Wiguihin liittyessään Gustavson oli kehittynyt jo todella taitavaksi urkuriksi. Hänen esikuviinsa kuuluivat Winwoodin ohella muun muassa Ray Charles ja jazzurkuri Jimmy Smith. Gustavsonin lauluääntä verrattiin usein myös Stevie Wonderiin. Hän hallitsi uruillaan 1970-luvun alun kitarattoman Wigwamin livesoundia kohoten itsekin esikuvan asemaan: Yhtyeen keikoilla fanit yrittivät kurkkia, soittaako se Gutsi tosiaankin niin nopeasti, että sormia ei erota. Mutta paitsi häikäisevää tekniikkaa myös hänen musisointinsa emotionaalista latautuneisuutta pidettiin arvossa.
Wigwamin riveissä Gustavsonista kehkeytyi tuottelias ja omaleimainen säveltäjä, vaikka ensikokemukset studiossa olivatkin "arkuuden ja pelon läpitunkemaa luomistuskaa". Erityisesti Fairyport ja Being olivat albumeja, joilla hän pääsi toteuttamaan kunnianhimoisia päämääriään. Gustavson pyrki rakentamaan teemallisia kokonaisuuksia, joissa maailmantuskaa huokuvilla sanoituksilla (jotka Mats Huldén käänsi englanniksi) oli vähintään yhtä keskeinen osa kuin monipolvisilla, pitkälle sovitetuilla sävellyksillä. Gustavsonissa tavallaan ruumiillistuu tietty henkistyneisyyttä ja taiteellista tinkimättömyyttä korostava 70-lukulaisuus, eikä pyrkimys äärimmäiseen rehellisyyteen ja aitouteen liittynyt hänellä pelkästään musiikkiin vaan koko elämänasenteeseen.
Wigwamin sisäiset ja ulkoiset ristiriidat johtivat Gustavsonin eroon bändistä kesällä 1974. Hänellä oli hyvin tarkka ja itsekriittinen näkemys siitä, miltä yhtyeen tulisi kuulostaa levyllä ja lavalla. Hän oli myös äärimmäisen herkkä fiilistason olosuhteiden suhteen. Muiden wigujen (jotka hekin sinänsä olivat ankaria itsekriitikkoja) hieman rennompi asennoituminen mm. nautintoaineiden suhteen korpesi täysraitista Gustavsonia. Suhteet eivät kuitenkaan kokonaan katkenneet. Wigwamin loppuaikoina Gustavson kävi vielä tuurailemassa yhtyeen keikoilla, ja hänen urkutyöskentelyään kuullaan Dark Albumilla. Gustavson vieraili 70-luvulla niin Wigwam-aikoina kuin sen jälkeen soittajana ja sovittajana useiden eri artistien levyillä, muun muassa Apollon, Pekka Pohjolan, Albert Järvisen, Kalevalan, Jussi & Boys & Friendsin, Madame Georgen, Remun, T.T. Oksalan ja Hectorin albumeilla.
Wigwamin jälkeen Gustavson keikkaili jonkin aikaa postinkantajana, mutta syventyi sitten sävellystyöhön. Eräät uudistushaluiset tanssijat suunnittelivat modernia balettia Kansallisoopperan kokeilunäyttämölle talvella 1975 ja tarvitsivat kokeilevaa rytmimusiikkia sitä varten. Gustavson ryhtyi toimeen ja kokosi projektiin bändin, johon tulivat saksofonisti/huilisti Pekka Pöyry, kosketinsoittaja Esa Kotilainen, basisti Heikki Virtanen, rumpali Tomi Parkkonen ja kitaristi Juha Björninen. Valtion säveltaidetoimikunta myönsi Gustavsonille apurahan, jonka turvin hän saattoi keskittyä hankkeeseen. Hän ennätti säveltää kuitenkin vain baletin ensimmäisen osan jaloa ylpeyttä, ylevää nöyryyttä. Toinen osa, varttumisen vaiva, kasvamisen koetuksia, kasattiin ensi-illan lähestyessä muutamassa päivässä kokoon klassisista sekä muutamista modernin popin teemoista. Yksin yhdessä -baletin ensi-ilta oli lokakuussa 1975. Näytäntöjä oli yli kolmekymmentä, lähinnä Helsingissä
Gustavson keikkaili muutamana vuonna baletin mukana sekä muun muassa Ohjelmakeskuksen Bob Dylan -kiertueella, jossa keräsi kiitosta Like a Rolling Stone -tulkinnallaan. Yksin yhdessä baletin ensimmäistä osaa levytettiin pätkittäin 1976-77, ja keväällä 1978 se vihdoin ilmestyi nimellä ...jaloa ylpeyttä yletän... ylevää nöyryyttä nousen. Albumi perustuu Raamattuun heijastellen jehovantodistajaksi ryhtyneen Gustavsonin vähitellen syventynyttä uskonnollista vakaumusta. Musiikin keinoin kerrotaan maailman luomisesta, syntiinlankeemuksesta ja Miikaelin lähettämisestä ihmiskunnan avuksi. Albumin mukana on lyhyt tiivistelmä, jossa Gutsi kertoo sanoin mistä instrumentaalina levytetyssä teoksessa on kyse. Omalla kustannuksellaan hän painatti aiheesta myös kirjasen ja jakeli sitä kiinnostuneille.
