisestä pirstaleisemmasta teoksesta, jossa olisi tilaa sivuepisodeille ja harhapoluille. Miksi juuri näin?
Osittain kyse on ihan taittopoliittisestakin ratkaisusta. Jos vaikkapa kustantaja olisi kannustanut tekemään Eppu- tai Pistepirkko-tyylistä "kahvipöytäkirjaa", niin rönsyille olisi jäänyt enemmän tilaa. Toisaalta tein mieluusti "tekstimassa"-tyylillä.
Kerropa muuten sivuheiton omaisesti, että mitkä ovat suosikki-rock-kirjasi halki vuosien, vaikka TOP5?
En lähde TOP5:ttä kokoamaan, mutta muutaman kirjan voisi sivuheiton omaisesti mainita. Hoskynsin Band-kirja oli innostava lukuelämys, ja jotain siitä varmaan tarttui lähestymistapaan, kun rupesin Wigu-kirjaa laatimaan. Mutta vastapainoksi kannattaa tutustua myös Band-rumpali Levon Helmin muistelmiin. "Tekstimassakirjoista" voisi mainita myös Jimmy McDonoughin Neil Young -järkäleen. Toisaalta pidän suuresti ihan toisenkinlaisesta otteesta mallia Jytinää Eestissä. Suomalaisen rockin historia Jee jee jee on loistava.
Ymmärrän, että 500 sivun paksuutta vasten olet joutunut tekemään karsintaa, ettei kirja paisuisi aivan käsistä. Silti on pakko myöntää, että joistakin aiheista olisi näiden kansien välissä lukenut mielellään enemmänkin. Esimerkiksi bändin laitteistoasiat, mukana olleet roudari- ja miksaajalegendat, Jimin mielenkiintoisen oloiset elämän naiset Maija ja Cady, Jimpan ja Rekun mielipiteet 2000-luvulla maailmalle breikanneista HIMeistä, Nightwisheistä ja Rasmuksista...
Laitteisto- ja roudariasiaa olisi voinut olla enemmänkin, mutta oma mielenkiintoni ei ollut siihen painottunut. Lisäksi
kovin monet nimenomaan tekniikka- ja logistiikkapuolella toimineet hahmot ovat kuolleet. Matti Sarapaltio kyllä olisi
pitänyt haastatella. Yksityiselämän rajasin melko tarkkaan pois, eivätkä kaikki olisi suostuneet siitä puolesta kirjaan
puhumaankaan. 2000-luvun osalta täytyy sanoa, että tuli kirjoitettua sitä mukaa, kun bändi jatkoi menoaan. Suhteuttaminen
jäi vajaaksi. Ryhtyessäni urakkaan minulla oli megalomaaniset aikeet kaivella esiin jokainen bändin kanssa jollain tavoilla
tekemisissä ollut taho, mutta tajusin pian, että rajauksia on pakko tehdä.
Valokuviakaan ei kirjassa sitten paljon nähdä. Ei sillä, että Wigwam olisi hirveän visuaalinen orkka, mutta ymmärsin, että ennenjulkaisematonta kuvamatskua oli hieman enemmänkin tarjolla Jorma Auersalon tai Timo Kelarannan kaltaisilta nimiltä?
Kuvia kyllä riittäisi, mutta niukka linja tuli valituksi. Toivottavasti joskus nähdään vielä kunnon Wigwam-kuvateos. Hurriganesista sellainen taisi juuri ilmestyä.
Anglosaksisissa rock-kirjoissa muistetaan korostaa, onko kyseessä "official" vai "unofficial" teos. Itse olet saanut haastateltua kaikki olennaiset Wigwam-tahot ja vielä peruspositiivisessa hengessä, joten voisiko tämä nyt olla Virallinen Wigwam-Elämäkerta?
Tarve virallisuusasteen määrittelyyn kai riippuu siitä, kuinka isoa bisnes kohteen ympärillä on. Ainakaan tämän teoksen kanssa ei tuollaisia ole tarvinnut pohtia.
Miten Wigut muuten suhtautuivat, kun aikoinaan esittelit heille kirjaprojektisi ja pyysit ensimmäisiä haastatteluja?
Kohteliaan eleettömästi. Suhtautuminen oli myönteistä, mutta kukaan ei ilmaissut haluaan sen enempiä sotkeutua projektiin, mikä sopi minulle. Pari haastateltua luki kässärin, muutaman kanssa käytiin lävitse heidän osuutensa. Eräistä kohdista neuvoteltiin asianosaisten kanssa. Mutta käytännössä vapaat kädet.
