Jim Pembroke Albums: Corporal Cauliflowers Mental Function

1. Corporal Punishment
2. Bertha Come Back
3. Island Town
4. Masquerade At The White Palace
5. Skobiit Party Civilised Session
6. Knockknockknock (The Revolution Of Love)
7. All Over Too Soon
8. Earring Is Believing
9. A Better Hold (And A Little View)
10. Goddammaddog (The Horse)

Songs and lyrics by Jim Pembroke

LP:
Love Records LRLP 214 (1977)
Svart Records SRE165 (2018)
CD:
Love/Siboney LRCD 214 (1997)

Produced by Måns Groundstroem & Ronnie Österberg
Engineered by Christer Berg
Recorded at Marcus Music (SWE)
Cover by Timo Kelaranta/SAFTRA

"On that I consciously tried to mix all the words around. When I realised there was a Finnish language, which was like an impossible language reminding me of blocks of wood, it was dunk, dunk, dunk like this. I can speak ok now, but that Corporal Cauliflower's had a certain picture of how I could try and make English look like blocks of wood or something. I don't know if I'm explaining myself right. I was trying to make English sound and look like what Finnish sounded and looked to me. In a way mix up all the words and use like opposite words of what I really sort of originally wrote down. I wrote down a lot of stuff and sort of transposed it all in order to make it sound like something you've never heard before, cause I'd never heard anything like Finnish before so I thought I try and make English sound like nothing you'd ever heard before. It was heavy in a way to do, I only did about two or three songs I think. The rest of the LP I did sort of like pretty straight songs, yeah language wise that is."

(To Hans Beck at Otto Donner's flat, Helsinki 28.07.1981.)

Ian Penman, New Musical Express 05.08.1978.
Jan Arne Handorff, Nye Takter 13/1981 (07.10.1981).

Waldemar Wallenius, Soundi 3/1977:

Jimin uusi "Corporal Punishment's [po. Cauliflowers] Mental Function"-albumi iskee himaan jo ensi soitolla. --
Sinua iskee vastaan täyteläinen soundi, toimiva työskentely, irtonainen irrottelu, rikkaan idean rönsyily, vapautuneen luomisen juhla. Levy on ihanteellisella tavalla yhtä aikaa eheä ja monisävyinen. Mutta mehän toki tiedämme, että Jimin tyynen pinnan alla elää villi mies hulluine ideoineen, joten kun hän todella paneutuu ihkaomien juttujensa toteuttamiseen ja saa muutkin muusikot tosiaan innostumaan, niin täyttä rautaahan siitä syntyy.
Levy on kuin kaleidoskooppi, jonka pyöriessä näkyy loputtomia jänniä juttuja. Ja nimenomaan musiikillisesti levy on niin pahuksen kiehtova, että hullunhauskat tai satuttavan koskettavat sanoitukset jäävät aluksi taka-alalle.
Löytyy jännää laulusävyjen ja -voiman käsittelyä niin luonnollisena kuin keinotekoisena, huimia kitarakuvioita, leikkisiä kosketinsoittimia, räiskähteleviä torvisovituksia, jänniä komppeja, oudon kihelmöiviä tunnelmia, riemukasta laukkaa, hiipivää maniaa, taidokasta epävireisyyden rajamailla leikkimistä, ylvästä melodisuutta.
Monissa piiseissä yhdistyy nimenomaan Wicked Ivoryn erilaisilla lauluäänillä leikittely ja Nuclear Nightclubin taivaita tavoitteleva musiikillinen linjakkuus. Levy onkin "Ivoryn" tavoin tehty pienellä kiinteällä ryhmällä, tosin tällä kertaa vähän isommalla. Ja kaikki perusryhmän muusikot - Samla Mammas Mannan kitaristi Coste Apetrea, Rekku Rechardt, Paavo Maijanen ja Ronnie Österberg - yltävät inspiroituneisiin saavutuksiin Jimin vaihtelevan materiaalin siivittämänä.