Loppuvuodesta 1977 alkoi muotoutua Sahti-yhtye, johon kuuluivat Gustavsonin lisäksi basisti Harri Vainikka, kosketinsoittaja Pekka Hedkrok, kitaristi Pekka Nylund ja rumpali Silvo Korhonen joka myöhemmin vaihtui Pekka "Wando" Suvannoksi. Gustavsonille ominaisesti Sahdin tavoitteet eivät olleet pelkästään (rock)musiikillisin termein ilmaistavissa. Yhtye ilmoitti haluavansa toimia rakkaudellisena yhteisönä ja pyrkivänsä täydelliseen kauneuteen ja kollektiiviseen luomiseen. Gustavson kaihti bändin nokkamiehenä esiintymistä, mutta hänen tiukka musiikillinen näkemyksensä aiheutti jälleen pieniä ristiriitoja. Keikkojen vähyys ja ilmaiset esiintymiset eivät elättäneet Sahti-miehiä. Gustavsonkin toimi ja tuli toimimaan siivoojana. Levylle asti Sahdilta päätyi yksi ainoa raita - jäähyväiskeikalta 1980. Yhtyeen musiikkia on lisäksi tallella Yleisradiolle tehdyllä nauhalla.
Lokakuussa 1978 sai ensi-iltansa Gustavsonin Kansallisoopperan baletin pienryhmälle säveltämä kokeellinen tanssiteos Valon vuoksi, jonka koreografiasta vastasi Jukan vaimo Leena Gustavson. Teoksesta 1978-79 levytetyllä albumilla Gustavson käyttää ensimmäistä kertaan klassisen musiikin keinoja avustajinaan Tim Ferchen (erilaiset kilkuttimet), Pekka Suvanto (lyömäsoittimet), Gunnar Lausund (alttohuilu), Panu Antere (oboe), Pentti Mikkonen ja Seppo Ristolainen (alttoviulu) sekä Risto Fredriksson (sello).
Sahdin jälkeen Gustavson soitti silloin tällöin Ilkka Rantamäen johtamassa Kosmopojat-bändissä sekä turkulaisen Ismo Laakson kvartetissa. Keväällä 1981 häneltä ilmestyi laululevy Toden toistoa, jonka valmistumista olivat hidastuttaneet krooniset rahavaikeudet. Levyllä soittavat aiemmista projekteista tutut Suvanto, Vainikka, Nylund ja Ferche sekä Pekka Pohjola Groupin kitaristi Seppo Tyni. Levy sisältää jälleen teemallista pitkistä kappaleista koostuvaa musiikkia, joka on tyyliltään kuitenkin aiempaa rockmaisempaa. Aiempien Gutsin levyjen tavoin Toden toistoa myi silti huonosti, joten julkaisijan puuttuessa saatiin odottaa peräti 11 vuotta ennen kuin hänen seuraava albuminsa ilmestyi. Musiikkia Gustavson sävelsi koko 1980-luvun. Muutaman isomman sävellyskokonaisuuden hän teki vaimonsa moderneihin tanssiteoksiin. Eriääri 1983 sekä live- ja nauhamusiikkia yhdistelevä Väreilyä - Synesteettinen Synteesi 1988 olivat Leenan soolotanssitöitä, Syvyyden pinnalla 1985 tamperelaiselle Mobita-ryhmälle tuotettu teos.
