|
|
| Front cover (Love) | Front cover (Verve) |
Additional musicians: Heikki Laurila, guitar, banjo - Jukka Tolonen, guitar - Kalevi Nyqvist, accordion - Erkki Kurenniemi,
Andromatic
Produced by Kim Fowley
Engineered by Erkki Hyvönen
Recorded at Finnvox Studios, Helsinki 1970
Front cover by Jukka Vatanen
24-bit digitally remastered edition:
Remastering by Pauli Saastamoinen / Finnvox Studios, Helsinki, January 2003
Photos by Jukka Vatanen, Urpo Hartikainen, Mårten Huldén, Peter Widén
Layout by Japa Mattila
Rima ylemmäksi, pojat!, Seura 47/1970.
Tapio Korjus, Karjalainen 23.11.1970.
Ian MacDonald, New Musical Express 11.08.1973.
Mikko Saarela, Rumba 8/1991.
Nigel Camilleri,
Dutch Progressive Rock Page 03.12.2001.
Reginod, Progressive Ears website 02.01.2003.
Jarkko Nieminen, Rytmi 2/2003.
Suonna Kononen, Karjalainen 09.04.2003.
Jouko Ruokosenmäki, Soundi 4/2003.
Pertti Ojala, Pieksämäen Lehti 29.06.2003.
Juha Rantala, Pop-lehti 3/2003.
Achim Breiling, Babyblaue website 20.12.2004.
Thirionet, Music in Belgium 15.03.2013.
Marco Rossi, Shindig #32 (2013).
Oregano Rathbone, Record Collector #414 (May 2013).
Daniel Reichberg, Sweden Rock Magazine 17.04.2013.
Geoff Feakes, Dutch Progressive Rock Page 30/2013.
Pertti Hakala, Rare 2/1992:
Tombstone Valentinen kappaleista
neljä on yksin Jim Pembroken käsialaa; Autograph on
tehty yhdessä [tuottaja] Kim Fowleyn kanssa. Pembroke-biiseistä
mieleenjäävin on ehdottomasti levyn nimikappale, lievästi
humpahtava raita, jolla Kalevi Nyqvistin soittama hanuri
näyttelee pääosaa. Kappaleen hengestä kertonee jotain se,
että hieman myöhemmin Vesa-Matti Loiri teki kappaleesta oman
suomenkielisen versionsa Wigwam-taustojen päälle. Ehkäpä
Tombstone Valentine-LP:n suhteellinen "helppous" on
syynä siihen, että muutkin - sinänsä harvalukuiset -
Wigwam-coverit ovat peräisin juuri Tombstone Valentinelta;
ainakin Riki Sorsa ehti 80-luvulla versioida kappaleet Autograph
ja Wishful Thinker. Nämä, kuten myös kaksi muuta
Pembroke-sävellystä (Let the world ramble on ja Captain
supernatural) ovat erinomaisia näyttöjä hänen kyvystään
tehdä mieleenjääviä ja ainutlaatuisia pop-biisejä.
Pekka Pohjola on tehnyt levylle kaksi ensimmäistä levytettyä
kappalettaan, joista ovelasti riffiteltyyn laulubiisiin Frederick
& Bill on sanat tehnyt Pembroke. Kappaleessa Pohjola
soittaa mainioita viulukuvioita ja erinomaisen bassosoolon. Myös
toiseen Pohjolan sävellykseen Pembroke teki tekstit, mutta
toteutus ei onnistunut, ja loppujen lopuksi kappale 1936 Lost
in the snow julkaistiin instrumentaalina. Molemmat kappaleet
antavat selvän viitteen siitä, että Pohjolassa Wigwam oli
saanut riveihinsä paitsi erinomaisen muusikon, myös
varteenotettavan säveltäjän.
Jukka Gustavsonin kolmesta Tombstone Valentinen kappaleesta kaksi
on eräänlaisia kunnianosoituksia esikuville. In Gratitude
-biisissä kohteena on Steve Winwood, jazz-raita For American
ollessa puolestaan hatunnosto amerikkalaiselle urkurille Jimmy
Smithille. Varsinainen näyttö on kuitenkin levyn
päätöskappale End. Esitys on käytännössä
Gustavsonin soolo, jonka hän laulaa vain urkujen ja pianon
säestyksellä. Vähäeleinen sovitus korostaa huikeaa
laulutulkintaa ja hienoa tekstiä, joka käsittelee ihmisen
itsekästä luonnon tuhoamista. End jatkaa hienosti Wigwamin
kahden edellisen singlen linjaa, ja kuuluu bändin parhaiden
biisien joukkoon.
Levyn varsinainen kummajainen löytyy A-puolen
puolivälistä, jonne on ujutettu reilun minuutin pätkä Erkki
Kurenniemen elektronimusiikkiteosta Dance of the Anthropoids.
Idea oli Fowleyn, joka oli ihastunut sävellykseen kuultuaan sen
Love Recordsin kokoelmalla Perspectives '68 - Music in Finland
(LRLP 2). Kappaleella ei tietenkään ole mitään tekemistä
Wigwamin kanssa, mutta yllättävän hyvin raita toimii
johdantona Frederick and Bill -biisille.
Tombstone Valentine ei kenties ole tyylipuhdas Wigwam-kiekko,
sillä kaupalliset näkökohdat ovat päässeet vaikuttamaan
liikaa lopputulokseen. Kim Fowley yritti tehdä bändistä uutta
Beatlesia, kun taas yhtye itse teki levystä eräänlaisen
tribuutin esikuvilleen. Stevie Winwoodin lisäksi kiitoksen
kohteena on The Band, jonka tuotantoon Pembroken Wishful Thinker
-kappaletta on usein verrattu, sekä Traffic-yhtye, jonka Forty
Thousand Headmen -kappaleesta on otettu aineksia Captain
Supernaturaliin. Wigwamin oma soundi välähtää levyllä vain
paikoitellen: turhan usein pääosan varastaa Tolonen, jonka
repiväsoundinen sirkkelikitara tekee lopputuloksesta
paikoitellen lähes kuuntelukelvottoman.