Mikko Meriläinen 1998:

Corporal Cauliflowers Mental Fuction on toden totta suvereeni näyttö Pembrokelta. Kappaleet eivät kurkottele niinkään kosmisen hauraisiin tunnelmiin kuten Pigwormilla vaan ovat jälleen vähän särmikkäämpiä ja jämäkämpiä. Kaikkine kummine koukkuineenkin Jimin biisit ovat silti ajattomia, tai edellä aikaansa, miten vain. Corporal Cauliflowers jopa paikoin rokkaa vahvasti toisin kuin edeltäjänsä. Pigwormin kauniiseen melodisuuteen kytköksissä oleva ajattomuus oli toista laatua.

Kun kuuntelee levyn kolmea ensimmäistä kappaletta, Corporal Punishment, Bertha Come Back ja Island Town, tulee pohtineeksi, että mahdettiinko Jimin edustamalla musiikin saralla (mikä se sitten loppujen lopuksi onkin) esimerkiksi Englannissa tehdä mitään näin nerokkaan omaperäistä ja vauhdikasta vuosina 1976-77. Esimerkiksi sellainenkin usein korni kikka kuin keinotekoisesti muokattu lauluääni toimii kahdessa ensimmäisessä biisissä loistavasti. Ja Island Town: ah tuota marimbaa, ah tuota sähkökitaran sointia. Tuntuu suorastaan siltä, että Cauliflowers hakkaa ainakin Wigwamin loppuajan kaikki levyt, ja kokonaisuutensa vahvuuden puolesta myös alku-Wigujen albumit. Toisaalta Pembroken soololevyillä on sellaisia mietteliäämpiä biisejä, jotka sopivat nimenomaan hänen tyyliinsä, mutta jotka superbändi Wigwamin levyllä herkästi vaikuttaisivat tarpeettomilta suvantovaiheilta.

Masquerade At The White Palace ja Skobiit Party Civilised Session ovatkin sitten hieman vaativampia biisejä. Eivät vaikeita, mutta hitaammin avautuvia. Masqueradessa maalaillaan kuvia, jotka yllättäen tuovat mieleen muutaman tuokion Tuomari Nurmion alkuaikojen tuotannosta.

Funkahtavavia välähdyksiä kuullaan jo levyn alkupuolella, mutta Knockknockknock tuo saniaisviidakko-osaston oikein kunnolla esille, vähän Wigwamin June Maybe Too Late -kappaleen tyyliin, mutta vielä onnistuneemmin. Meno on totisesti irtonaisempaa kuin Wigu-levyillä ja silti niin tiukkaa. Ihan erilaisiin relatunnelmiin siirrytään All Over Too Soonilla, joka on melkein kuin kantriballadi. Tämä levy ei kuulosta vanhentuneelta vielä vuonna 2008.

Earring Is Believing on Corporalin kiperin kappale, muistuttaen koukeroisine rytmeineen jopa Wicked Ivoryn ajoista, mutta nyt ollaan enemmän tosissaan ja ikään kuin uskottavampia. Soitanta on akustista ja riisuttua. Monikasvo Jim muuntelee ääntään moneen kertaan biisin kuluessa eli edelleen pesi siltäkin linjalta jos sikseen tuli. Kappaleella kuullaan aina tehokkaita veden ja rannan ääniä, aallot, lokit, laiva, ja urut on lokit, piano aallot ja niin edelleen.

A Better Hold oli biisi jota Wigwam soitti keikoillaan, eikä tämä lyhyenpuoleinen levyversio välttämättä ole paras. Wigwam sai biisin majesteetilliseen lentoon, joten hauska olisi saada myös sellainen versio levylle. Cauliflowersilla biisin ässäriffikin soitetaan kellopelillä tai millä lie kilkuttimella, kun joku moog ehkä olisi paikallaan. Mutta meneehän A Better Hold näinkin.

Goddammaddogissa erottuu Pedro Hietasen hanuri heti. Kappale onkin tyyliltään lähellä muutamia Pembroken myöhemmin Pedro's Heavy Gentlemenin levyille tekemiä kauniita slovareita. Kerrankin Österbergin rummut kuuluvat niin kuin pitääkin. Ei se ruotsalainen Marcus Music huono studio tainnut olla. Corporal Cauliflowersin soundit ylipäänsä ovat paremmat kuin yhdelläkään Wigwam-levyllä.