1990-luvulla Gustavsonilta on jälleen ilmestynyt kolme albumia. 1992 ilmestyneellä Bluesionilla hän tutkailee bluesin olemusta fuusioiden sitä modernin konserttimusiikin kanssa. Pekka Nylund soittaa kitaraa, Tom Nekljudow rumpuja, ja ääntään kolmikielisellä levyllä käyttävät Jukan lisäksi vaimo Leena sekä Maria Boman ja Giuseppina Mäkelä. Idea levyyn oli syntynyt jo 70-luvun puolivälissä, jolloin Gustavsonilla oli ollut Eero Raittisen kanssa tarkoitus luoda bluesmusiikkia ja luentoja sisältävä kokonaisuus opetustarkoituksiin.
Seuraava albumi Kadonnut häviämättömiin ilmestyi 1995. Useasta eri studiosessiosta kootulla levyllä esiintyy joukko Gustavsonin vanhoja muusikkotovereita, mm. Seppo Tyni ja Pekka Rechardt (kitara), Heikki Virtanen (basso), Vesa Aaltonen (rummut) ja Tim Ferchen (rummut, marimba ja vibrafoni). Ote on edellistä levyä tukevampi mutta ilme tutun omaleimainen. Toden toistoa -levyn sanoituksia oli aikoinaan moitittu uskonnollisesti julistaviksi. Tällainen kritiikki vaivasi Gustavsonia, joten siltä osin hän on omaksunut myöhemmillä albumeillaan maltillisemman linjan.
1990-luvun alussa tapahtuneesta Wigwamin uudelleentulemisesta Gustavson ei ollut järin innostunut, mutta toukokuussa 1998 hän esitti Tavastialla pidetyssä Jee jee jee -kirjan julkistamiskonsertissa Luulosairaan ensimmäistä kertaa lähes 30 vuoteen.
Vuonna 1999 ilmestyneellä albumilla Moments Gustavson esitteli vaihteeksi taitojaan Hammond-urkurina. Jazzilliset sävelmät ovat hänen omaa käsialaansa lukuunottamatta levyn ainoaa laulettua kappaletta, Beatlesin Yesterdayta. Komppiryhmän muodostavat Ulf Krokfors (kontrabasso) ja Markku Ounaskari (rummut), muutamalla raidalla vierailevat lisäksi saksofonisti Rasmus Korsström ja kitaristi Jarno Kukkonen. Kokoonpano konsertoi muutamia kertoja.
Gustavson teki 1990-luvun lopulla muutenkin paluuta keikkaestradeille. Viime vuosien bändiprojekteista mainittakoon Hot Toe -nimen alle uudelleenkoottu Sahti, Jukan omia biisejä sekä vanhoja standardeja soittava Jang Vans sekä iso jazzkokoonpano Suhkan uhka. Rhythm and blues -pitoisia keikkoja hän on heittänyt myös mm. Eero Raittisen ja Rekku Rechardtin kanssa.
Viimeisimmän albuminsa, keväällä 2003 ilmestyneen Between Fire And Icen, Gustavson teki Jukka Gustavson Organ Fusion Bandiksi nimensä muuttaneen Jang Vans -porukan kanssa. Kokoonpanoon kuuluvat Rami Eskelinen (rummut), Pentti Lahti (puhaltimet) ja Juha Verona (basso). Monipuolista jazzin, progen ja bluesin fuusiota sisältänyt levy sai hyvän vastaanoton. Tammikuussa 2004 Organ Fusion Band pääsi Jazzliiton järjestämälle Suomen-kiertueelle, Gustavsonin ensimmäiselle sitten 70-luvun. Keikoilla kitaraa on soittanut Pekka Nylund.
Gustavson on jatkanut kaiken aikaa yhteistyötä tanssijoiden kanssa ja säveltänyt musiikkia vaimonsa Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitokselle tekemiin koreografioihin. Paikallaan poissa sai ensi-iltansa 1992 ja Siltaihmisiä 1997.
- - Mikko Meriläinen