Olenko väärässä, että aistin kirjan lopusta väsähtämistä vähän monella tapaa? Eräänlaiseksi huippukohta-finaaliksi asettuu Tavastian kaksi-iltainen 35-juhlavuosikiertueilta. Titans Wheeliä et kuitenkaan hehkuta, Some Several Moons ei breikkaa, eikä ulkomaille mennä - edes ulkomaan arvioita viimeisistä studiolevyistä et pääse referoimaan. Wigwam jää roikkumaan efemeraaliuden tilaan ja loppunostoa ei saa aikaiseksi?
Kirjanhan olisi voinut katkaista vaikkapa tuohon 35-vuotiskiertueeseen, mutta ehkä tässä tapauksessa on ihan asianmukaista antaa hännän liukua. Jättää epämääräisyyttä ilmaan.
Sen epämääräisyyden olisit ehkä voinut kirjoittaa auki, että miksi Tapio Korjuksen ja Wigwamin välit katkesivat 2000-luvulla? Hänen siipiensä suojassa Wigut olisivat varmasti päässeet ulkomaillekin?
Siinä on yksi jossittelun paikka muiden jatkoksi...
Mitä ajattelet Wigwamin tulevaisuudesta?
Levyjä ja keikkoja tulee tai ei tule, mitään ihmebreikkaamista ei ainakaan tapahdu. Mutta mielestäni tällainen on tarpeetonta spekulointia. Toivotaan kaikkea hyvää. Rekulta on joka tapauksessa tulossa sooloalbumi, ja ensi kesänä Jim pääsee harjoittamaan singer-songwriteriutta apurahan turvin.
Entäs Nuclear Netclubin tulevaisuus? Tuleeko foorumia, faniklubi-T-paitoja, fanitapaamisia, interaktiivisia haastelutuokioita Wigu-miesten kanssa, ääni- ja videotiedostoja...
Melkein yhtä epämääräisen vastauksen antaisin kuin edelliseenkin kysymykseen. Ainakin uusi tietokone ja laajakaistayhteys pitäisi ensi alkuun hankkia: päivitän sivuja yhä edelleen samalla kalustolla kuin vuonna 1998. Mutta poissuljettuja eivät uudet avaukset ole.
Olet nyt ollut tekemässä kahta isoa Wigwam-aiheista proggista, Fresh Garbage -kokoelmaa ja Wigwam-kirjaa. Joko aihe on osaltasi loppuun käsitelty, vai voisitko lämmetä jollekin uudelle Wigu-jutulle? Siboneyhän taisi väläytellä Fresh Gargagen jälkimainingeissa Wigwam-cd-boksin tekemistä.
Kunhan joku taho saisi edes dvd:n aikaiseksi. Uusia kulmia aiheeseen kyllä löytyisi, mutta hauskaa olisi välillä paneutua johonkin muuhun.
Mistä aiheesta ilmestyy Mikko Meriläisen seuraava rock-kirja? Tasavallan Presidentistä?
Jotakin pitää ruveta tutkailemaan, mutta en ole varma, täytyykö sen liittyä rockiin.
Jos uutta kirjaa pukkaa, niin mitä olet oppinut tästä ensimmäisestä? Mitä aiot tehdä eri tavalla?
Koska minulla ei ole ammattimaisen kirjoittajan taustaa, olen toivottavasti oppinut jotain tässä prosessissa. Lähestymistapa uudessa kirjassa ei välttämättä muuttuisi, mutta kaikki sujuisi varmasti nopeammin ja kivuttomammin.
Ja sitten vielä loppuun, ettei nyt tule oloa, että tässä ollaan liian kriittisiä 2000-luvun Wigwamia kohtaan, Mikko Meriläisen Wigwam TOP5 2000-2006?
Ei järjestyksessä: Bow Lane, Greatfield, The Lost Lizard King, Squaw Valley Non-Event, Titans Wheel.
Minäkin haluan kertoa omani! Bitesize, eritoten livenä, kun Esa pääsee levyversiota enemmän esille. Squaw Valley Non-Event. Sandpainting. Tramdriver, ne liveversiot 2001, kun Rekun soolosta ei ollut tulla loppua. Save My Money & Name vaikka Wigwam Plays Wigwam Liveltä - Rekun kaunein soolo! Tekisi vielä mieli sanoa Lucky Golden Stripes And Starpose Jussi Kinnusen aikaiselta kokoonpanolta - hän löysi sen kappaleen bassoihin aivan uudenlaista atakkia...
S.K.'s Supermarket on Nuclear Netclubissa epäsäännöllisesti ilmestyvä juttusarja, jossa toimittaja Suonna Kononen kirjoittaa Wigwamiin liittyvistä ilmiöistä. Aiemmat osat: Daemon Duncetan's Requestista Dark Albumiin, Taivaan linnut, Helgen tarina.